tilkkupäivät.

Suomalaiselle tilkkuharrastajalle räätälöidyt tilkkupäivät – tänä vuonna nimeltään Tilkkukampus – pidettiin viime viikonloppuna 16.-17.3.2019. Tapahtuma oli mahtava!

Päällimmäisenä jäi tietenkin mieleen vuosikokouksen luja luottamus: tulin valituksi uudelle kaudelle Tilkkuyhdistyksen hallitukseen ilman äänestystä. Kiitos kaikille minua kannattaneille!

Hauskinta oli jutella muiden harrastajien kanssa! Miehitin Tilkkuyhdistyksen myyntipöytää ja siinä sain vaihtaa kampuslaisten kanssa sanan jos toisenkin. Kivaa oli myös tapaaminen yhden Instagram-ystäväni kanssa IRL (in real life).

Riensin viikonlopun aikana tapaamisesta ja tehtävästä toiseen, mutta ehdin sentään kangaskaupoille. Tässä järkevät hankintani:


Koska olin tilkkupäivillä töissä, en voinut osallistua kursseille. Opin kuitenkin yhden uuden asian non-stop-pajassa. Kävin nopeasti opiskelemassa japanilaisittain taiteltujen kangaskukkasten valmistamista Ritva Klenbergin johdolla. Tykkäsin!

Olin vähän kiireinen, joten viimeistely on, mitä sattuu, mutta oivalsin periaatteen. Kuvassa neilikan kaavat ja malli:


Valitsin alempaan osaan vähän turhan paksun kankaan, joten neilikkani on hiukan kolmiulotteisempi kuin haluaisin sen olevan:


Ensi vuonna tilkkupäivät ovatkin melkein omilla huudeilla eli Järvenpäässä. Tavataanko siellä?!

Kommentit

Marle sanoi…
Kauniita kankaita, erityisesti nuo siniset!
Saija sanoi…
Koska seuraava tapahtuma on niin lähellä, on sinne lähdettävä. Hyvät ostokset.
Tilkkureppu sanoi…
Hienot ostokset olit kerinnyt ostaa! En kerinnyt itse työpajaan, kun vain ihan loppuvaiheessa sunnuntaina ja kerkesin ostaa tarvikepussin kotiin tehtäväksi.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.