tilkkuneliöt kasvussa.

Tässä tilkkuneliöt, joihin ompelin uudet kierrokset kaitaletta ympärille:


Nyt pitäisi enää keksiä, millaiseen projektiin nämä palat käyttäisin.

Tilkkupalakaitaleet kehyksinä

Tilkkuneliöiden ompelun jälkeen pöydälle jäi jonkinmoinen määrä punaisia tilkkuja. Sovittelin niitä yhteen ja ompelin kaitalemaisia paloja. Ajattelin, että kehystäisin jonkun sopivan yksivärisen kankaan tilkkukaitaleilla. Ihan vain kokeeksi.

Grr! Minullapa ei olekaan noin vain ottaa esiin yksivärisiä tai edes melkein yksivärisiä kankaita. Valkoista en halunnut käyttää enkä oikein värikästäkään. Harmaa tai ruskea olisi tullut kysymykseen.

Lopulta löysin 62-tyynynpäällisistä jääneen paksun pellavamaisen palan, jonka leikkasin kahtia. Toiseen palaan jäi vähän vino reuna (totta kai käytin koko palan sellaisenaan):


Toinen oli suorakaiteen muotoinen:


Jotenkin ajattelin, että voisin tikata tuohon pellava-alueelle käsin jotain kuviota tai kaaria.

Nämä palat voisi käyttää jossain sopivassa projektissa. Laukkuun nämä sopisivat varmasti.

Jos pellavakangasta olisi enemmän (sitä löytyi vain tuo yksi, nyt kahtia leikattu pala), voisin tehdä näitä paloja muutaman vielä lisää ja sitten miettiä vaikka tekeväni näistä paloista "overnight bag" –kokoisen laukun. Asioiden näin ollen täytyy vielä miettiä. Ehkä palat päätyvät tilkkublokkilaatikkooni odottamaan otollisempaa ajankohtaa.

Moka: Taas kerran ompelin siististi ja huolellisesti kaitaleen kangaspalaan kiinni nurja puoli oikeaa vasten.


Tekevälle sattuu - mutta minulle sattuu tätä hämmästyttävän usein!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.