uusin tilkkupussukka.

Eilen oli yön aikana satanut sen verran lunta, että sitä oli jäänyt maahan ja puihin. Ja ulkoportaille. Ensimmäistä kertaa tänä syksynä jouduin lakaisemaan raput ennen kuin pääsin lehdenhakumatkalle aamulla.

Eilen ompelin myös valmiiksi pussukan, melko pitkästä aikaa. Noususuhdanne-tilkkupeittoprojektista jäi yli muutamia blokkeja, joita katselin tässä eräänä päivänä. En voinut mitään: oli pakko ommella niitä yhteen ja valmistaa pussukka. Se sai erityisen päivän kunniaksi nimen Ensilumi.

Eilen oli koko päivän niin märkää, että otin kuvat vasta tänään.
Olin ensin antamassa pussukalleni nimen Lokakuu, mutta tarkistin sentään listoiltani ja niin vain olen yhdeksän vuotta sitten nimennyt jo yhden pussukan niin. Syksy ja syys ovat esiintyneet myös monessa nimessä, mutta sitten joku aivosoluistani päätyi putkauttamaan mieleen syksyn ensimmäisen lumen.

Nimi on siinäkin mielessä sopiva, että pussukka on yleisilmeeltään harmahtava, varsinkin kääntöpuolelta. Ensilumelle käy yleensä niin, että se harmaantuu, muuttuu loskaksi ja sitten sulaa.
Ensilumi-vetoketjupussukka on Avoin-mallistoa ja sen mitat ovat seuraavat: 
  • Leveys ylhäältä noin 20 cm 
  • Korkeus noin 15,5 cm 
  • Pohjan leveys noin 6,5 cm. 
Ensilumi-pussukan vetoketju on sitä mallia, jonka vetimeen ei oikein pysty kiinnittämään lisälenksua, joten päätin korvata viimeistelyvajauksen keskittymällä toisen pään lipareen muotoiluun. Ompelin siihen varta vasten kaksi kuusikulmiota vastakkain.
Etsin valmiita kuusikulmioita varastoistani – en löytänyt – mutta sen sijaan löysin kadonneeksi luulemani kuusikulmiomallineen. Olen piirtänyt sen avulla kaikki pahvimallini, joita käyttelen uudestaan ja uudestaan. Mallineessa on kuusikulmion muotoinen reikä keskellä, joten saatoin tähtäillä sen avulla teekuppikuvion aivan tasan oikeaan paikkaan kuusikulmiotani.
Loppujen lopuksi Ensilumi-pussukasta tuli minun makuuni vähän liian pieni, koska ompelin siihen leveähkön pohjan. Toisaalta sain vaihteeksi käytettyä vähän lyhyemmän vetoketjun. Keskimäärin hyvä onnistuminen siis.
Vuorikappaleessakin on Noususuhdanne-tilkkupeitosta jääneitä resursseja eli peiton taustakangasta ja Tilkkuyhdistyksen Ikkuna-blokkiohjetta varten tekemäni esimerkkiblokki, joka ei tosin näy kuvassa. Jos haluat nähdä, millainen Ikkuna-blokki oikein on, sinun täytyy katsoa kuva linkin takaa.
Nyt olen tänä vuonna ommellut yhteensä 21 vetoketjupussukkaa. Keskimääräinen saldoni on 22,1 pussukkaa vuodessa. Minun pitäisi siis ommella 1,1 pussukkaa lisää päästäkseni keskimääräiseen lukemaan – mutta tavoittelen nyt kahta lisäpussukkaa, jotta suoritukseni ylittää keskimäärän.
Jos ihmettelette, miten laiskasti blogini on päivittynyt tässä kuussa niin älkää ihmetelkö enää. Olen ommellut kuusikulmiopeittoa, jonka mainitsin vajaat kolme viikkoa sitten, ja kirjoittanut blogiini joulukalenteria. Jos olenkin nyt kirjoitellut harvakseltaan, niin joulukuussa julkaisen uuden jutun joka päivä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.