uusiokäyttövinkki.

Luen tilkkulehtiäni ja –kirjojani aika ajoin uudelleen, sillä löydän niistä melkein joka lukukerralla uusia ideoita ja ajatuksia. Pari päivää sitten selailin yhtä American Patchwork and Quilting –lehteä vuodelta 2012 ja näin juuri tähän tilkkutyötilanteeseeni sopivan vinkin:


Vanhasta, naarmuuntuneesta (tai mutkalle menneestä) leikkuualustasta voi vielä saada pienemmän alustan, jonka päällä voi tasoitella tilkkublokkeja.

Helposti pyöriteltävän leikkuualustan voi ostaa uutena, mutta itse en ole raaskinut moista edes harkita. Nyt tajusin, että pientä leikkuualustapalaa pystyy vaivattomasti pyörittelemään tavallisen leikkuualustan päällä. Toimii siis käsipelillä samaan tapaan kuin kaupallinen alusta, jossa on pyörivä mekanismi.

Varastoistani löytyy kaksikin väsynyttä ja naarmuista leikkuualustaa. Valitsin toisen, jossa oli vielä kohtuullisen kulumattomat nurkat, erityisesti kääntöpuoleltaan (tuumamittainen puoli) ja Mies saksi alustani peltisaksilla seitsemään osaan:


Alustan keskikohta oli auttamattomasti pilalla ja raaskin heittää sen menemään. Samoin pienet ylijäämäsoirot joutivat roskiin. Käteen jäi neljä pikkualustaa, joiden pinta on melkein kuin uutukainen:


Kokeilin heti, miten pikkualusta toimii. Kunnollinen iso leikkuualusta alle ja pieni alusta sen päälle. Tilkkublokki esiin ja tasoittelemaan!


Kuvassa on lavastettu tilanne. En taida tasoittaa blokkejani 15cm x 15cm kokoon, vaan suunnittelen käyttäväni äärimmäisen harvinaisen poikkeuksellisesti tuumamittaista neliöviivaintani ja tasoitan sillä blokit kokoon 6” x 6” (eli 15,25cm x 15,25cm). Pyrin leikkaamaan blokeista pois mahdollisimman vähän!

Kommentit

Lea P sanoi…
Minullakin on noita jämäpaloja leikkuuapulaisina, niillä on kyllä ihan toisenlainen historia takanaan. Näitä pikkuisia on kiva kuljetella mukanaan ja kun niitä on monta niin aina jostain sellainen tupsahtaa esiin kun tarvitsee tai ei tarvitse, esim. kankaiden välistä jotain etsiessään.
Unknown sanoi…
Kannattipa selailla vanhaa lehteä! Hyvä kierrätysidea.
Tilkkureppu sanoi…
Hyvä idea väsähtyneelle leikkuualustalle!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.