ompelin laukun tilkuista.

Ihmeiden ihme, sain pitkästä aikaa valmiiksi jotain hyödyllisempää kuin tilkkupeiton! Armottoman hitaasti etenevä tilkkulaukkuprojekti on valmis. (Näyttäessäni valmista laukkua, Tytär ihmetteli ääneen, olinko todella tehnyt jotain hyödyllistä.)

Tämä tilkkupaloista ja vaaleasta lisäkankaasta ompelemani, modernisti retro vetoketjulaukku sai nimekseen Takataan roos.


Nimeä keksittiin perheen voimalla, ja idea lähti Tyttären huomiosta, että laukussa on jotain 1960- tai 1970-lukulaista. Ensimmäinen mieleen tullut nimi-idea oli kyllä Twiggy, mutta jatkoimme keksimistä, koska halusin löytää suomenkielisen nimen. (Takataan roos ei tietysti ole ihan suoraviivaista suomea.)

Laukun toisella puolella tilkkupalat on taiteellisesti asemoitu toiseen reunaan.


Tästä puolesta minulle tuli mieleen kelvoton laukkunimi ”Ämpäri” – alin iso tilkkupala muistuttaa vähän ämpäriä. En halua silti antaa sellaista nimeä kivalle laukulle. Ei siis aina ole ihan helppo keksiä hyvää nimeä.

Tilkkulaukkuun valikoitui oranssi vetoketju, johon tämä kuosi tuntui sointuvan hyvin.


Kokosin laukun vuorin aika monesta eri palasta. Kankaat olivat kivoja, mutta kun näen kaikki kuosit keskenään tähän tapaan, yhdistelmä näyttää aika tymäkältä.


No kelpaa. Kun laukkua sulkee vähän, näyttää hillitymmältä.


Tilkkulaukun pohja näyttää tällaiselta:


Takataan roos –tilkkulaukku sivulta:


Kiinnitin kerrokset reteästi nuppineuloilla kerros kerrallaan. Ensin neulasin vuorin kiinni päälliseen. Sitten mittasin sangoille paikat ja neulasin ne kiinni. Lopuksi otin vetoketjulipareen ja kiinnitin sen nuppineuloilla muutamasta kohdasta.

Aikamoiselta piikkisialta näytti, ja aika epätoivoiselta yritykseltä: 


Onnistuin silti ompelemaan kantin melko tasaisesti reunaan kiinni. Neuloja oli tosi paljon, koko ajan sain pysähtyä niitä noukkimaan.

Tilkkulaukun mitat:
  • Leveys yläreunasta noin 35cm 
  • Korkeus noin 31.5cm 
  • Pohjan leveys noin 10cm 
  • Vetoketju oli alkujaan 55-senttinen, mutta lyhensin sitä hieman. 

Lopuksi laukun taiteellisemman puolen alakulmaa lähempää:


Sangat olivat 66cm pitkät ennen kuin ompelin ne kiinni; valmiissa laukussa hieman lyhyemmät. Sangat ovat nelinkertaista kangasta, johon olen silittänyt kiinni tukikankaan. Sankojen sisällä on pyykkinarua vahvikkeena.

Tilkkupinta on silitetty kiinni tukihuopaan ja sen jälkeen tikattu. Laukku on hyvin jäpäkkä!

Kommentit

Poppy sanoi…
Ihana laukku ja vuoripuoli on oikea herkku!
Tilkku & Tilkku sanoi…
Kaunis laukku ja niin viimeisen päälle viimeistelty ulkoa ja sisältä. Sinulla on aina niin selkeät kuvat ja selostukset, joita seurailemalla voi joskus itsekin onnistua.
On turha sanoa, että TOSI HIENO laukku, kun tiedät sen. Mietin tuota vetoketjulämpäreen yhdistämistä. Olen tehnyt samalla tavalla ja todennut, että noin on helpompi tehdä kuin ommella aina vetoketju tavalliseen tapaan. Kun olen niin laiska ja pihi niin irroitan vanhoista vaatteista vetoketjut leikkaamalla aikamoisen palan kangasta mukaan ja teen Usein laukun vetoketjun koon mukaan. Ei tarvitse välttämättä tehdä erillistä vetoketjulämpärettä, mutta sinun on siinä mielessä tyylikkäitä kasseja, kun osaat valita aina värit hyvin yhteen ja vetoketjun sopivat väreihin. Hieno työ jälleen.
Satu sanoi…
Rokataan taas;o) Laukku on UPEA ja tarinasi sen tekemisen vaiheista kiehtova ja innostava! Takataan roos;o)
Tiinatei sanoi…
Tulipa siitä ihana! Tykkään tuosta pinnan kontrastista, neutraali pohjakangas, tilkkukuviot pomppaavat hienosti siitä esille.
*VEKKI* sanoi…
Tosi pirteä laukku ja värit ihanan kirjavia. Kiitos ohjeesta!
A sanoi…
Ihana tilkkukassi. Pääsisinpä itse pian ompelemaan :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.