ja tikkaus jatkuu.

Kyllä on vauvanpeiton kokoisessakin tilkkutyössä tikkaamista! Enkä ole tällä viikolla ehtinyt tikkauksen ääreen lainkaan niin paljon kuin olisin halunnut.

No, kiireistä ja ”valtavasta tikkausalasta” huolimatta olen saanut kaikki kaksitoista blokkia tikatuiksi silmukoin. Tai siis tikkasin ne kaksi erilaista kuvioneliötä varjo- ja silmukkatikkauksin ja muihin blokkeihin tuli pelkkää silmukkaa. Koko tikkauksen ajan ja väliaikoina myös mietin, miten tikkaisin blokkien väliin jäävät valkoiset kehykset.

Piirtelin töissäkin paperille tikkauskuvioita ja hahmottelin haihtuvavärisellä tussilla samaisia kuvioita kankaaseen. Olin tosi lähellä valita kehyskappaleisiin jotain vaativampaa kuviota. Ihan totta!

Mutta päädyin pitäytymään silmukkakuvioinnissa, jotta peitteeseen tulee samankaltaisuutta. Sinne tänne mutkittelevien tikkausten sijaan teen aina yhden blokin verran silmukoita alaspäin ja seuraavan blokin verran silmukoita ylöspäin. Kuvasta ehkä näkee, miten tikkaukset menevät.


Täällä on taas haastavat kuvausolot, valo ei millään tahdo riittää.

Peitteessä on valkoisten kehysten ympärillä vielä värikäs pikkuneliöistä muodostuva kehys, ja värikkään kehyksen ylä- ja alapuolella vielä pätkä valkoista. Pikkuneliökehykseen tulee pelkkää loivasti aaltoilevaa viivaa, ei silmukoita. Ja ylimpään ja alimpaan valkoiseen alueeseen olen taas ajatellut tehdä silmukoita.

Ehkä jo huomenna saan tikkauksen valmiiksi…

Mutinaa

Taas löytyi merkillinen käsityöohje. Minusta on epäreilua, että ”ohjeen” nimellä tarjoillaan kirjoissa ja lehdissä aivan mitä sattuu. Ymmärrän, että ohjeita voi soveltaa, mutta tämä on kyllä ylivoimainen.

Uusimmassa Suuri Käsityö –lehdessä on sinänsä kiva ristipistotyöidea ja hienolta vaikuttava malli. Mutta HALOO! Mikä ohje! ! ! Tämä on huippu!


Kuvio toteutetaan noin 15 erilaisella siniharmaalla langalla kuvan mukaan. Mutta kuka pystyy katsomaan mallikuvasta, minkä sävyinen neliö siinä missäkin kohdassa on? Väitän, ettei kukaan pysty. Ehkä kolme eri väriä voisi erottaa pelkkien värineliöiden perusteella, mutta ei viittätoista!

Toivon todella, että ohje on vain vahingossa painettu lehteen tuollaisena, ja että oikeasti siinä kuuluisi olla selkeitä piirrosmerkkejä värisävyjen lisäksi.

Ostin kirjan

Kävin kirjakaupassa hankkimassa kirjalahjaa ja päädyin ostamaan alennuslavalta tilkkutyöohjekirjan. Tämän Fresh Quilting –kirjan.

Hotkaisin sen jo. Tykkäsin kirjasta, koska siinä oli modernin oloisia, kivan värikkäitä töitä, mutta ihmettelin tekijän kömpelöä konetikkausta. En kyllä haluaisi hänen pahastuvan, jos vahingossa ihmeen kaupalla eksyy sivustolleni, mutta silti: joissain lähikuvissa näkyi, miten langankireys oli koko tikkaamisen ajan sen verran pielessä, että alalanka näkyy silmukointina työn oikealla puolella.

Toisaalta on lohdullista ajatella, että voi tehdä tilkkutyökirjan, vaikkei tikkaisi täydellisesti.

Vaikka joulun jälkeenkin

Minua hämmästytti taannoin Sew Many Ways –blogissa, että kirjoittajalla oli joulun aikaan kuusi jokaisessa talon huoneessa. Hienoja, runsaasti koristeltuja kuusia kaikki. Osoittaa todellista joululle omistautumista.

Tänään näin postauksen, jossa hän paljasti, miten yhden kuusen koristelu syntyy. Miten riemastuttava kertomus se oli!

Postauksen ehdoton huippu oli lähellä loppua, kun hän kertoi käyttäneensä huokeita tekolumipalloja ”tyhjien kohtien” täyttämiseen. Siinä vaiheessa nimittäin kuusessa ei minusta näyttänyt olevan lainkaan tyhjiä kohtia, vaan siinä oli jo noin viisi kertaa niin paljon koristeita kuin omassa kuusessamme on koskaan. Mahtaako viisi kertaa riittää? Ehkä jopa seitsemän kertaa meidän koristemäärämme. Eikä meidänkään kuusemme ole paljaan näköinen.

On hersyvää nähdä, miten erilaisia ajatuksia meillä on! Ja huom, hänen koristelemansa kuusi on tosi soma ja hän teki kivasti, kun kuvaili, miten oli toteuttanut sen.

Kommentit

Kvilttaaja sanoi…
Laitoin sulle sähköpostiin kysymyksiä näyttelyä koskien jo perjantaina ja odotan vastauksiasi.
Kun alkaa oikein tutkia toisten tikkausjälkeä niin saa usein huomata ettei itse olekaan ihan niin huono kuin kuvittelee olevansa. Sitten tietysti on tikkauksen mestareita, mutta heidän tilkkutyödesignpuolensa taas usein ontuu. Koen kamalan ahdistavina yhden ihailemani tikkaajan tilkkutyödesignit. Harva on mestari sekä tilkkutöiden suunnittelussa että tikkaamisessa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.