seurapiirejä.

Oikeasti tässä ei ole muista seurapiireistä kyse kuin vastikään valmistuneesta vetoketjupussukasta, jolle annoin nimeksi Seurapiirit.


Seurapiirit-nimi tuli mieleen katsellessani kahta uusvanhalla kankaalla koketeeraavaa ladyä ja tikkauskuvioksi valitsemaani tuttua valeympyräkuviota.


Vetoketjupussukassa on puuvillakangas- ja farkkutilkkuja, välikerroksena collegejerseypala ja tikkausvanuna jostain tilkkupeitosta yli jäänyttä ohutta vanua.


Vuorikankaankin leikkasin tilkkupeiton taustakankaan ylijäämistä. Taskussa on myös pala toista kangasta, joka esiintyi tilkkupinnassakin, mutta jäi pussukan pohjan puolelle.
  • Pussukan leveys yläreunasta noin 26cm 
  • Korkeus noin 18cm 
  • Pohjan leveys 9.5cm 
Vetoketjun päissä on todellakin kangasjatkeet, mutta pihistelin tilkkupinnan ompelemisessa, eikä kangasjatkeista ollut paljon iloa. Ne juuri ja juuri näkyvät valmiissa pussukassa. Olisi pitänyt tehdä pari senttiä leveämpi tilkkupinta, niin siistit kangasosiot olisivat jääneet kauniimmin esille.

Tilkunviilaajan marraskuun 2013 kalenterikuvassa esiintyy tilkkupeitto nimeltä Keisarinna Ramandu.


Olen varmasti maininnut tästä jo muutaman kerran, mutta toistan silti. Tilkkublokkeja ommellessani olin vähän epäileväinen, mahtaisiko valmiista tilkkupinnasta tullakaan nättiä tai edes siedettävää. Tikkausvaiheessakin oli usko mennä – ensimmäiset tikkaukset näyttivät suoraan sanottuna tökeröiltä.

Olin siis iloisesti yllättynyt, kun valmis peitto olikin kaunis (vaikka itse sanonkin). Ei ole aina tilkkutyön tekijällä helppoa, kun pitää taistella uskonpuutetta vastaan!

Kommentit

Päivityksiä sanoi…
Ihanat seurapiirit, mielettömän upea kangas! Ja peiton reunukseen jatkuva kuosi on hauska, aivan kuin kukkaköynnöstä.
Marle sanoi…
Tuo kangas on upea ja pussukka myös. Hyvä nimi jälleen.
Rva Pioni sanoi…
Haastoin sinut. Olisitko valmis mukaan?
*VEKKI* sanoi…
Tosi hauska tuo koketeeraja-kangas. Miksei nykyään tehdä vastaavia, en ainakaan minä löydä. Tein tässä juuri kierroksen joulukankaita etsien ja mitä sain! Pari moneen kertaan käytettyä kuosia sydämiä ja jotain koukerokangasta.

Peitto on myös tosi nätti.
Nyyti sanoi…
Johan on taas ihana pussukka! Sinun blogiasi selatessa tulee iskee aina itsellekin innostus kokeilla tilkkutöitä!
Anita sanoi…
Super-ihana pussukka!
Tiinatei sanoi…
Uusvanha kangas on edelleen hauska ja näppärästi olet sen pussukkaan sijoittanut. Minusta nuo esittävät printit ovat olleet aina haastellisia, kun niitä ei haluaisi kauheasti pilkkoa. Tutun näköistä kangasta farkun vieressä (vihreäpalloinen) ,taitaa olla vielä palanen jäljellä siitä sinulta saamastani.
Johanna sanoi…
Ihana kangas pussukassa! Ja pussukka muutenkin kuin karamelli :o)
Peittokin on upea, tikkaatko ompelukoneella? Minulla vieläkin tytön päiväpeitto kesken kun tikkaaminen alkoi käymään hermoilleni, ei menny niinku strömsössä :o(
Saara sanoi…
Blogissani on sinulle haaste!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.