kangasunelmia. ja ompelin tilkkulaukun.

Torstaina oli taas asiaa kaupungin keskustaan ja tietysti kävin myös kangaskaupassa (Eurokangas). Minulla oli olevinaan tarve: halusin lisää vaaleaa collegejerseytä, että saan pussukoihin ja laukkuihin pehmeästi tukevan välikerroksen.

Alelaarissa oli koltsarikangasta, mutta myös niin ihana trikoo, etten voinut sitä vastustaa:

Nyt unelmoin siitä, että saisin aikaiseksi ommella ihanasta trikoosta itselleni paidan. Unelmoin yleensäkin siitä, että saisin itseni ompelemaan vaatteen.

Kangaskauppakäynnilläni tarkistin myös tilanteen käsityöpuuvillat-alelaarissa ja varastoni rikastui tämän näköisillä paloilla:

Keväällä niin ihanasti esillä olleet Amy Butler –kankaat sen sijaan loistivat poissaolollaan. Viimein löysin ne kuljetushäkistä. Ne mielletään ilmeisesti kevät- ja kesäkuoseiksi ja poistetaan pimeän vuodenajan ajaksi näkyvistä. Toivon, että ne sentään palaavat myyntipöydille kevään tullen.

Jotain valmista

Olen ommellut harmaasävyistä tilkkulaukkua sormenpääni kipeiksi!

Tässä laukku odottaa, että kiinnittäisin vetoketjulipareen yläreunaan. Laukku näyttää tymäkältä. En vielä aavista, millainen haaste minua odottaa.

Lipare on neulotettu laukkuun kiinni. Se on hämmästyttävän sopivan kokoinen laukun suulle, kertaheitolla.

Tämän vaiheen jälkeen iskin kirveen kiveen. Uskoin pystyväni ompelemaan kerrokset koneella yhteen kanttauskaitaleen kanssa, mutta laukun päädyissä tuli sittenkin liian ahdasta. Ommel vielä syntyi, mutta kun katsoin tarkemmin, laukkuun oli jäänyt vekkejä. Vielä kun laukku on niin kankea kuin se on, vekkiintyminen näytti aivan kauhealta.

Ei auttanut muu kuin purkaa ommel ja ottaa koneelta ompeluvastuu. Ompelin ensin kerrokset yhteen käsinompeleella, onneksi vain laukun päädyistä. Sitten ompelin huolittelukaitaleet kiinni laukkuun: päädyt ompelin käsin, pidemmät suorat sivut koneella (koneommel tuolla kohden lisää luottamusta sankojen kiinni pysymiseen).

Ompelin vielä reunan yli käännetyn, taitetun kaitaleen pienin käsinpistoin kiinni suunnilleen ommelsaumaan. Tässä kaikessa meni tosi paljon aikaa ja pistin itseäni neulalla varmaan viisi kertaa oikein kunnolla. En aio toista kertaa kiinnittää tähän laukkumalliin vetoketjua tällä tavoin.

Mutta valmiiksi tuli tilkkulaukku nimeltä Sienimetsässä:

Vetoketjuineen, sisätaskuineen kaikkineen:

Kun laukku on kiinni, se on todella kiinni:

Laukku on tosi tukeva. Sen voisi vaikka täyttää hiekalla ja käyttää tyrmäämiseen. Tyhjänäkin se tuo hiukan mieleen hiekkasäkin.

Arvelen, etten käytä tätä tukevaa tukihuopaa toista kertaa näin pieneen laukkumalliin. Minusta pehmeämpi laukku on myös kotoisampi – tämä tuntui koko ajan jotenkin vieraalta. Mutta valmis se on! Vihdoinkin!