pitkä matka.
Paitsi Tipperaryyn, myös ”nopeasti valmistuvan tilkkupeiton” tikkausten valmistumiseen on vielä pitkä matka. Täytyy painaa tulevia projekteja varten muistiin, että reunan kehysten tikkaaminen kohtisuoraan vie tuhottomasti enemmän aikaa kuin esimerkiksi kiemuroiden tekeminen tai melkein mikä tahansa muu.
Kahdesta syystä. Ensiksi, tikkaussuuntana voi käytännössä olla vain sisempää ulos, eli jokainen tikkausviiva aloitetaan ja lopetetaan erikseen. Jos tässä voisikin edetä mutkittelevalla ommelviivalla, olisi helpompaa, mutta näin ison peitteen kääntäminen kokonaan aina 25 sentin tikkausviivan jälkeen ei ole mielekästä.
Toiseksi, olen valitettavasti hyperhuolellinen. En pysty aloittamaan tikkausviivaa niin, että ompelisin ensin paikoilaan muutamia ompeleita ja viivan ommeltuani nyrhäisisin langat poikki toivoen, etteivät ne koskaan purkaudu. Päättelen jokaisen ompeleen erikseen, ja se vie myös aika lailla ylimääräistä aikaa.
Seuraaviin kehyksiin teen korkeintaan siksak-maista ommelta, riittävän loivasti, että peittoa pystyy kääntelemään. Tai sitten jotain ihan muuta, mutta en vähään aikaan tätä samaa.
Eilen illalla tikkasin aika tovin, enkä silti päässyt kuin noin puoleen väliin peiton lyhyempää sivua. Jäljellä: 1,5 pitkää sivua ja 1,5 lyhyttä sivua.
Lisäksi on jäljellä vielä kolme kulmaa. Jo ommellussa kulmassa vaaleanpunainen tikkauslanka kohtaa vihreän:
Merkitsemisestä
Kulmassa kulkevat viivat piirsin kankaalle merkitsemisliitukynällä. Samaten olen merkinnyt itselleni apuviivoja, jotta kohtisuorat tikkaukset pysyvät suunnilleen suorina (paitsi plup-kuplakohdissa). Viivojen välisen etäisyyden katson ompelukoneen apupuikon (kiinnittyy paininjalkaan) avulla.
Vapaita konetikkauskuvioita en ole tavannut merkitä kankaalle. Tikkauksesta ei kuitenkaan tulisi täysin piirroksen mukaista eikä toisaalta täysin vapaatakaan.
Sen sijaan harjoittelen tikkauksen muotoa piirtämällä paperille. (Tavanomaisimpia kuvioita kuten muurahaisenpolkua tai silmukoita minun ei enää tarvitse harjoitella, mutta esimerkiksi sydänpintaa harjoittelin etukäteen.) Kun osaan piirtää tikkauksen paperille, pystyn ompelemaan samanlaiset muodot koneella. Kun tikkauksessa tulee pidempi tauko, saatan harjoitella kuviota paperille uudelleen.
Säädän koneen pysähtyessään jättämään neulan ala-asentoon, jolloin työ ei seisahduksen ja otteen kohennuksen aikana siirry ainakaan paljon eikä tikkaukseen tule liikaa mutkaa.
Tässä työssä merkitsin sydänköynnöksellä katettavat alueet harsinpistoilla, mutta nekin osoittautuivat vaikeiksi nähdä. Paras systeemi olisi varmasti ollut lankamainen, värillinen teippi, jolla olisin voinut merkitä alueiden ääriviivat. Harsinlangat auttoivat kyllä jonkun verran, enkä siis köynnöstellyt suunnitellun alueen ulkopuolelle.
Kahdesta syystä. Ensiksi, tikkaussuuntana voi käytännössä olla vain sisempää ulos, eli jokainen tikkausviiva aloitetaan ja lopetetaan erikseen. Jos tässä voisikin edetä mutkittelevalla ommelviivalla, olisi helpompaa, mutta näin ison peitteen kääntäminen kokonaan aina 25 sentin tikkausviivan jälkeen ei ole mielekästä.
Toiseksi, olen valitettavasti hyperhuolellinen. En pysty aloittamaan tikkausviivaa niin, että ompelisin ensin paikoilaan muutamia ompeleita ja viivan ommeltuani nyrhäisisin langat poikki toivoen, etteivät ne koskaan purkaudu. Päättelen jokaisen ompeleen erikseen, ja se vie myös aika lailla ylimääräistä aikaa.
Seuraaviin kehyksiin teen korkeintaan siksak-maista ommelta, riittävän loivasti, että peittoa pystyy kääntelemään. Tai sitten jotain ihan muuta, mutta en vähään aikaan tätä samaa.
Eilen illalla tikkasin aika tovin, enkä silti päässyt kuin noin puoleen väliin peiton lyhyempää sivua. Jäljellä: 1,5 pitkää sivua ja 1,5 lyhyttä sivua.
Lisäksi on jäljellä vielä kolme kulmaa. Jo ommellussa kulmassa vaaleanpunainen tikkauslanka kohtaa vihreän:
Merkitsemisestä
Kulmassa kulkevat viivat piirsin kankaalle merkitsemisliitukynällä. Samaten olen merkinnyt itselleni apuviivoja, jotta kohtisuorat tikkaukset pysyvät suunnilleen suorina (paitsi plup-kuplakohdissa). Viivojen välisen etäisyyden katson ompelukoneen apupuikon (kiinnittyy paininjalkaan) avulla.
Vapaita konetikkauskuvioita en ole tavannut merkitä kankaalle. Tikkauksesta ei kuitenkaan tulisi täysin piirroksen mukaista eikä toisaalta täysin vapaatakaan.
Sen sijaan harjoittelen tikkauksen muotoa piirtämällä paperille. (Tavanomaisimpia kuvioita kuten muurahaisenpolkua tai silmukoita minun ei enää tarvitse harjoitella, mutta esimerkiksi sydänpintaa harjoittelin etukäteen.) Kun osaan piirtää tikkauksen paperille, pystyn ompelemaan samanlaiset muodot koneella. Kun tikkauksessa tulee pidempi tauko, saatan harjoitella kuviota paperille uudelleen.
Säädän koneen pysähtyessään jättämään neulan ala-asentoon, jolloin työ ei seisahduksen ja otteen kohennuksen aikana siirry ainakaan paljon eikä tikkaukseen tule liikaa mutkaa.
Tässä työssä merkitsin sydänköynnöksellä katettavat alueet harsinpistoilla, mutta nekin osoittautuivat vaikeiksi nähdä. Paras systeemi olisi varmasti ollut lankamainen, värillinen teippi, jolla olisin voinut merkitä alueiden ääriviivat. Harsinlangat auttoivat kyllä jonkun verran, enkä siis köynnöstellyt suunnitellun alueen ulkopuolelle.
Kommentit