vinhat yhdistelmät.

Uhosin aiemmassa postauksessani, että uusimman vetoketjupussukan vuorissa olisi to-del-la omaleimaiset väri- ja kuosiyhdistelmät. Millaisen luovan prosessin arvelette tuottaneen tällaiset vuorikappaleet?

Luova prosessi oli seuraava:

Vilkaisen hyllylle, johon olen koonnut mahdollisia samaan tilkkutyöhön tulevia kangasnyyttejä ja –paloja. Kas, siellä on sopivan vihreä kangas. ”No, en raaski käyttää tätä kokonaan, vaan vaikka … tuon verran” - riips [leikkaa leikkurilla].

”Kas, tähän pöydälle on jäänyt traktorikuvioisen tilkkutyön taustakappaleesta pystyraidallista palaa. Oranssi sopii tähän. Ei sovi hyvin, mutta sopii. No nyt vihreä kangas riittää, kun ompelen väliin tämän palan. Lyhennän tätä vähän” – riips [leikkaa leikkurilla].

”Pieni pala vihreää kangasta jäi. Ai, onko pöydällä tällaisiakin raitapaloja? Ompelenpa ne yhteen” – surrr [ompelee].

”Ai hitsit, ei riitä korkeus. Mutta tätä katseenvangitsijakangastahan on aika leveä pala, sopivan pituinen tähän jatkoksi” – surrr [ompelee].

”No ei vieläkään riitä korkeus. Onko yhtään kaitaletta jäljellä? Ai on” – surrr [ompelee].

”Äh, ei voi olla totta, tähän tarvitaan vielä jotain, että leveys riittää. No tässä on yksi kaitale. Ei kun näyttää pöhköltä. Tosin jos käännän tämän nurja puoli ylöspäin, niin on parempi. Käytän sitä” – surrr [ompelee].

”Tästä lyhentämisen jäännöspalasta teenkin pienen sisätaskun. Onkohan …tässä kasassa [kaivaa kolmatta ompelupöydän jäännöspalakasaa] … no tämä turkoosi batiikki saa luvan kelvata”.

Turkoosi batiikki ei tietenkään näy kuvassa, koska se jäi sisätaskun sisäpuolelle. Mutta näin analyyttisesti nämä syntyvät.