kannattaa pohtia.
Muutama viikko sitten avasin kaapissa kauan viruneen, kauniin batiikkikaitalepakkauksen, leikkasin vähän lisää neliöitä ja kaitaleita niiden kaveriksi ja ompelin koko joukon tilkkublokkeja.
Aika ajoin olen latonut blokkeja lattialle ja ottanut niistä kuvia. Joka kerta olen jotenkin pettynyt. Tilkkupinta ei ole puoliksikaan niin kiva kuin alkuperäisestä batiikkipakkauksen värityksestä olisi voinut ajatella.
Vika ei ole väreissä eikä blokissa, vaan omissa mieltymyksissäni. En vain halua, että tilkkupinta näyttää massalta. Mutta mitä tehdä?
Olin päätynyt tilanteeseen, jota esimerkiksi Jamie Holmesin kirjassa Nonsense. The Power of Not Knowing kuvaillaan. Holmesin mielestä meidän pitäisi tottua siihen, että epäonnistuminen ja epävarmuus ovat luonnollinen osa luovaa prosessia. Kun tunnemme olomme epävarmaksi, meidän pitäisi ymmärtää se vihjeeksi siitä, että pohdintaa pitää jatkaa. Epävarmuus ei ole mukava tunne, mutta täytyy ajatella, että käsillä on mahdollisuus oivaltaa jotain uutta.
Blokit odottivat pinossaan, kun minä pohdiskelin ja työstin toisia projekteja. Ensin oivalsin, että minun kannattaa kokeilla välikaitaleita. Helpointa kokeileminen on, kun vain ladon blokit valkoiselle matolle ja jätän välit.
Näytti paremmalta. Olin jo valmis lähtemään valkoisten/vaaleiden välikaitaleiden tielle, mutta sitten ystäväni Soile ehdotti raidallista välikaitaletta.
Toden totta! Minulla on esimerkiksi musta-valko-raidallista kangasta, joka osoitti jo kertaalleen erinomaisuutensa Sammakkoprinssi-tilkkutyössä. Kokeileminen oli hieman haasteellisempaa kuin pohtia valkoisen välikaitaleen sopivuutta, mutta onnistuin siinäkin ilman, että piti vielä leikata mitään.
Raidat blokkien välissä ratkaisevat minun ongelmani! Toivottavasti raidallinen kangas riittää!
Vertailun vuoksi vielä yksi kuva blokeista, jotka olen asetellut vieri viereen:
Varsinkaan tämän väriset blokit eivät näytä huonoilta edes minun silmääni, mutta jotain tästä vain tuntuu puuttuvan. Ja nyt sen ymmärsin: tästä puuttuvat raidalliset, kapeat välikaitaleet. Hahaa!
Aika ajoin olen latonut blokkeja lattialle ja ottanut niistä kuvia. Joka kerta olen jotenkin pettynyt. Tilkkupinta ei ole puoliksikaan niin kiva kuin alkuperäisestä batiikkipakkauksen värityksestä olisi voinut ajatella.
Vika ei ole väreissä eikä blokissa, vaan omissa mieltymyksissäni. En vain halua, että tilkkupinta näyttää massalta. Mutta mitä tehdä?
Olin päätynyt tilanteeseen, jota esimerkiksi Jamie Holmesin kirjassa Nonsense. The Power of Not Knowing kuvaillaan. Holmesin mielestä meidän pitäisi tottua siihen, että epäonnistuminen ja epävarmuus ovat luonnollinen osa luovaa prosessia. Kun tunnemme olomme epävarmaksi, meidän pitäisi ymmärtää se vihjeeksi siitä, että pohdintaa pitää jatkaa. Epävarmuus ei ole mukava tunne, mutta täytyy ajatella, että käsillä on mahdollisuus oivaltaa jotain uutta.
Blokit odottivat pinossaan, kun minä pohdiskelin ja työstin toisia projekteja. Ensin oivalsin, että minun kannattaa kokeilla välikaitaleita. Helpointa kokeileminen on, kun vain ladon blokit valkoiselle matolle ja jätän välit.
Näytti paremmalta. Olin jo valmis lähtemään valkoisten/vaaleiden välikaitaleiden tielle, mutta sitten ystäväni Soile ehdotti raidallista välikaitaletta.
Toden totta! Minulla on esimerkiksi musta-valko-raidallista kangasta, joka osoitti jo kertaalleen erinomaisuutensa Sammakkoprinssi-tilkkutyössä. Kokeileminen oli hieman haasteellisempaa kuin pohtia valkoisen välikaitaleen sopivuutta, mutta onnistuin siinäkin ilman, että piti vielä leikata mitään.
Raidat blokkien välissä ratkaisevat minun ongelmani! Toivottavasti raidallinen kangas riittää!
Vertailun vuoksi vielä yksi kuva blokeista, jotka olen asetellut vieri viereen:
Varsinkaan tämän väriset blokit eivät näytä huonoilta edes minun silmääni, mutta jotain tästä vain tuntuu puuttuvan. Ja nyt sen ymmärsin: tästä puuttuvat raidalliset, kapeat välikaitaleet. Hahaa!
Kommentit
Soile