Tekstit

nopeasti valmistunut tilkkupinta.

Kuva
Keksin kesemmällä aloittaa projektin, jossa yhdistäisin neljän neliön blokkeja tavallisiin neliöihin. Idean alku löytyi netistä, mutta motivaattorina olivat Helsingin tilkkukilta Syyringiltä minulle päätyneet kangaspalat. Niitä oli tarkoitus käyttää Järvenpään tilkkupäivillä killan furoshiki-pajassa ja lahjoittaa menetelmään kokeilleille, mutta tapahtuma peruuntui. No, tekaisin muutaman neliöblokin ja kokeilin, miltä ne näyttäisivät tuon kankaan kanssa. Tämä ei oikein miellyttänyt minua, sillä kuviokangas näytti liian levottomalta. Kokeilin sen sijaan yksivärisempiä harmaita neliöitä: Hmmm, jospa sittenkin kuviolliset sopisivat, kun mukana on yksivärisempiä neliöitä? No, näitte toki esimakua todellisista harmaista kirjoituksessani Kosiskelu-tilkkupussukasta. Kirjoituksessa väläytin peittoaihion keskikohdaksi ajattelemaani kokonaisuutta. Valitsin välineliöihin sittenkin pallokuvioisen kankaan. Minulla oli sitä rajoitettu määrä, ja se saneli keskiosan koon. Arvelin vaaleamman harm...

orpoblokeista valmis tilkkupinta.

Kuva
Kerroin aiemmassa kirjoituksessa elokuisesta ompeluviikonlopusta Vääksyssä ja siellä aloittamastani orpoblokkityöstä. Sommitteluideani ei todennäköisesti avautunut niistä kuvista eikä ehkä tästäkään vielä: Sen sijaan kuvista näkee, että olen vuosien mittaan tehnyt jos jonkinlaisia tilkkublokkeja. Vain muutama blokki on muiden kuin minun tekemäni. Ylemmässä kuvassa sovittelen, käykö ompelemani blokkirivi tuon aiemman viereen. Seuraavassa kuvassa olen sentään ompelemassa niiden väliin tulevaa batiikkikaitaletta ohuine reunaviivoineen. Siis en päätynyt ompelemaan kahta blokkiriviä noin vain vierekkäin. Tuon tilanteen jälkeen otin vielä muutaman kuvan pinnasta sommittelulattialla, mutta niistä ei saa käsitystä pinnan todellisesta luonnosta. Onneksi valo riitti vielä töistä palattuani jonkinlaisiin kuviin ulkona, joten voin esitellä, miltä orpoblokkipeitto suunnilleen tulee näyttämään. Oli yllättävää löytää nurmikolta voikukka (ainakin luulin sitä voikukaksi)! Ei sillä etteikö voikukka ...

kosiskelua.

Kuva
Kosiskelen suosiotanne jälleen uudella vetoketjupussukalla, jonka nimikin on sopivasti Kosiskelu. Tosin nyt kun katson kuvaa, huomaan, että olisihan tälle voinut antaa myös nimen Kukkoilu. Kääntöpuolella on hedelmäisempiä värejä: Kosiskelu-vetoketjupussukan vuoriin päätyi hylätty tilkkublokki, jonka nappasin mukaan eräästä kiltaillasta. Meillä oli teemana kontrasti, ja tekijä oli tuonut blokin mukanaan esimerkkinä liian vähäisestä kontrastista. Blokin kankaat olivat viehättävät, mutta toden totta – palojen välille ei muodostunut tarpeeksi värieroa, ja blokkikuvio jäi näkymättömiin. Vuorikappaleessa se ei kuitenkaan haittaa yhtään! Kosiskelu-pussukan pinta sai tuplaspiraalitikkauksen. Jos haluat itse kokeilla tätä tikkauskuviota, katso vinkit tekemästäni pienestä ohjeesta: näin tikkaan useamman spiraalin. Vetoketjun päähän löysin vallan mainion kankaan! Olen tainnut ostaa kankaan 1990-luvulla, silloin kun vielä ompelin innokkaasti vaatteita itselleni. Vaalealla kankaalla on siel...

uutta ja käytännöllistä.

Kuva
Esittelenkin tänään kaksi pussukkaa! Tikkailin pinnat Vääksyn ompelulaneissa ja ompelin pussukat valmiiksi melkein kuukausi sitten, joten on jo aikakin. Ensiksi esittelyssä on Uutukainen. Sen pinnassa on esimerkiksi tilkkuystävältäni Marjalta saamastani aarrelaatikosta löytyneitä tilkkuja. Tikkauksena kulmikas spiraali. Kulmikas spiraali on muuten yksi 21:stä helposta tikkauskuviosta, jotka olen esitellyt blogissani.  Toiselta puolelta löytyy tilkkuystäväni Soilen hylkäämiä pikkukolmioita, joita minulla on tämänkin jälkeen vielä iso pino jäljellä. Edelleen mukana on aarrelaatikon tilkkuja ja yksi kuittiompeluna toteuttamani kaitale – tuo turkoosi, joka näyttää minusta hiukan tylsältä. Vuoriin valitsin palan Amy Butlerin kangasta ja vetoketjulipareessa on 1990-luvun loppupuolella ostamaani kangasta, josta ajattelin silloin ommella jotain taaperollemme. (En muistaakseni ommellut.) Uutukainen on mitoiltaan seuraavanlainen:  Leveys ylhäältä noin 19 cm  Korkeus noin 11,...

orpoblokeista tilkkupintaa.

Kuva
Elokuisena viikonloppuna oli taas aika tavata Instagramista tuttuja tilkkuystäviä, tällä kertaa AirBnB-majoituksessa Vääksyssä. Majapaikan valintaan vaikuttaa paitsi nukkumapaikkojen lukumäärä, myös pöytätilan määrä. Esittelykuvissa jätetään tämä tärkeä seikka usein liian vähälle huomiolle. Tässä majoituksessa paras pöytätila oli lasitetulla terassilla. Siinä oli hyvin viihtyisää, ja sovimme kaikki ompelukoneinemme pöydän ääreen, kun kaksi meistä jäi sohvalle käsinompelustensa kanssa. Päädyin askartelemaan tilkkupintaa orvoksi jääneistä blokeista. Olen tehnyt liikaa blokkeja yllättävän moneen tilkkutyöhön! Olin tutkinut blokkivarastojani ennen lähtöä, ja kokeilin, miten hyvin ne sopisivat yhteen. Tällainen sommitteleminen ei jotenkin inspiroinut minua, mutta olin päättänyt loihtia blokeista jonkunlaisen pinnan. Onneksi lähtöä edeltävinä päivinä sain kunnollisen idean jostain virtuaalimaailman syövereissä näkemästäni tilkkuteoksesta! Aloin toteuttaa uutta visiotani ompeluviikonlopun a...

ja kaveriksi kanssa.

Kuva
Tietenkin otsikko olisi luontevampi lausahdus muodossa ”ja kaverille kanssa,” mutta se ei sovi tähän. Sen sijaan esittelen tilkkupussukan, jonka ompelin kaveriksi Vaalittava-vetoketjulaukulle. Tämän nimi on Etevä.   Etevä-nimen taustalla olevat ajatukseni ovat painuneet unholaan, mutta kenties halusin viestiä suhteelisesta etevyydestäni, kun osasin tehdä ei-niin-kirjavan tilkkupussukan. Tilkkupinnat ennen tikkausta tai mitään: Kuvasta näkee, että jäännöspalat kävivät yhä kapeammiksi ja kapeammiksi. (Ehkä jäljellä olevista silti vielä saa jonkinlaista pintaa aikaiseksi johonkin seuraavaan pussukkaan…) Kuvasta näkee myös, miten hahmoton tikkaamaton tilkkupinta vielä on! Tilkkutyöt kannattaa tikata! Rupesin ompelemaan pussukkaa vasta kun tiesin saavani laukun ajoissa valmiiksi. Olisihan ollut noloa mennä syntymäpäiville keskeneräinen tilkkulaukku mukana! (Olen kyllä joskus antanut jollekulle vähän keskeneräiseksi jääneen lahjan. ) Tässä vielä viimeistelyjä vailla valmis tilkkupussuk...