tikkausidea.

Blogini kaikkien aikojen suosituimpien kirjoitusten joukossa on teksti ”kolme tapaa tikata tilkkupinta” marraskuulta 2017. Siinä on yksinkertainen juoni: kerron kolmeen tekeillä olleeseen tilkkupussukkaan toteuttamistani tikkauksista.

Nytkin minulla on tekeillä kolme pussukkaa yhtaikaa, mutta nytpä en tikannutkaan niitä kolmella eri tavalla, vaan yhdellä uudella tavalla. Kerroin kyllä kaaritikkausideasta jo aikaisemmassa kirjoituksessani, mutta palaan tähän, koska tykkään tikkausideasta niin paljon.


Piirrän siis kaaren uloimmat osat aika isoa pyöreää mallia käyttäen. Itselläni on tarkoitukseen sopiva konetikkauskehys, mutta iso purkki tai lautanen toimisi yhtä hyvin. En piirrä kaarta täydellisen pyöreäksi, vaan jatkan kaaren suoraksi viivoittimen avulla.

Ompelen ensin kaariviivaa pitkin ja sen jälkeen paininjalan päästä pari viivaa toista kaarta kohti. Ihannetapauksessa eri suuntaan kaartuvien tikkausten väliin jää myös paininjalan mittainen tila, mutta se ei nyt ole niin tarkkaa.


Kaaritikkaukset ovat joutuisat toteuttaa, koska viivasta toiseen voi siirtyä lankaa katkaisematta. Ommel aloitetaan reunasta, joten tässä selviää langanpäitä päättelemättä (ellei alalanka satu loppumaan keskellä ommelviivaa), toisin kuin spiraalitikkauksessa, joka sekin toki on mainio tikkauskuvio.


Kaaritikkausidean nappasin Alfhildin @alborve ’n Instagram-kuvasta. Hän oli tikannut kaarista orgaanisemmat, ja sellaistakin ideaa kannattaa kokeilla tämän säntillisen kuvion lisäksi.

Kommentit

Irma sanoi…
Tuo on kyllä hieno tikkausmalli:) Kiitos kun kerroit meille miten se tehdään:)
Voisinpa yritää kokeilla sitä sopivaan kohteeseen;)
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiva, että sinäkin tykkäät tikkausideasta! Kannattaa kokeilla!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.