Tilkunviilaaja

Taas kerran löysin ompelupöydältä sekalaisia paloja ja tilkkuaihioita, joiden olemassaolon olin ehtinyt unohtaa (ainakin melkein). Ompelin niitä yhteen improvisointitekniikalla. Ja pussukka onkin kohta valmis, vai mitä: Tilkkupinnat näyttivät silmäiltyinä jo tarpeeksi isoilta, mutta kun vertasin niitä vetoketjun tarkkaan pituuteen, huomasin pintojen vaativan vielä täydennystä. Täydennettyinä pinnat näyttävät suunnilleen tällaisilta: Ajattelin ommella kummankin pussukkapuolen alareunaan vielä kaitaleen, mutta kenties jätänkin sen tekemättä. Jos tästä tuleekin matalampi pussukka kuin yleensä? Vielä sanon viime postaukseeni liittyen, että nolottaa. Tosi leuhkan kuuloisesti mainitsin seinällä olevan ”upean kitara-aiheisen tilkkutyön”. Ehkä te ette huomanneet tätä, mutta minä lopulta huomasin ja suunnilleen punastuin nolona. Ajatukseni kulki kuitenkin niin, että halusin viitata upeaan kitaraan – Kari Niemisen käsityönä toteuttamat Versoul-kitarathan ovat mielettömän hienoja. Ty...

Valoa riitti eilen sen verran, että sain kuvatuksi uuden Pelkkää hyvää –tilkkupeiton paikoillaan. Hyvin se komppaa upeaa Versoul-kitara-aiheista tilkkutyötä, jonka tein Miehelle 50-vuotispäivälahjaksi. Ehkä mietitte, että tässä on yhden hengen sänky, mutta eipä olekaan. Päädyimme jo vuosia sitten Miehen kanssa valitsemaan 140-senttiä leveän sängyn, koska sellainen on helpompi sijoittaa huoneisiin. Meillä ei ole koskaan ollut kovin isosti tilaa, ainakaan yhdessä huoneessa. Ensin meillä oli futon ja nyttemmin tähän mittaan teetetyt sänky ja patja. Nyt seuraa suloisuutta. Löysin Kissan upouudelta tilkkupeitolta. Se näytti asettuneen nöyrästi yhteen kulmaan. Sitten minulle selvisi sen Suunnitelma. Se lähti nöyrästä kulmastaan liikkelle ilmiselvänä tarkoituksenaan levitellä kissankarvojaan mahdollisimman laajalle mahdollisimman tehokkaasti. Mutta hei, se on niiiin söpö! Tyttärellä ja minulla on tapana kerätä pörröterapiaa Kissasta niin, että painamme naaman sen kylk...

Hyvä tilkkuystäväni Första Maj voitti pääpalkinnon Tilkunviilaaja-blogini viisivuotissynttäreiden kunniaksi järjestämässäni arvonnassa. Hän osasi heti keksiä sopivan käytön voittamalleen Lokakuu-tilkkupussukalla. Föönaustarvikkeet mahtuvat kuulemma siihen juuri sopivasti ja harjat myös. Hän lähetti minulle kuvat, jotta näen ja voin näyttää teillekin! Kun Första Maj on lähdössä matkalle, hän pakkaa tilkkupussukkaan nämä tavarat: Lisäksi hän kerää matkalla tarvitsemansa hiuslenkit pussukan pieneen sisätaskuun. Hyvin mahtuvat tavarat pussukkaan! Kuvan matkakassi näyttää kyllä niin täydeltä, että mahtuuko pakattu tilkkupussukka mukaan? No, laukusta voi tyhjentää vaikka kenkäparin, tai yhden kengän. Pussukka vie suunnilleen saman verran tilaa kuin yksi (tosi leveä ja aika lyhyt, ei korkeakorkoinen) kenkä. Första Maj'lla on kyllä sirompi jalka. Ehkä hänellä sentään on keino mahduttaa pussukka tärkeine tavaroineen mukaan, oli kassi kuinka täyttymäisillään hyvänsä. Voi, mite...

Plus-kuvioisista tilkkublokeista ompelemani tilkkupeitto sai nimekseen Pelkkää hyvää. Töölön Tilkkupajan Soile antoi sille kyllä herttaisen nimen ”Rakkautta ja haleja,” mutta nimesin sittenkin tilkkupeittoni blokkikuvion perusteella, en tikkauskuvion perusteella. Tilkkupinnassa on niin monta plussaa, että peiton täytyy merkitä pelkkää hyvää! Kaukaa katsottuna plussien taustat näyttävät vaaleilta ja melkein kuviottomilta, mutta: Kun peittoa katsoo lähempää, sen kirjavuuden huomaa. Koko pinnassa on vain pari yksiväristä tilkkua. Kaikenlaisia ruskehtavankirjavia sitäkin enemmän: Esittelin peiton taustakappalettakin jo siinä vaiheessa, kun se palasi Töölön Tilkkupajan taitavasta tikkauspalvelusta, mutta tässä Pelkkää hyvää –tilkkupeiton taustapuoli vielä kertaalleen: Jostain syystä satuin ompelemaan yhden ylimääräisen plus-kuvioisen blokin ja istutin sen takakappaleeseen: Vein tilkkupeiton rohkeasti puutarhaan ja otin kuvat siellä, joulukuisessa päivänvalossa...

No niin, valtava määrä pieniä tilkkulappuja on jalostunut matkalaukun nimilapuiksi tai lasinalusiksi. Matkalaukun nimilappuja on 25 kappaletta. Niitä olisi 26, mutta annoin yhden jo lahjaksi. Nimilappujen tekeminen on kivaa ja joutuisaa, mutta kiinnityslenksun ompeleminen on hidasta! Säästäisin rutkasti aikaa, jos minulla olisi valmista nauhaa, josta leikata, mutta kun ei ole. Periaatteesta en osta ylimääräistä tarviketta, kun pärjään kaapista löytyvällä materiaalilla. Vaikka siihen sitten kuluukin aikaa. Lasinalusia on puolestaan 35 kappaletta. Näistä minun pitää laatia järkevän oloisia settejä, esimerkiksi neljän tai kuuden kokonaisuuksia. Olen aiemmin antanut seteille nimet, mutta nämä saavat lähteä maailmalle nimettöminä, kun näitä on kerralla syntynyt paljon. Jotain aivan muuta: Ainaisuus-huivi. Tällainenkin kangaspala (tai oikeastaan kaksi kertaa tämän kokoinen kangasapala) löytyi ompelupöytäni röykkiöistä. (Jälleen nolostuttaa.) Leikkasin kankaan kahtee...

Tyttären tietokonekotelo on valmis ja annoin sille nimen Paikkatasku. Mittasin tietokoneen tarkasti mittanauhalla ja mitä sen jälkeen tein? Leikkasin ensin tikkausvanupalan ja collegejerseypalan tietokoneella mitaten – en siis mittanauhalla mitaten. Sommittelin tikkausvanupalan päälle tilkkublokit ja muut palaset ja ompelin pinnaksi. Erittäin senttimetrimitatonta touhua. Tein pariin otteeseen varmistusmittauksen, edelleen tietokoneella. Vaikka se on lituska, sillä kuitenkin on paksuutta enkä luottanut siihen, että senttimitoilla tulisi kunnollinen. Ennen kuin ompelin viimeistelytikkauksen kotelon suuaukkoon, kokeilin vielä viimeisen kerran, että Tyttären tietokone sujahtaa sopivasti koteloonsa. Siinä vaiheessa Tytär mainitsi, että olisin voinut tehdä suuaukon tuonne lyhyemmälle sivulle. Joo se olisi varmaan ollutkin aika hyvä ajatus. Minulle ei vain tullut mieleenkään. Visualisoin kotelon koko ajan juuri tällaiseksi. Paikkatasku-tietokonekotelo on Tyttären käyttäm...

Asettelin sekä valmiit että keskeneräiset lasinaluseni huolellisesti sommitellen lattialle. Sitten vasta huomasin, että minun olisi pitänyt kääntää ne toiseen suuntaan, sillä valo tuli takaani. Tuntui aivan ylitsepääsemättömän työläältä, joten kuva on nyt otettu pikkasen kaukaa ja silti varjoa näkyy alareunassa. Varmaan havaitsette kuitenkin, miten tarkka edellisessä postauksessani ollut sanallinen kuvaus näistä uusista lasinalusista oli. En tahtonut millään keksiä, minkä kankaan ompelisin noihin puoliomituisiin kuponkeihin (etualalla) reunoiksi. Nyt kun sininen lumihiutalekuvioinen kangas on paikoillaan, näyttää siltä kuin se olisi varta vasten suunniteltu kuponkeihin sopivaksi (vaikka se ei ole). Piilokuva: No ei tämä oikeasti ole piilokuva: Tyttären tietokonetaskua ommellaan vuorikappaleen kanssa yhteen. Olisin saattanut saada taskun valmiiksi eilen, mutta ompelukone piipitti alalangan loppumisesta, joten lopetin siltä päivältä. Eikö olekin kummallista, miten työl...