Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2010.

valmis laukku. vetoketjupussukka. lasinalusia.

Kuva
Tunsin itseni aikaansaavaksi heti, kun Pink Panther –kuvioinen tilkkupinta oli kassin muotoinen, ja kun vielä vuorikin oli koossa ja kappaleet olivat sisäkkäin, olin mielestäni voiton puolella: Vihdoinkin tilkkupinnasta on tulossa jotain! Laukkukappaleet olivat kooltaan noin 40cm x 31cm. Ompelin alanurkkiin 10cm leveän muotokolmion. Rohkaistuin lisäksi kokeilemaan vetoketjukiinnityksen ompelemista. Löysin yhdestä japanilaisesta tilkkulehdestä vinkin vetoketjulipareen ompelemiseksi. Se tuntui riittävän helpolta tavalta. Ommellaan vain vetoketju kahden kangaskappaleen väliin ja kangas ommellaan sitten kiinni laukun suulle. Toiselta puolelta vetoketju on reilun mittainen, toinen pää on siistitty kaitaleen avulla. Päättelin kaitaleen mitan (2 x 30cm x 6cm saumanvaroineen) itse tarkastelemalla ensin tilkkulehden kuvia ja sitten laukkuaihiotani. Sangat ompelin tavallista pidemmiksi, lähemmäs 50cm pitkiksi. Sankojen pitäisi olla niin pitkät, että laukkua voi kantaa olalla. Lauk...

jouluiset lasinaluset.

Kuva
Jouluiset”-nimellä (mielikuvituksellisesti) kutsumani lasinaluset valmistuivat vihdoinkin eilen. Olen päätellyt tikkausten langanpäitä jo kolmena iltana. En tietenkään koko iltaa, mutta riittävästi oli tätä puuhaa. Ompelupöydälleni pääsi myös Pink Panther –kankainen laukku tai oikeastaan sen vuori, johon valitsin kaksi kerrosta kangasta. Ompelin vuoriin taskun, tikkasin toisen vuorikappaleen palat yhteen ja kiinnitin taskun siihen. Toinen vuorikappale on vielä kahtena kerroksena erillään. En vielä tiedä tarkalleen, millainen laukku paloista syntyy, mutta olen päättänyt joka tapauksessa valmistaa tämän. Kangas on ollut keskeneräisten joukossa jo aivan tarpeeksi kauan! Jouluinen pöytäliinasuunnitelma Siirtelin taas pinoja ompelualueellani ja kas, silmiin osui Tilkkutarhan Minnalta ostamani iiiihana jouluaiheinen kangas: Kuvassa siis tuo alin kangaspala (joulukankaan sekä kuvan kaksi muuta kangasta ostin Syyringin kiltaillassa lokakuussa, kun Tilkkutarhan Minna teki sinne e...

kuukausi jouluun! ompeluvinkkejä.

Kuva
Kuukausi jouluun –merkkipäivän kunniaksi (täällä Suomessa marraskuun 24. päivä on jo pitkällä, vaikka Blogger ehkä liputtaa jotain muuta päivämäärää) julkistan jalostetun listan täällä kävijöiden ideoista siihen, mitä ommella joulukankaista (täksi tai joksikin muuksi jouluksi). Suosituimmat (ja siksi ehkä jopa toivotuimmat) - Kaitaliina tai pöytäliina jouluksi - Jouluiset patalaput, jotka varmaan johdattavat sopivaan tunnelmaan jouluruokia valmistellessa - Kuusenkoristeet (palloja, sydämiä, kuusia jne.) - Jouluinen tilkkupeitto (johon voin kuvitella lahjakirjan lukijan kääriytyvän) - Joulukalenteri, joko joulusukan/-sukkien muodossa tai perinteinen taskumalli. Joulunalusajan ja tietysti juhlapäivän itsensä kattauksissa näkyvät jouluiset teemat: - Kankainen ”leipäkori” - Jouluiset pöytätabletit - Teekannunmyssy (tai kahvipannunmyssy) - Lasinaluset. Sisustukseen joulukankaat sopivat esimerkiksi - Joulukuusen mattoon - Joulukuvioisiin tyynynpäällisiin - Pieneen jouluaiheiseen tai –kuvi...

lasinalusia, pussukkaa, laukkua.

Kuva
”Joulupalloiset”-lasinaluset ovat valmiit. Kuvassa niistä kaksi: Näitä on yhteensä kolme samanlaista. Vihreät tikkaukset alusien ulkoreunoissa ja pystytikkaukset kullanvärisellä tikkauslangalla. Pystytikkaukset mutkittelevat lievästi – niissä on sellainen huoleton vaikutelma. Joulukankaista on tulossa kaikkiaan 14 kpl lasinalusia, joista suurin osa on keskenään erilaisia. Nämä joulupallokankaiset ovat samanlaisia, koska tähän kankaaseen oli vaikea löytää reunakangasta, joka ei olisi tylsistyttänyt upeaa keskikangasta. Minipussukka Aloitin taas yhden pussukan, jonka toteutan maailman helpoimmalla vetoketjupussukan mallilla. Tästä tulee hyvin pieni: sellaisen pikkurahakukkaron kokoinen. Kävin oikein kaupasta ostamassa lyhyitä (10-senttisiä) vetoketjuja à 1,50 euroa. (Juu ei varastossa ollut näin lyhyitä, vaikka suunnilleen kaikkia muita pituuksia kyllä löytyi.) Päätin muuntaa yksinkertaista mallia sen verran, että lisään päällikankaiden alapuolelle ohuen vanun ja tikkaan v...

valmiina valmiina

Kuva
Neljä tilkkukuusityynynpäällistä on nyt valmiina! Saanko esitellä heidät lumisissa maisemissa: 61, 62, 63 ja 64. (Nimet ovat sanaleikki: kuusi-yksi, kuusi-kaksi jne.) Yksi näistä eli ”62” jää meille – Tytär on vaateessaan taipumaton. Kolmelle yritän löytää hyvän kodin. Kahteen muistin kiinnittää myös merkkini, mutta kaksi jäi sitä ilman. Kahdessa tilkkukuusityynyssä on mukana joulukuusikuvioista kangasta, jonka sain tilkkuystävältäni Tintalta (kiitos!) torstain kiltaillassa. Kiltaillasta puheenollen, siellä oli huippukivaa! Aivan mahtavaa! Tosi myönteistä, kannustavaa ja voimaannuttavaa. Aika riensi! Meillä oli uusi jäsen mukana, eikä edellinenkään uusi ole kovin monta kertaa vielä käynyt. Tuntuu tosi aktiiviselta ja kivalta. Tykkäsin myös nähdä kankaita, jotka olivat omistajiensa mielestä ”epätoivoisia”. Minusta omat epätoivoiset kankaani olivat vielä paljon epätoivoisempia kuin muiden, mutta niin vain niihin tartuttiin ja suurin osa sai uuden omistajan. Jännittävää! Ehkä jonain päiv...

keskeneräisiä ompelupöydällä

Kuva
Huomenna on taas Helsingin tilkkukilta Syyringin kiltailta, jossa teemana on kankaidenvaihtotori. Erityisesti on pyydetty ottamaan mukaan kankaita, jotka itse luokittelisi sarjaan ”epätoivoiset”. Kangasvarastoja penkoessani löysin muutaman keskeneräisen työn (lue: laatikollisen niitä) ja otin muutaman sellaisen takaisin ompelupöydälle. Ehkä niistä jonain päivänä tulee jotain valmista. Ensiksi kuitenkin täysin uusi projekti. Olen varmaan ostanut 15-senttiset vetoketjuja silloin, kun Tytär oli 2-vuotias ja tein hänelle collegekankaisia mekkoja, joiden etukappaleessa oli vetoketju. Aika kauan aikaa sitten. Tein pussukat maailman helpoimmalla tavalla ommella vetoketjupussukka. Taas hämmästelin, miten helposti se käy! Toisaalta näiden ompelemisessa ei ole mitään haastetta: nämä vain valmistetaan ja sillä selvä. Mutta aika kivat pussukat silti: Jotta nämäkin olisivat uniikkikappaleita, valitsin kumpaankin omanlaisensa vuorikankaan. Harmi vain, että valmistuksen tuoksinassa unohd...

tilkkulasinaluset ja kuusityynyt

Kuva
Valmiina tänään: haamukuvioiset ”Aavemaiset”-lasinaluset. Kolmessa on tumma reunus (kiitos kankaasta, Lea!) ja kolmessa valkoinen, mustapilkkuinen reunus. Taustakangas on kaikissa samaa, solmuvärjätyn näköistä kelta-oranssia kangasta. Valkoinen reunakaitalekangas on ehkä vanhimpia tilkkupuuvilloja mitä minulla on. En edes muista, milloin olen sen hankkinut. Ehkä jopa 80-luvulla. Valmiina myös: tilkkutyönä toteutettu tyynynpäällinen x 2 Purin hammasta ja ryhdyin ompelemaan tilkkukuusityynynpäällisille taustakappaleita. Tässä niistä yksi: Kiinnitin pellavakankaaseen joulukangaskaitaleen. En halunnut leikata hulpioreunaa pois, koska se oli minusta niin söpö. Eipähän tarvinnut tehdä saumaa, ommella päälle vain. Ensimmäiseen tekemääni takakappaleeseen ompelin napinlävet mielestäni liian kauas reunasta, ja tässä korjasin virheeni. No tässä olikin leveämpi nappikaitale. Sen sijaan, että olisin purkanut jo ompelemani napinläven, ompelin toisen samanlaisen toiseen reunaan. Sitte...

tilkkukuusityynyn napituslista.

Kuva
Olipa muuten hienoa, että arvonnan tulos ilahdutti juuri sellaisena päivänä, jolloin ilahdutusta oltiin vailla! (En ole vielä ennättänyt postiin arpajaisvoiton kanssa, mutta pian!) Työt etenevät hitaasti. Tänäänkin on täytynyt esimerkiksi leipoa kakku huomisiin myyjäisiin ja saunoakin piti. Kumpikin kivaa, mutta samaan aikaan ei kyllä ompelutyö onnistu. Jotain sentään. Pengoin sekalaisten nappien purkin ja löysin sieltä juuri sen verran sopivan kokoisia ja värisiä nappeja, että saan napit neljän tyynyn napituslistaan: (Tytär järjesteli löytämäni napit jouluiseksi asetelmaksi lattialle ja otti kuvankin.) Napinlävet on ommeltu ja yksi nappikin on jo kiinni. ' Napinompeluun vinkki: pujota (pitkä) ompelulanka neulaan kaksinkertaisena ja taita se vielä kaksinkerroin. Napin varmaan kiinnittämiseen riittää puolet vähemmän pistoja! Kassikankaisen meikkipussukan viimeistely Sain vetoketjun päähän tulevan lipareen kiinni ja taitelluksi, mutta ompelen sen kyllä ensin käsinpistoilla muotoon...

blogiarvonnan voittaja.

Kuva
Tilkunviilaajan 1-vuotissyntymäpäivän kunniaksi järjestämäni blogiarvonnan voittaja on Mauno eli kymmenes kommentin jättäjä. Onnea Maunolle! Arvontaan osallistui yhteensä 28 kommentoijaa. Kaikille kommentteja jättäneille suurkiitokset! Palautteenne oli kovin lämmintä ja lempeää ja joulukangasvinkit olivat kekseliäitä ja tervetulleita! Arvoin voittajan Internetin satunnaislukugeneraattorin avulla. Päätin ensin, että ensimmäinen kommentoija olisi numero yksi ja niin edelleen. Sitten annoin generaattorille minimi- ja maksimiarvon, joista se generoi satunnaisesti numeron 10. Kymmenennen kommentin jättäjä voitti siis arvonnan! Suunnitteilla tänään Viimeistelen laukkukankaisen meikkipussin. Pitää enää kiinnittää pari kaitalereunaa käsinpistoin ja ommella vetoketjun päihin jotain siistiä. Toisen varmaan päättelen umpeen kaitaleella, toiseen ompelen kaitalekankaasta lipareen. Näette sitten. Ehkä teen jotain tilkkukuusityynynpäällisille. Leikkasin toissailtana takakappalepaloja. Seuraavaksi...

blogiarvonta tänään.

Kuva
Koska Blogger antaa eri päivämäärät kuin Suomessa eletään, odotan alkuiltaan tänään tai peräti huomiseen Suomen aikaa ennen kuin suoritan Tilkunviilaajan 1-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämäni blogiarvonnan. Seuraavassa postauksessani odotan voivani julkistaa, kuka voitti Hauhau-vetoketjupussukan ja kivan pinon kankaita! Kassipussukka koossa Kassikankaasta syntyy kuin syntyykin vetoketjullinen meikkipussi. Koska kankaalla on tietty ylös/alas-suunta, jouduin kasaamaan etu- ja takakappaleen kahdesta osasta. Vuorikangas on yhtä kappaletta. Meikkipussissa on päällikappale ja kaksi päätykappaletta. Kappaleet kiinnitetään nurjat puolet yhteen kangaskaitaleiden avulla. Ensiksi huolittelin päätykappaleiden yläreunat kaitaleella. Tikattu päällikappale ja tikkaamaton vuorikappale nurjat puolet vastakkain, kohdistin ensin päätykappaleen alareunan keskikohdan ja päällikappaleen alasauman ja siitä neuloilla kiinnitin nurjat puolet (vuoripuolet) yhteen. Sitten vain kangaskaitale reunaan ja koneella ...

blogiarvonta/giveaway vielä tänään.

Kuva
Vielä tämän päivän voit osallistua Tilkunviilaajan 1-vuotisjuhlan kunniaksi järjestämääni blogiarvontaan, jossa voittona on kivalla kangasnipulla täytetty Hauhau-vetoketjupussukka. Osallistuaksesi jätä kommentti 2.11.2010 päivättyyn postaukseeni. Anna kommentissa ideoita siihen, mitä joulukankaista voisi ommella täksi jouluksi. Muista antaa jonkinlainen vinkki yhteydenottoon siinä iloisessa tapauksessa, että voitat! Kaikille jo osallistuneille: kiitokset kannustavista kommenteista ja lukuisista jouluisista ideoista! Toivottavasti ehdin toteuttaa edes jokusen ehdotetuista jutuista… Meikkipussi ja laukku Eilen illalla olisi pitänyt tietysti ommella tilkkukuusikuvioisiin tyynyihin takakappaleita. Sen sijaan tein jotain aivan muuta: leikkasin uuden kokoisen (36cm x 31cm) laukun kappaleet hauskasta laukkukuvioisesta kankaasta ja laukulle vielä vuorin ja vanun. (Tästä laukkukuvioisesta kankaasta tein aiemmin tänä vuonna ”Kassikassi”-nimisen kassin. ) Lisäksi aloitin aivan uudenlaisen meikk...