juoppoja kukkia?

Jos juoponpolkublokeista ompelee kukkakuvion, onko syntynyt kukka juoppo? (Muistan hyvin, että äidillä oli välillä riesanaan juoppoja kukkia.)

No, olivat mitä tahansa, niin olen ommellut tällaisia jättikokoisia blokkeja nyt jo kolme. Tässä ensimmäinen kokeiluni:


Huomasin tietenkin vässä vaiheessa, että kukan ”vaaleasta” taustasta tulikin liian kirjava. En malttanut valita pelkkiä vaaleita neliöitä, ja näin kävi.

Ompelen juoponpolkublokkejani Quick Curve Ruler -työkalun avulla.


Työkalun mukana tuli lyhykäinen ohje, jonka lukaisin ja ymmärsin. Arvelin kuitenkin ymmärtäneeni vähän väärin, ja tein ensimmäiset blokit vähän eri tavalla kuin ohje neuvoi. Blokin kaareva sauma ei siis tullut aivan oikeaan kohtaan.


Jos katsoo tarkasti ensimmäistä kukkaani, voi huomata, ettei keskustasta tullut täydellisen pyöreä. Minua ei tällainen paljon haittaa. Menköön!

Seuraavassa kukassa on kuitenkin tasaisemmin pyöreä keskusta. Sen taustakin on vähemmän levoton.


Leikkasin kaksi tausta-alueen neliötä pienehköstä jäännöspalasta, jonka ostin kesällä tilkkuystävältäni Marjalta. (Toisten jäännöstilkut ovat aina tosi inspiroivia!) Sattumalta niiden kuviot sopivat tosi hyvin toisiinsa, vaikka leikkasin palat täysin satunnaisesti:


Kolmannen kukan taustasta tuli suunnilleen sellainen kuin piti – kunnolla vaalea.


Ehkä ompelen neljännen kukkablokin vielä paremmaksi kuin nämä ensimmäiset..? Kuka tietää!

Suhtaudun tähän projektiini hiukan kaksijakoisesti. Olin tosi innostunut mallista, jonka näin Instagramistä ja ostin siksi mallineenkin. Rupesin myös yhtä innostuneena leikkelemään ja ompelemaan kukkaa!

Toisen kukan paloja leikatessani tajusin, ettei projekti ole yhtä mielenkiintoinen kuin vaikka edellinen, karkkivärinen projekti. Tässähän minulla on tietyt värit joka palalle määritelty jo etukäteen. Pääsen vain leikkaamaan ja ompelemaan, ja luovuus on minimissä.

Minua häiritsee vähän sekin, että kaarevia paloja jää koko ajan yli! Tarvitsen yhteen blokkiin esimerkiksi vain neljä kapeampaa punaista palaa, mutta kahdeksan pulleata punaista. Neljä punaista kapeaa palaa jää siis yli! Ja kaikki keltaiset, kapeat palat. Niistä täytyy varmaan sommitella toisenlaisia juoponpolkuja peiton taustakappaleeseen. Tai jonnekin muualle.

Tarvitsen 12 tällaista kukkablokkia, jos tavoitteena on tehdä peittokokoinen työ - ja miksei olisi. Luultavasti jaksan ehkä sen verran näitä ommella, varsinkin jos välillä ompelen vaikka pussukan tai muutamia minipieniä neliöblokkeja.

Kommentit

Irma sanoi…
Mielestäni tuo kirjava tausta on kiva, parempi kuin yksivärinen vaalea kuten useasti itse teen. En vaan taida olla yhtä rohkea värien käyttäjä kuin sinä:) Voisin yrittää opetella;) työt olisivat monesti mielenkiintoisempia:)
Unknown sanoi…
Kaunis blokki, mutta todella- mitä tehdä jäännöspaloille! Minkä kokoinen blokin osa, koko blokki tulee tosi isoksi. Silloin vaikea päättää peiton koko ns. välikokoihin.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiva kuulla, että tykkäät kirjavastakin taustasta! Ei niistä muistakaan tule kovin yksivärisiä, en vain malta olla laittamatta kuvioita mukaan.
Tilkunviilaaja sanoi…
Enköhän keksi ylijäämäpaloillekin jotain käyttöä! ��
Julierose sanoi…
I just love this flower block--so pretty--hugs, Julierose
Helena sanoi…
Kauniita kukkia kaikki, loppua kohti tausta rauhoittuu ja antaa tilaa kukalle. Kaarevissa jutuissa itseänikin on aina harmittanut jämäpalat, joille joutuu keksimään käyttöä.
Eija V. sanoi…
Ihania kukkia ....blokki menee kokeiluun!
Tilkkureppu sanoi…
Kauniita kukkia syntyy, tulee hieno kukkapeitto! Minulla on tuo sama viivain isompana, tulisiko sillä oikein isoja kukkia? Pitääpä kokeilla:)
Marle sanoi…
Jotenkin arvasin, että tekisit pinkkejä kukkia! Minä tykkäsin noiden kukkien tekemisestä paljon. Eipä tuo taustan kirjavuus ole haitaksi, on vain kivan eloisa!
Maritta sanoi…
Taas on niin ihana peittopinta tulossa, että!!!
Mielenkiinnolla odotan lopputulosta.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.