koejakku oli tyhjä arpa.
Ompelin koejakkuni Sew Serendipity –kirjan kaavalla. Kaava oli oikein hyvä ja ohjeet selkeät. Valitsin koon M ja totesin kaikkien kaavakappaleiden sopivan toisiinsa moitteettomasti. Jakku valmistui nopeasti eikä siinä ole mitään vikaa teknisesti. Esimerkiksi olkapäistä ja hartioista se istuu oikein hyvin.
Kun jakkua katselee mallinuken päällä, voisi luulla, että se sopii minulle. Olin tosi toiveikas tässä vaiheessa!
VÄÄRIN!
Sovitin jakkua ja totesin:
- jakku on paitsi kankaaltaan onneton (no se nyt onkin koejakku, sen ei ollut tarkoituskaan olla kaunista kangasta)
- myös tavattoman epäpukeva minulle
- kaula-aukko saa kaulani ja pääni näyttämään surkealta
- lisäksi jakun muodossa ja mittasuhteissa on jotain, mikä vain ei sovi minulle.
Tästä mallista ei tule minulle jakkua – en pysty korjaamaan kaavaa sellaiseksi, että kokisin valmiin jakun houkuttelevaksi.
Olen kyllä varma, että jonkun toisen mittasuhteille jakku sopisi!
Lohtutyötä
Ompelun ja tilkkuilun saralla epäonnistumiset rasittavat minua tavattomasti, ja olenkin jo oppinut tarttumaan epäonnistumisen jälkeen nopeasti johonkin varmaan projektiin, jotta surkeus pyyhkiytyy mielestäni.
Aivan ensiksi tein makkarin lattialle tilaa. Siellä oli joulupaperi- ja joulukangaskasoja, jotka siirsin matkalle vinttiin. Tämä jo sai mielen virkistymään. (Vielä kun saisin kasat vinttiin asti siististi, mieli kevenisi entisestään.)
Sitten otin esiin lilahtavan torkkupeiton, jonka aloitin jo yli vuosi sitten.
Tässä blogiviestissäni kerron, miten siististi säilytän paloja työtaukojen välillä. Palat olivat siinä säilössä viestistäni lähtien eiliseen saakka. Oli jo aikakin tehdä niille jotain!
Tasoitin ensimmäisen ruuturivin tilkut eilen illalla ja ompelin ne yhteen! Rivi näytti niin hyvältä, että epäpukevan jakkumallin aiheuttama ahdistus haipui sen sileän tien. Tytärkin kävi katsomassa valmista riviä ja sanoi sitä nätiksi. Mikä tunnustus!
Kuvassa näkyy myös laatikko, jossa palat ovat odottaneet vuoden verran. Palat eivät ehkä näytä viehättäviltä näin kaukaa otetussa, näin pimeässä kuvassa, joten tässä niistä vielä lähikuva:
Kun jakkua katselee mallinuken päällä, voisi luulla, että se sopii minulle. Olin tosi toiveikas tässä vaiheessa!
VÄÄRIN!
Sovitin jakkua ja totesin:
- jakku on paitsi kankaaltaan onneton (no se nyt onkin koejakku, sen ei ollut tarkoituskaan olla kaunista kangasta)
- myös tavattoman epäpukeva minulle
- kaula-aukko saa kaulani ja pääni näyttämään surkealta
- lisäksi jakun muodossa ja mittasuhteissa on jotain, mikä vain ei sovi minulle.
Tästä mallista ei tule minulle jakkua – en pysty korjaamaan kaavaa sellaiseksi, että kokisin valmiin jakun houkuttelevaksi.
Olen kyllä varma, että jonkun toisen mittasuhteille jakku sopisi!
Lohtutyötä
Ompelun ja tilkkuilun saralla epäonnistumiset rasittavat minua tavattomasti, ja olenkin jo oppinut tarttumaan epäonnistumisen jälkeen nopeasti johonkin varmaan projektiin, jotta surkeus pyyhkiytyy mielestäni.
Aivan ensiksi tein makkarin lattialle tilaa. Siellä oli joulupaperi- ja joulukangaskasoja, jotka siirsin matkalle vinttiin. Tämä jo sai mielen virkistymään. (Vielä kun saisin kasat vinttiin asti siististi, mieli kevenisi entisestään.)
Sitten otin esiin lilahtavan torkkupeiton, jonka aloitin jo yli vuosi sitten.
Tässä blogiviestissäni kerron, miten siististi säilytän paloja työtaukojen välillä. Palat olivat siinä säilössä viestistäni lähtien eiliseen saakka. Oli jo aikakin tehdä niille jotain!
Tasoitin ensimmäisen ruuturivin tilkut eilen illalla ja ompelin ne yhteen! Rivi näytti niin hyvältä, että epäpukevan jakkumallin aiheuttama ahdistus haipui sen sileän tien. Tytärkin kävi katsomassa valmista riviä ja sanoi sitä nätiksi. Mikä tunnustus!
Kuvassa näkyy myös laatikko, jossa palat ovat odottaneet vuoden verran. Palat eivät ehkä näytä viehättäviltä näin kaukaa otetussa, näin pimeässä kuvassa, joten tässä niistä vielä lähikuva:
Kommentit