muistatteko vielä tämän?

Piti ihan Instagram-kanavan puolelta tarkistaa, milloin viimeksi puutuin kukkakuvioisiin, paperiompelulla toteuttamiini Blue North Strong and Free -blokkeihin. Viimeisin kuva oli maaliskuulta 2021 – siis melkein vuosi sitten.
Laskin epäluotettavassa laskupäässäni, että yhdessä blokissa olisi 73 osaa. Ompelen blokkeja paperiompeluna, taittelutekniikalla. Minulla on yksi kaava, jolla ompelen keskimmäisen palan ja nurkkapalat. Loput blokkiin tulevat palat kokoan neljästä keskenään saman muotoisesta, mutta eri tavoin väritetystä palasta. Olen tehnyt jokaiselle väritykselle oman kaavan, jotta minulla on toiveita saada syntymään oikeanlaiset osat. (Ja silti teen välillä virheitä.)

Viimevuotinen tilanne jäi kutkuttavasti kohtaan ”noin kymmenen valmista blokkia”.
Parin viime viikon aikana olen ommellut muutaman blokin lisää. Tässä ylimmät kaksi blokkia ovat uusia:
Blokin muoto on hauska! Mielestäni keskellä on kukka. Miehen mielestä blokin keskellä oleva kuvio on miina, eli hän näkee isomman kuvion eikä kukkaa lainkaan. Työkaveri taas huomasi vain tummat tähtikuviot.
Pitäisi luntata tilkkutyömuistiinpanoista, miten monta blokkia minun ollenkaan pitää ommella aikomani kokoiseen peittoon. Vihko on käden ulottumattomissa, ja kissa on asettunut mukavasti syliini. En pysty tarkistamaan asiaa! Arvioin kuitenkin, että joko 42 kpl tai peräti 48 kpl.
Hei, minun on värkättävä enää noin 25 blokkia, ja voin ruveta sommittelemaan pintaa! Iloinen asia!

Toinen iloinen asia oli se, että rakas siskoni oli yhtäkkiä mieltynyt noin vuosi sitten valmistuneeseen Sasassalee-peittooni. Se saa siis uuden kodin.

Levitin peiton sängylle aamulla – ajattelin, että ehkä saisin siitä valoisan ja aidon värisen kuvan, jossa tikkauskuviokin näkyisi hyvin. Kissamme ”Sakke” löysi oitis peiton, jolla oli vajausta kissankarvoista.
Kissamme on sitten huomaavainen!

Kommentit

Kirsi sanoi…
Kuinka iso yksi blokki on?
Kyllähän tuossa näkyy miinat ja kukat ja tähdet kaikki, monimuotoinen malli.
Kvilttaaja sanoi…
Olen ihmetellyt, miksi nuo blokit näyttävät niin vaarallisilta. Ilmeisesti minäkin näen niissä miinan. Kontrasti on vaikea laji. Nyt liian kova kontrasti tappaa kukat ja tuo miinat näkyviin. Teepä vertailun vuoksi blokki, jossa on pehmeämpi kontrasti.
Helena sanoi…
Väitys ja tummuusaste tuovat miinan esille, koska sen ääriviivat ovat tummat. Kokeilisin ommella sen vaaleammista kankaista ja niiden sisäpuolelle tummempaa kangasta kukan terälehdiksi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.