työvoitto: uusi tilkkupeitto

Ompelin tähän tilkkupeittoon ensimmäiset blokit helmikuussa 2014 eli keskeneräisyyttä kertyi 3,5 vuoden ajaksi. Pusersin sentään projektin päätökseen ja voin nyt esitellä valmiin tilkkupeiton, jolle annoin nimeksi Spektroliitti.


Nimi juontuu projektin alkuvaiheeseen, jolloin blokit näyttivät minusta miltei jalokivimäisiltä. Spektroliitti on suomalainen korukivi, joten se sopi nimeksi.

Vaikka hurmoiduin jalokivimäisistä blokeista hetkeksi, niin pian sen jälkeen värimaailmani nyrjähti ja projektiin alkoi tulla mukaan sopimattomia blokkeja. Hautasin työn pitkäksi aikaa vaatehuoneen nurkkaan, kunnes tänä keväänä käynnistin pelastusoperaation.

Kuten suurin osa tilkkutöistäni, tämäkin ilkkupinta oli hetken aikaa taustakappaletta vailla. Löysin kuitenkin Tuurin kyläkaupan kangasosastolta sopivan pakanlopun ihan tätä varten. Tietenkin kangasta piti hieman jatkaa, jotta se riitti taustaksi.


Olin myös löytävinäni peittoon sopivan, raidallisen reunakekankaan, mutta värisilmäni erehtyi. Se ei sopinut. Varastoista löytyi kuitenkin sopiva ja hauska kanttikangas:


Spektroliitti-tilkkupeitto on kooltaan 146 cm x 173 cm.

Mestaritikkaaja Soile Kivinen Töölön Tilkkupajasta toteutti peiton pintaan kauniit Baptist Fan –tikkauskuviot.


”Spektroliitti” on viides tänä vuonna valmiiksi ompelemani tilkkupeitto.


Valokuvassa peiton kuviot erottuvat selkeämpinä. Todellisuudessa, silmällä katsottuna tilkkutyöni näyttää melkein liian kirjavalta. Siksi en puhkea riemulauluun, vaikka lopulta sain projektista työvoiton ja peitto on valmis.

Hmm… mjaa… Spektroliitti-tilkkupeitto näyttää mukavalta ruohikolla, joten se varmaan toimisi hyvänä piknik-peittona! Mahdolliset ruokatahratkin häviäisivät kuvioiden sekaan. Panenpa harkintaan!

Kommentit

Irma sanoi…
Kolme vuotta sitten kun esittelit blokkeja täällä niin minunkin silmääni ne näyttivät vähän sekalaisilta mutta nyt kun työ on valmistunut niin sekälaisuudesta ei ole tietoakaan:) Peitto on hieno!
Gudrun sanoi…
You have created a really wonderful quilt!!
greetings Gudrun
*VEKKI* sanoi…
Oikein kaunis peitto siitä tuli. Aluksi ajattelin, että tulee sekavan oloinen, mutta mitä vielä, tuo on tosi hieno juuri sekavana. Onneksi olkoon.
Anonyymi sanoi…
Kaunis, todellinen jalokivi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.