apuväline ja apulainen.

Ellei tällaista tilkkuilijan apuvälinettä olisi olemassa, se pitäisi keksiä. Vaakatasossa toimiva lasersuorakulma! Mies löysi tämän Lidlin erikoistavaralaareista jokunen vuosi sitten, mutta sen koommin tuotetta ei ole ollut tarjolla.


Käytän laitetta joka kerta kun tasoitan tikatut tilkkupeittoprojektini. Levitän peiton lattialle, painan laitteen nappia ja piirrän laserviivaa pitkin merkkejä, joita pitkin sitten leikkaan. Tasoitan yksi sivu kerrallaan. Käytän apuna myös mittanauhaa, mutta ensimmäisen sivun määrittelen aina laserviivalla.

Olin ostanut pitkähkön pätkän kangasta taustakappaleeksi sopivaan projektiin. Tähän sirpalemaiseen Scrap Crazy -tilkkupintaan tuo kangas sopi, mutta ei riittänyt yksinään, joten täydensin sitä kääntöpuolella käyttämilläni yksivärisillä paloilla.


Reunakantin valitseminen on välillä työlästä. Toisinaan löydän heti sopivan kankaan, jota on tarpeeksi, mutta tällä kertaa pääsin kokoamaan kantin useasta eri kuosista.


Kuvassa toiseksi alimpana näkynyttä vihreää en lopulta käyttänyt.

Leikkasin kanttiin 6 cm leveitä kaitaleita täysvinoon, yhdistelin kaitaleet pitkäksi pötköksi ja silitin kahtia. (Työ kävi kuin tanssi uuden ihmesilitysrautani ansiosta.) Kiersin kahtia silittämäni kantin tyhjän lankarullan ympärille:


Otin kuvan todistellakseni, että kanttikangasvalintani komppaavat tilkkupinnan väritystä.

Peittoni jäi tasoittamisen jäljiltä lattialle. Keräsin sitä vain hiukan kokoon, ettei sen päälle astuttaisi.


Ohhoh! Apulaiseni mielestä uuden peiton päällä on kiva maata! (Kissan mielestä minä taidan olla hänen apulaisensa...)

Kommentit

Irma sanoi…
Tykkään myös koota reunan kantin eri värisistä kaitaleista:) Peittosi näyttää edelleen tosi kivalta, ei ihme että kaverikin tykkää;)
Tilkkureppu sanoi…
Taustapuoli on kyllä myös herkullisen näköinen ja kivasti ryhmitelty. Tämä peitto on kyllä niiiin kiva!!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.