ihanat kankaat tilkkublokeiksi.

Ostin äskettäin upean fat quarter –nipun suurikuvioisia kankaita (kiitos, Töölön Tilkkupaja!) ja niin minulla oli edessä haaste: millaiseen projektiin kankaita käyttäisin, jotta kuviot pääsisivät edes hieman oikeuksiinsa?

Selailin ideapankkini kuvia pitkään ja päädyin lopulta yksinkertaiseen blokkiin, jota olen harkinnut toteuttaa jo pitkään. Näin sen kirjassa, jonka nimen olen jo unohtanut, enkä muista, kuka blokkiohjeen oli kirjoittanut. Mutta siis en keksinyt blokki-ideaa itse.

Kehitin toki blokille omat mittasuhteet. Viiden tuuman neliö tuntui riittävän isolta, jotta kankaan kuviot näkyisivät siinä edustavasti. Se ei toisaalta tuntunut liian isoltakaan! Halusin, että työssä olisi aika monta blokkia, jotta se ei valmistuisi liian nopeasti. Upeiden kankaiden parissa työskentelyä haluaa pitkittää!

Tein ensin yhden koeblokin, jolla testailin palojen mittoja. Uudet kankaat odottavat innokkaina, että nekin pääsisivät tilkkublokeiksi.


Fat quarter –pakkauksen avaaminen oli vaikein vaihe! Pino näytti NIIN kauniilta!


Sain kuitenkin pinoni auki, kankaat esiin ja pitkällinen reunojen siksakkaaminen saattoi alkaa. (Pesen kaikki uudet kankaani ja sitä ennen siksakkaan palojen reunat.) Aloitin punaisista kuoseista, ja heti kun palat olivat kuivat (jopa vähän ennen sitä), leikkasin viisi ihanaa kangasneliötä!


Oravat olivat palassani niin reunassa ja toisaalta niin keskellä, etten hennonut sovitella kuviota täydellisesti neliön keskelle. Sammakko sen sijaan sattui olemaan sopivassa kohdassa.

Seuraavana päivänä vihreät kankaatkin olivat pestyt ja kuivat, ja pääsin leikkaamaan niitä. Otin mukaan muutaman hengenheimolaiskankaan omista varastoistani.


Huomaatte ehkä, että vihreäsävyiset oravat olivat kangaspalalla sopivammalla kohtaa, joten sain ne sopimaan neliölle oranssisävyisiä oravia paremmin.

Huomannette myös, että kuvioneliöiden ”varjot” ovat kolmea eri tummuusastetta (neljää, jos testiblokki lasketaan mukaan). Väritys näyttäisi toimivan!

Blokki on todella yksinkertainen! Työn vaikein (mutta samalla hauskin ja mielenkiintoisin) vaihe onkin kuviokankaiden valitseminen ja leikkaaminen.

Kommentit

Marle sanoi…
Superkauniit kankaat ja blokki vaikuttaa toimivalta juuri tuollaisiin kuviokankaisiin.
Mieletön miten ihana tuo paketti! Toimii hyvin nuo kankaat noissa blokeissa!

https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.