tikkauksia ja suunnitelmia.

Jojojen alustaksi aikomani tilkkulaukun tikkaus on valmis. Pidin lupaukseni ja tikkasin tiheämpään kuin yleensä jaksan.


Olen lisäksi tikannut ja leikannut laukkuun tulevat kaksi sivukappaletta, mutta pohjakappale on vielä tekemättä. Olisin tietysti tehnyt sen samalla, mutta huomasin vasta lopuksi, että tähän malliin tulee erillinen pohjakappale.

Sitten täytyy valita ja leikata laukkuun vuori, sangat ja huolittelukaitale. Vuoriin ompelen sisätaskun. Ehkä laukkuun tulee myös kiinnitystamppi. Jojot ja mahdollinen nauharuusuke (löysin toissailtana valmiin, työhön ehkä sopivan) kiinnittyvät laukkuun aivan viimeisinä.

Seinävaate tilkuista

Tilkkuharrastajien blogeja selaillessani sain idean, joka sopii seinävaatteeksi. Ei sillä, että minulla olisi vapaata seinäpintaa tilkkutöiden taustalle, mutta yksi asia kerrallaan! Etsin eilen yhdeksän erilaista mutta toivottavasti jotenkuten samaan työhön ehkä sopivaa kangasta esiin.


Eiköhän se seinävaate lähde näistä kankaista. Eri asia on, milloin tämä idea pääsee toteutusvaiheeseen… On tässä pari keskeneräistä juttua ensin. Niin, ja muitakin ideoita. Esimerkiksi yksi talviaiheinen, maisemakuviollista kangasta ja toisaalta hirsimökkitekniikkaa hyödyntävä olkalaukkuidea on mielessä. Ja juuri eilen mietin, että voisin tietysti välillä tehdä jonkun oikein super-hörsö-sulolaukun (vaikkapa tällaisen) enkä niin, että lähtisin liikkeelle jäännöskankaista.

Kommentit

vekki sanoi…
Ihania ideoita sinulla ja niin innostunut olet että ihan tarttuu näin netinkin kautta. Tuo japanilaislaukkuhan on tosi mielenkiintoinen ja varmaan aika haaste toteuttaa. Tilasin juuri tilkkutalo-kirjan ja siinä on myös tekemistä vaikka miten paljon. Kiva nähdä sitten mitä näistä suunnitelmistamme tulee.
Tilkunviilaaja sanoi…
Olipa kiva ja motivoiva kommentti! On tosi kannustavaa huomata, että juttuni kiinnostavat muitakin ja jopa innostavat.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ikuisuusprojekti on valmis.