valmiit karhuntassublokit.

Olen pari viikkoa käyttänyt kaikki vapaa-ajat ja hieman muitakin aikoja leikaten neliöitä, ommellen ja trimmaten kolmio-neliöitä, kooten blokkeja ja silittäen lopputuloksia. Olin päättänyt ommella kaikki neljäsosapalat ennen kuin lähtisin yhdistämään niitä isoiksi blokeiksi.

Minulla oli haalea ajatus, että jaottelisin jälleen blokit vaaleisiin, keskivärisiin ja tummiin, mutta huomasin sen turhaksi ladottuani valmiit tassut lattialle. Satunnainen järjestys tuntui toimivan parhaiten, sillä olihan tassuissa jo satunnaisuutta. Eivät ne olleet varsinaisesti vaaleita tai tummia, vaan kirjavia.

Päätin sitten, että ompelisin blokkeihin keltaisia ja oransseja keskineliöitä – myös satunnaisesti, ja niin teinkin. Ensimmäiseen neljän tassun blokkiin sattui kelta-oranssi keskineliö.
Kun jaoin aiempia karhuntassukuvia Instagram-kanavalla, sain monta kommenttia, joissa kehotettiin unohtamaan turha välikaitale. Olen tyytyväinen, etten unohtanut sitä! Blokki näyttää nyt siltä, miltä pitääkin.

Isojen blokkien kokoaminen oli hauskaa ja nopeaa.
Yhtäkkiä kaikki blokit olivat valmiit!
(Kuvassa näkyy niistä edelleen vain osa.) Järjestän ne edelleen hyvin satunnaiseen järjestykseen, keskineliöiden värin mukaan. Ylimmässä rivissä ovat vaaleimmat keskineliöt, alimmassa tummimmat. Tilkkupinnan värisommittelu on taatusti mielivaltainen.

Seuraavaksi minun pitäisi tarttua kaikkein ikävystyttävimpään vaiheeseen. On leikattava ja ommeltava kapeat kaitaleet blokkien väliin. Sen jälkeen tilkkupinta on kokoamista vailla valmis.

Tiedättekö: minulta jäi taas yksi tassublokki yli. En ymmärrä! Pidin tarkkaan lukua ompelemistani blokeista ja tein niistä aina 20 kappaleen pinoja. Kun pinoja oli seitsemän, aloin ommella niistä blokkeja. Jossain välissä joku blokki oli ehkä kahdentunut. Onneksi sentään vain yksi!

Kommentit

pandchintz sanoi…
It’s looking fabulous!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.