l niin kuin lasagne.

Kirjoittelin aiemmin jäännöspaloista ja siitä, miten sain hävitetyksi jäännöspaloja, kun ensin ompelin hauskoja tilkkublokkeja ja sen jälkeen leikkasin loput palat 2,5 sentin kaitaleiksi, joista tein tilkkulasagnen.

Mieleen putkahti siitä ajatus leikata yhdestä jäännöspalapinosta kaitaleita ja katsoa, millaisia lasagneja syntyisi. Ihan kivan punasävyisen tilkkulasagnen sain leikatuksi ja ommelluksi yhdessä illassa.


Pätkistä kokoamani pitkä kaitale oli todella pitkä! Ensimmäisen sauman ompeleminen kesti tovin, mutta seuraavat olivat tietenkin nopeampia surrutella.

Lopetin yhdistelemisen, kun lasagne alkoi olla keskikokoisen pussukkapinnan levyinen. Leikkasin palasestani ensin kaksi pussukkapinnan kokoista palaa (äskeisessä kuvassa) ja sen jälkeen muutaman matalamman palan, jotka yhdistän katseenvangitsijapalaan.


Ompelin katseenvangitsijapalan tilkuista, joita myös oli käden ulottuvilla. Täysin improvisoitua juttua tein!

Mikäli tilkkulasagne ei ole tuttu termi, niin esimerkiksi Missouri Star Quilt Company kutsuu menetelmää ”Jelly Roll Race”. Jelly roll -kangaskaitalepakkauksesta onkin helppo ommella tilkkupinta tällä menetelmällä. Väritkin tulevat automaattisesti kauniit ja toisiinsa sopivat, kunhan valitsee omaa silmää miellyttävän kaitalepakkauksen!

Kommentit

Julierose sanoi…
Love little kitty eye catcher--just lovely with the other color strips...hugs, Julierose

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.