70 prosentin rajapyykki lähestyy.

Palaan opettavaisesta mielentilasta takaisin harrastajamielialoihin ja jaan kokemuksiani tilkkublokkien parissa. Teitä ei yllättäne, että värkkäilen edelleen economy-blokkeja. Laskin, että olen nyt ommellut 66 % tarvitsemistani blokeista.

Olin ihan rikki kun ensimmäisen kerran laskin blokit! Luulin, että minulla olisi ollut niitä jo suunnilleen tarpeeksi – ehkä vielä pari-kolmekymmentä pitäisi ommella. Mutta iik! En silloin ollut vielä edes puolessa välissä projektiani!

Nyt olen rauhoittunut ja suhtaudun projektiin zen-mäisesti. Myönnän silti, että mielelläni aloittaisin jo toisenkin projektin. Ihan vaihtelunhalusta! Mutta kun en ole seuraavaa projektia keksinyt, niin en oikein voi. Tässä siis sekalaisia huomioita noin kahden viikon economy-block-värkkäilyistäni.

Economy-blokit näyttävät hauskoilta ensimmäiselläkin kierroksella eli silloin kun niissä on vain keskineliö, jonka ympärille olen ommellut kolmiot kulmiksi:


Samat blokit, kun niiden ympärille on vielä ommeltu nurkkakolmiot samaa väriä kuin keskineliö (tai sinne päin väriä):
 

Ne näyttävät yllättävän erilaisilta!

Joukko vaaleahko-nurkkaisia blokkeja, joita komppaamaan asettelin muutaman räväkän punakulmaisen blokin:


Pari viikkoa sitten kangashyllylleni muutti kokonainen lauma Kaffe Fassett Collectiven tilkkutyökankaita. Värit ovat taas niin uhkeita, että melkein hampaita vihloo!
 

Seuraavalla leikkuukierroksella otin mukaan muutamia jo esipesemiäni fättäreitä. Ja huomaatteko myös: yhden blokin sisemmät nurkkakolmiot ovatkin punaiset, eivät tumman- tai vaaleanharmaat kuten aina muulloin. Yhdestä blokista tulee erilainen!


Näiden neliöiden toinen kolmiokierros valmistui sen verran myöhään illalla, että valo ehti sinertyä. Varmaan sieltä silmä kuitenkin erottaa sen ainutlaatuisen blokin:
 

Tänään sain juuri valmiiksi erän vaaleanurkkaisia blokkeja. Ne olisivat ehkä näyttäneet valjuilta keskenään, joten sommittelin niiden väliin aiemmin valmistuneita tummanurkkaisia blokkeja. 


Värit näyttävät tässä kuvassa ehkä aidommilta:


Viimeiseksi vielä – uusin tilkkutyökangashyllylle muuttava ryhmä:
 

Tytär tuli perjantaina käymään kotona ja kertoi löytäneensä Suomalaisesta kirjakaupasta vaikka mitä kivaa! Esimerkiksi äidille nipun söpöjä tilkkutyökankaita! Oi sitä onnenpäivää! Kesälomakin alkoi samana päivänä!

Kommentit

Tilkkureppu sanoi…
Onhan se nyt jo hyvällä puolella, kun on yli puolen välin:) Ihania kankaita olet hyllyysi saanut, noita on kiva katsella ja käyttää! Hyvää lomaa!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.