ja kaveriksi kanssa.

Tietenkin otsikko olisi luontevampi lausahdus muodossa ”ja kaverille kanssa,” mutta se ei sovi tähän. Sen sijaan esittelen tilkkupussukan, jonka ompelin kaveriksi Vaalittava-vetoketjulaukulle. Tämän nimi on Etevä.
 

Etevä-nimen taustalla olevat ajatukseni ovat painuneet unholaan, mutta kenties halusin viestiä suhteelisesta etevyydestäni, kun osasin tehdä ei-niin-kirjavan tilkkupussukan.

Tilkkupinnat ennen tikkausta tai mitään:


Kuvasta näkee, että jäännöspalat kävivät yhä kapeammiksi ja kapeammiksi. (Ehkä jäljellä olevista silti vielä saa jonkinlaista pintaa aikaiseksi johonkin seuraavaan pussukkaan…) Kuvasta näkee myös, miten hahmoton tikkaamaton tilkkupinta vielä on! Tilkkutyöt kannattaa tikata!

Rupesin ompelemaan pussukkaa vasta kun tiesin saavani laukun ajoissa valmiiksi. Olisihan ollut noloa mennä syntymäpäiville keskeneräinen tilkkulaukku mukana! (Olen kyllä joskus antanut jollekulle vähän keskeneräiseksi jääneen lahjan.)

Tässä vielä viimeistelyjä vailla valmis tilkkupussukka:


Ja päivää ennen synttäreitä se poseerasi hopeahärkkimättäässä näin tomerana:


Etevä-tilkkupussukasta tuli taas aika kivan mallinen eli seuraavan kokoinen: 
  • Leveys ylhäältä noin 25 cm 
  • Korkeus noin 13,5 cm 
  • Pohjan leveys noin 4,5 cm. 
Etevä on Avoin-mallistoa ja sen saa näääin hyvin auki: 


Vuorikangas on poikkeuksellisen söpöä! En yleensä raaski käyttää kivoimpia tilkkukankaitani vuorikappaleisiin, mutta tämä olikin lahja. Mikään ei silloin ole liian kallisarvoista käytettäväksi.

Vaikka Vaalittava-tilkkulaukussa on pinkki vetoketju, tähän halusin eleettömän mustan vetskarin.


Vetskarin päässä on kuusikulmion muotoinen lipare, jonka toinen puoli on ommeltu kahdesta eri kankaasta. 

Katsokaa vielä, miten hauskalta Etevä-pussukan pohja näyttää:


Pussukan toinen puoli on melkein vallan harmaa, ja hyvä niin. Kuvan kukkaset loistavat sitäkin värikkäämpänä kontrastina sille.


Tänä vuonna olen ommellut kolmetoista pussukkaa, paitsi että tätä kirjoittaessani minulla on vielä kolme kokonaan valmista esittelemättä. Niitä vain putkahtelee pajasta tämän tästä – ei voi mitään.

Kommentit

EnkeliTaulut sanoi…
Kiitos upeasta postauksesta! Valmis tilkkupussukkasi on todella kaunis ja taitavasti tehty. On ilo nähdä, kuinka tarkasti olet valinnut ja sommitellut kankaat, jotka täydentävät toisiaan täydellisesti. Kirjoituksesi inspiroi varmasti monia tilkkutöiden harrastajia kokeilemaan uusia projekteja. Pussukka näyttää niin käytännölliseltä ja monikäyttöiseltä – täydellinen lisä mihin tahansa asustevalikoimaan. Odotan innolla, mitä seuraavaksi keksit ommella!

Aurinkoista loppukesää ja onnellisia ompeluhetkiä!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.