kaksi tikattua tilkkutyötä.

Sain taitavasti longarm-tikatut tilkkutyöni Töölön Tilkkupajan Soilelta ja pysähdyin ihailemaan hänen työnsä jälkeä hetkeksi. Työt eivät siis vielä ole valmiit, vaan minun pitää vielä tasoitella ja nimetä ne sekä ommella nimilaput ja reunakanttaus. Siksi näytän niistä vain yksityiskohtia – toistaiseksi.

Löysimme tähän tähti- tai vipperäkuvioiseen työhön juuri sopivan, terävän-pehmeän tikkauskuvion:


Kuvio täydentää hienosti tilkkupinnan kuviota. Tietenkin tikkauskuvio erottuu paremmin taustapuolella:


Kuvan pyörylä on applikaatio, jonka ompelin kankaasta löytämäni reiän kohdalle. Olin jo ommellut kankaan osaksi taustakappaletta, kun yhtäkkiä näin siinä reiän. Jos olisin nähnyt sen aikaisemmin, olisin ehkä pystynyt leikkaamaan kankaan sopivammalta kohdalta. Toisaalta paikka on hauska yksityiskohta! Kun paljastan valmiin työn (sitä saatatte joutua tovin kyllä odottamaan), näette, miten paikkakangas nivoutuu mukavasti osaksi taustakappaletta.

Entä split nine patch –tilkkutyöni sitten? Ompelin siihen räväkän taustakappaleen, joka on kuitenkin paikoitellen melko tyylikäs. Esimerkiksi juuri tästä kohdasta:


Tikkauskuvio on minulle entuudestaan tuttu ”humalaisen kotimatka”. Ehdottelin ensin vähän toisenlaista kuvioideaa, mutta Soile suositteli kiemurtelevaa kuviota nimenomaan tälle peitolle, koska hän tiesi sen jäävän melko huomaamattomaksi tällaisella tilkkupinnalla:


Tikkauskuvio ei vie huomiota iloisenkirjavalta tilkkupinnalta, vaan sulautuu siihen. Hyvin suositeltu kuvio! Se on tälle tilkkupinnalle onnen omiaan! Olen iloinen, että sain asiantuntijan vinkin!

Split nine-patch –tilkkupeittoni tarvitsee nyt nimen ja nimilapun ja viimeistelyn, sillä se lähtee kohta Vaasaan Tilkkuyhdistys Finn Quilt ry:n valtakunnalliseen tilkkutyönäyttelyyn. Lähetysaika ei ole ihan vielä, mutta tähtään siihen, että saan työn mukaan Helsingin tilkkukilta Syyringin yhteislähetykseen, ja toimituspäivä sille on kylmäävän lähellä.

Taidankin painella tästä ompelupisteelle käyttelemään ensin mittanauhaa, sitten viivainta ja leikkuria. Samalla voin keksiä työlleni nimeä. En tiedä, kumpi on vaativampi tehtävä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.