arvostelen ompelukirjan.

Lainasin kirjastosta houkuttelevakantisen The Book of Bags –kirjan, kirjoittanut Cheryl Owen:


Kansiteksti lupaa 30 tyylikästä projektia, ja kyllähän kirjassa 30 laukkuohjetta onkin. En halua kuulostaa ylen ikävältä, mutta sanon silti, ettei sana tyylikäs ensimmäisenä tule mieleen katsoessani vaikka tätä laukkumallia:


Haloo. No, makuasioista ei kannata kiistellä, joten tyylikkyydestä ei tämän enempää.

Kirja antaa alussa hyvät vinkit laukkuihin käytettävistä materiaaleista ja tarvikkeista ja muutamia perustekniikoitakin kuvataan varsin hyvin. Laukkuohjeet vaikuttavat puolestaan melko suppeilta. En kokeillut ommella yhtään, joten ohjeet saattavat olla riittävät, kun samalla tekee ja seuraa ohjeita.

Moitin kuitenkin sitä, että laukuissa on vain vähän päällitikkauksia, ja niinpä ne näyttävät minun silmiini kotikutoisilta ja vähän keskeneräisiltäkin. Esimerkiksi tämä:


Laukun läppä suorastaan huutaa reunaansa päällitikkauksen! Tällaisenaan laukku näyttää enemmän pyjamapussilta kuin käsilaukulta.

Ohjeissa on kiitettävää kuitenkin se, että sankojen leveydet, pituudet ja kiinnityskohdat on määritelty tarkasti – ei siis niin kuin useimmissa ohjeissa tuntuu olevan, että "valmista mieleisesi sangat ja ompele ne kiinni laukun yläreunaan".

Materiaaliluettelosta huomasin myös, että liivinluita (tai siis nykyajan liivinluuversioita) (boning) voisi käyttää laukun sivujen jäykistämiseen. Samaten laukun suun voisi jäykistää liivinluilla. Silloin sangat voisivat olla etäämpänä toisistaan ilman, että laukun suu lysähtää suppuun.

Laukkuja ommelleena en ostaisi tätä kirjaa itselleni, mutta kirjastosta lainattuna se viihdytti tarpeeksi, ettei tuntunut turhalta lainalta.

Kommentit

Kangastuksia sanoi…
Kutsuisin laukkuja pirteiksi, mutta en tyylikkäiksi. Kuvista päätellen ne näyttäisivät soveltuvan parhaiten nuoriso-osastolle paremmin kuin kaltaisilleni hieman rajoittuneille keski-ikäisille täti-ihmisille. :) (Mitä, minäkö muka pukeudun tylsästi!)

Kiinnostuin kuitenkin kirjasta, koska mainitsit, että siinä on neuvottu erilaisia tekniikoita, miten laukkuun saa jämäkkyyttä. Ehkä kirjasta olisi apua omiin suunnitelmiini, jos vain löydän sen kirjastosta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.