madan edelleen.

Viime postauksessa kerroin lähteneeni tekemään blokkikokeilua. Tunnustan, ettei blokki millään muotoa ole oma ideani, vaan löysin kuvioidean Stitching by Starlight -blogista. (Hmm, en enää pystynyt löytämään kopioimaani kuvaa tuolta, mutta esimerkiksi tässä blogissa on hyvä kuva "Garden Fence" -tilkkupinnasta.)

Idea on siis jonkun muun, mutta mitoitin palaset itse ja päättelin itse, miten ompelen blokin. Sen sijaan, että leikkaisin sopivat palat valmiiksi, minulla on vain keskipaloja leikattuina ja sen lisäksi vaaleita kapeita kaitaleita ja sinisiä leveitä kaitaleita.

Ehkä jotakuta kiinnostaa lukea, miten periaatteessa ompelen tämän blokin.

Ompelen ensin kapeat kaitaleet keskineliön ympärille. Sitten ompelen kapean kaitaleen kahden leveämmän kaitaleen väliin, siis niiden lyhyelle sivulle. Merkkaan keskineliön reunaan keskikohdan (teen siihen kynnellä taitteen) ja merkkaan samalla tavalla taittamalla ja kynnellä keskikohdan vaaleaan kaitaleeseen, joka on leveiden sinisten välissä. Sitten kohdistan ne ja ompelen yhteen.

Tasoitan sen jälkeen reunat. Ei tarvitse juuri ollenkaan mitata.

Projekti etenee taas äärimmäisen hitaasti, sillä minulla on monenlaista muuta tekemistä juuri nyt. Olen sentään saanut ensimmäisen blokin valmiiksi:


Ja kaksi seuraavaa blokkia on jo aloitettu, kuten kuvasta myös näkyy. Tästä ei varmasti tule ”nopeasti valmistuva” tilkkupinta.

Kaikki muukin mataa ja on hidasta. Hohhoijaa, olen tehnyt melkein negatiivisen ennätyksen tässä kuussa, sillä olen saanut aikaiseksi vain kymmenen postausta. Viimeksi tein näin vähän julkistusta viime vuoden heinäkuussa, ja se oli lomakuukausi! Voi minua!

Palkittu olo

Huomasin Tiinatein Tilkkutie-blogista, että hän oli suonut minulle ”Liebster blog” –tunnustuksen. En mitenkään ehdi jakaa tunnustuksia edelleen juuri nyt, mutta kiitän saamastani palkinnosta! Kiva, jos kirjoituksistani ja kuvistani on jollekin muulle ollut oppia tai innoitusta!

Kommentit

vekki sanoi…
Tosi kivat blokit.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.