kaikki pallot ilmassa!

Ompelin uusimman tilkkupeittoni rusettiblokeista, mutta asettelin ne niin, että määrääväksi kuvioksi syntyykin pyörylän tapaisia tai reikiä. Koska pyöreys on positiivisempaa kuin reikä, hain nimeen innoitusta sanasta pallo. Hahaa, googlettamalla ”pallo” löytyi helposti J Karjalaisen biisi ”Kaikki pallot ilmassa,” josta olen aina pitänyt. Niinpä tilkkupeitto sai nimeksi juuri tuon, Kaikki pallot ilmassa. (All the Balls in the Air)


Ehdin juuri saada työn kantatuksi ennen kuin aurinko lakkasi paistamasta nurmikollemme, joten pystyin ottamaan näin hauskan kuvan! Tässä näkyvät mestaritikkaaja Soile Kivisen Töölön Tilkkupajassa toteuttamat tikkauksetkin oivallisesti.

Auringonpaistetta riitti portaillekin, mutta en saanut tilkkupeittoani laskeutumaan niin kauniisti kuin olisin halunnut. Sieluni silmillä näin tilkkupeiton ryöppyävän portaita alas, mutta todellisuus on lähempänä alas ryppyämistä. No, ei voi mitään! Värit ovat hyvät ja tikkaukset erottuvat myös. Siinä mielessä hyvä kuva.


Rusettiblokkien asetteleminen tällä tavalla ei ollut oma ideani, vaan sain inspiraation kahdesta Instagram-tilistä – tilkkutaiteilija Timna Tarr @timnatarr ja Maryse @maryse. Ensin mainittu inspiroi minua myös käyttämään värejä villisti.


Tilkkupeiton taustakappale tuotti jälleen päänvaivaa. Minulla oli kyllä kaksi ylimääräistä rusettiblokkia. Olin nimittäin tekemässä työstä isomman, mutta sommittelulattialtani loppui tila, joten en tarvinnut niin monta blokkia kuin aluksi olin aikonut käyttää.

Kaksi blokkiani eivät tietenkään riittäneet taustakappaleeksi. Sopivan värisiä kankaitakaan ei tuntunut olevan varastossa, enkä halunnut tähän mitään kummallisuuksia. Onneksi löysin ikivanhan bargello-kokeiluni! Aika tavaran kaupitsee! Teokseni sopi tähän mitä mainioimmin (sillä kankaat ja tilkkupinnat saa sopimaan yhteen ompelemalla ne yhteen).


Seuraavassa kuvassa näkyy, miten monenlaisista kankaista ompelin blokkeja. Käytin paljon jäännöspaloja, mutta leikkelin myös pitkiä kankaitani tähän. Niinpä minulla on jälleen ihan uudenlaisia jäännöstilkkuja käsillä.


Vielä löytyi pari valmiiksi painettua nimilappua, joista yksi sopi kuvioltaan juuri tähän peittoon:


Olin mielessäni päättänyt käyttää kirjavaa ja moniväristä kangasta Kaikki pallot ilmassa –tilkkupeittoni reunakanttaukseen, mutta kokeilut paljastivat, ettei mikään aikomuksistani sointunut peiton kaikkiin osiin.


Niinpä ompelin reunakantin musta-harmaasta pilkkukankaasta.


Kaikki pallot ilmassa –tilkkupeitosta tuli niin iso kuin sommittelulattialleni sopii eli noin 176 cm x 242 cm. Se olisi saanut olla vielä leveämpi, jotta olisin saanut siitä meille uuden päiväpeiton! Tämä on nimittäin viimeisin suosikkipeittoni.

Kommentit

Helena sanoi…
Tuolla tavoin aseteltuna pallot (tai ehkä ympyrät) tulevat hyvin esiin. Sama muoto toistuu tikkauksessa, samoin reunakaitaleen pilkuissa.
Birthe Marie sanoi…
This quilt was beautiful! Beautiful composition of colors. Even the back side is awesome. You have done a great job! :-)
Tilkkureppu sanoi…
Kaunis ja todella upea peitto tikkauksia myöten!
Schulz Family sanoi…
absolutely gorgeous. Your quilts are always so fantastic. Fabulous array of colors.
Saija sanoi…
Tämä on ihan mahdottoman hieno ja rohkea väritys onkin juuri se juttu!
Marle sanoi…
Upea! Kun on livenä nähnyt, niin kaikkein hienoin sinun peitoista.
Julie sanoi…
Wow, this quilt is just stunning, so much colour and texture. A beautiful finish, great photos too.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.