palapelin paloja.

Nyt kun sain valmiiksi Tilkkutanssit-kilpailutyön ja matkustusravaaminenkin on hetkeksi hellittänyt, pääsin perehtymään melkein jo unohtuneisiin, varsinaisiin tilkkutöihini.

Ensimmäiseksi tartuin punaiseen palapelityöhöni. Helppoa, koska alkuun pääsee piirtämällä pari paperimallinetta tai päällystämällä muutaman mallineen kankaalla, ihan käsipelillä. Ompelukonetta ei tarvitse ihan heti vaivata.

Eilen annoin vihdoin itselleni luvan applikoida pari palapelinipukkaa paikalleen. Vähän olen ollut huolissani vierekkäisten palojen kontrasteista tai kontrastin puutteesta, mutta eiköhän tämä toimi melko ookoo.


Joissain paloissa on vähemmän kontrastia, mutta riittävän monessa on hyvä kontrasti. Luultavasti valmis peitto tosiaan näyttää palapelilta, sitten joskus kun saan sen valmiiksi.


Tänään tartun varmasti myös ompelukoneeseen ja siksakkaan muutaman Ranskan-ostokseni. Kangasraukat lojuvat tällä hetkellä ompeluhuoneen makkarin lattialla odottamassa.

Kommentit

Irma sanoi…
HYVÄLTÄ näyttää! Vaivannäkö palkitaan, eikä aina kannata mennä aidan matalimmasta kohdasta kuten itse tein palapelityössäni:)
Kvilttaaja sanoi…
Ihailen, että viitsit siksata kankaat ennen pesua. Pesaisin perjantaina ison kasan punaisia kangaspaloja. Vähän ne rispaantuivat, mutta ei merkittävästi. Nyt olisi sitten silitettävää. Palapelipeitosta tulee kiva.
Johanna sanoi…
Hitsi kun hauska idea tuollainen palapelipinta. En ole ennen nähnytkään. Hieno tulee! :o)
Tilkkureppu sanoi…
Kivannäköinen tulee!
*VEKKI* sanoi…
Tosi hyvältähän nuo näyttävät. Ja tuo malli on niin kiva.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.