kangasostoksia ja vielä yksi erikoisuus.

Mainitsinkin jo, ettei Saint-Marie-aux-Minesin European Patchwork Meeting –tapahtuman anti rajoittunut tilkkutyönäyttelyihin. Expoalue oli olennainen osa tapahtumaa, ja tilkkutyökankaiden, –tarvikkeiden ja –kirjojen tarjonta olikin mykistävä.

Kaffe Fassettin kuoseihin keskittynyt loosi oli yksi alueen kiinnostavimmista, sillä niitä kankaita ei tahdo löytää mistään. Silloinkin jos joskus näkee Kaffe Fassett –kuvioista kangasta, se on ainoa tai melkein ainoa laatuaan. Joten loosillinen hänen kuosejaan oli mahtava tapaus!

Ostin pienen määrän muutamaa kuosia. Heti takaisin hotellille päästyäni mietin, että noh, olisinhan voinut jotain huippukangasta ostaa vaikka mentrinkin.


Tässä kolme minulle mieluista kuosia nyssykkää paremmin näkyvissä:


Tosi monessa loosissa oli tarjolla valmiita kangasnippuja. Ostin useamman, ja minulle ehkä ominaisesti kuosivalinnat näyttävät … ööö … kirjavilta.


En ehkä minäkään käyttäisi kaikkia näitä samassa työssä.


Olin kaukaa viisaasti pakannut lähtiessäni matkalaukun vain puolilleen tai niille main, joten minun ei tarvinnut rajoittaa hankintojani (muuten kuin taloudellisista syistä tietysti). Nyt onkin edessä risareunojen siksakkaussulkeiset. Pesen kaikki kankaani ennen käyttöä, sillä epäilen, että käsittelyaineet ärsyttävät käsiäni ja sormiani. Ennen pesua siksakkaan kaikki risareunat. Siinä menee tovi poikineen.

Kymmenyspeitto

Ranskan tilkkuyhdistyksen kokoamassa näyttelyssä näin tilkkupeiton, jollaisista en ollut ennen kuullut.

Ihmettelin, mikä idea tässä punaisessa ja valkoisella kirjotussa peitteessä oli ja opin jotain aivan uutta tilkkupeittojen historiasta.


Tässä oli ”kymmenyspeitto” (Tithing Quilt) vuodelta 1924.

Infolappunen kertoi, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella jotkut amerikkalaiset seurakunnat keräsivät varoja ompelemalla kymmenyspeittoja. Seurakuntalaiset lahjoittivat meistä pieneltä tuntuvan summan, joka kuitenkin tuohon aikaan oli heille merkittävä lahjoitus, esimerkiksi 10-25 centiä, ja joku joka osasi kirjoittaa tai kirjoa kauniisti merkkasi henkilön nimen tilkkupeiton blokkiin, jolloin lahjoittajan nimi jäi muistiin. (Peitto oli vähän kuin entisaikain sponsoriseinä.)

Useimmat kymmenyspeitot ovat valkoisia ja niiden tekstit on kirjoitettu/kirjottu mustalla musteella tai punaisella kirjontalangalla, mutta tämä harvinaisempi peitto on punainen valkoisin kirjailuin.


Nimet järjesteltiin yleensä symmetrisesti blokkineliölle ja blokeista ommeltiin sitten kymmenyspeiton pinta.

Peitto oli yhdysvaltalaisen Jonathan Holsteinin kokoelmasta ja se oli kooltaan noin 190cm x 193cm.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Hupaisaa, niin erilailla näemme jotkut asiat ja toisista olemme täsmälleen samaa mieltä. Minä haluan, että minun tilkkutyöni eivät näytä kenenkään nimekkään suunnittelijan jutuilta vaan Kvilttaajan töiltä. Kaffe Fasseteille sanon ehdottoman ein. Hän on hyvä kangassuunnittelija ja osaa värien käytön, mutta yhtään pätkää hänen kankaitaan en halua. Kymmennyspeitto oli uusi juttu. Kiva kun jaat tietojas.
Tiinatei sanoi…
Kymmenyspeitto on mielenkiintoinen juttu! Kaikenlaista tilkkuilun historiaan mahtuukin. Ihania ostoksia, kauniita kankaita. Tuota punaista pallerokangasta hypistelin Maarianhaminan (ilmeisesti ainoassa) kangaskaupassa, mutta kuitenkin sinne. En ole koskaan missään nähnyt Kaffen kankaita niin paljon kuin siellä. Noistahan syntyy vaikka mitä!
Tilkkureppu sanoi…
Kauniita kankaita ja tuo kymmenyspeitto oli minullekin uutta tietoa, en ole koskaan kuullut, mutta kiva idea.
Soile Kivinen sanoi…
Ihanat Kaffen kankaat, ja minä tietysti ostin sitä samaa mitä oli jo hyllyssä enkä uusia.
Marle sanoi…
Upeita kankaita olet hankkinut. Tuo kymmenyspeitto oli minullekin ihan uutta. Sponssiseinä on osuva vertaus.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Teillä on ollut innostava ja hyvä Ranskan matka. Mukavaa, että me muutkin olemme päässeet osallisiksi kokemuksistanne. Kauniita kankaita olet tuonut matkaltasi. Tykkään noista Kaffen runsasvärisistä. Odotan, mitä niistä syntyy.
*VEKKI* sanoi…
Onpa mielenkiintoinen kymmenyspeitto. Ja vieläpä kaunis. Fasset ei ole minunkaan suosikki, mutta kauniitahan kankaat ovat kankaina. Usein on niin, että tosi kaunis kangas ei näytäkään miltään työstettynä. Sanoo nimim. kokemusta on.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.