loppusuoralla.

Päätin tehdä geometrisia tilkkublokkeja tietyn määrän ja ommella niistä tilkkupeiton. Mikä mahtoi olla se tietty määrä? Joka tapauksessa minulla on nyt kaikki paitsi kahdeksan blokkia ommeltuna.


Viimeisistä blokeista puuttuu 4cm leveä kaitale oikeasta ja 6,5cm leveä kaitale vasemmasta reunasta, siis kuvassa näkyvistä reunoista. Blokit ovat odottaneet minua ompelupöydällä: en ole päässyt ompelemaan viikkoon!

Lähikuvaa:


Joihinkin vihreä-violettiyhdistelmiin olen erittäin tyytyväinen, toisiin en aivan. Tästä peitosta ei tule sellainen, jonka jokainen blokki saisi huokailemaan ihastuksesta. Ehei!

Tämä työ tuntuu olevan loppusuoralla (vaikka tietysti paljon vielä on tehtävää, ennen kuin peitto on oikeasti valmis). En kuitenkaan ole jäämässä tyhjän päälle, sillä minulla on jo idea seuraavaan tilkkupintaan! Olen tästä aivan innostuksissani, sillä sain taas (mielestäni) ihkaoman idean nähtyäni kaksi eri kuvaa Pinterestissä.

Olen Tilkunviilaajana perustanut pari Pinterest-ilmoitustaulua, joista yhteen kerään nimenomaan ideoita otsikolla ”Quilt Ideas – Ideat / Voisin tehdä”.

Ensin löysin kivan kuvan, jossa jäännöspaloista oli koottu pieniä pintoja, ja nämä pinnat oli edelleen tasoiteltu neliöiksi.

Koska minulla on paljon jäännöspaloja (”paljon” on lievä ilmaisu) ja koska pidän erityisesti neliöistä, kuvaidea jäi mieleen hautumaan.

Sitten näin kuvan, jossa 100 Modern Quilt Blocks –tilkkublokit oli yhdistetty mielestäni uudenlaisella välikaitalesysteemillä. Eri blokkien välissä ei ollutkaan vain yksivärinen kaitale, vaan kahdesta eri väristä koottu, jolloin blokit näyttivät leijuvan tasaraidallisella pinnalla. 

En tiedä, toimivatko linkkini. Toivottavasti!

Joka tapauksessa ideoin, että tekisin jäännöspaloistani ensin yksivärisehköjä, neliönmuotoisia tilkkupintoja ja yhdistäisin sitten ne kaksiväriselle pohja-/välikaitaleelle.

Tätä ennen taidan kuitenkin ottaa esiin joulukuosisia kankaita – jos vaikka ompelisin pitkästä aikaa muutamat lasinaluset joulukangastilkuista!

Kommentit

Irma sanoi…
100 Modern Quilts-kirjaa selatessani kiinnitin huomioni myös tuohon yhditämistapaan:) Toivottavasti muistan sen kun sopiva työ tulee kohdalle;)
Tilkku & Tilkku sanoi…
Kivan näköistä tilkkupintaa tulossa. Mitä kuuluu sinun palapelipeitollesi?
Tiinatei sanoi…
Vaikka yksittäinen blokki ei huokailuttaisikaan, niin kokonaisuushan ne huokailut lopulta ratkaisee. Pinterestin olen minäkin todennut toimivaksi muistikirjaksi, enää ei tarvitse käyttää kuukkelointiin ja epätoivoiseen etsintään aikaa: "missähän-sen-kivan-jutun-näinkään" on historiaa.
Marle sanoi…
Kiva tuo pinterest. Siellä oli paljon kaikkea mielenkiintoista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.