kaikki käy!

Saanko esitellä: uusin tilkkupussukkani ”Kaikki käy”!


Valitsin pussukan toiselle puolelle tilkkuja, joissa näkyi sinistä ja harmaata. Mukaan tuppasi myös keltaista, varsinkin tälle paraatipuolelle. Ehkä tilkut saivat tartunnan pienestä palasta, jonka halusin ehdottomasti mukaan, sillä siinä näkyi pieni kissa.

Kaikki käy –nimi tulee tietenkin siitä, että tilkkupintaan käyvät kaikki tilkut! Minä en syrji enkä boikotoi, paitsi niin, että valitsen tilkut usein ”yhtä väriä”. Lopputuloksesta näkyy silti, että siniharmaassa pinnassa voi olla myös keltaista. Kaikki käy!

Toisen puolen tilkut pysyivät sini-violetteina, eikä keltaista tuppautunut mukaan.


Tikkausten keksiminen vei taas aikaa. Mikään ei tuntunut sopivalta, joten lopulta lähdin vain seuraamaan saumoja pitkin ja poikin.


Lopputuloksena on orgaaninen ruudukko, joka on ihan ookoo, mutta ei erityisesti säväytä.


Otin pitkästä aikaa kuvan keskeneräisestä pussukasta! Vein sen ulos ja kaikkea.


Kun ompelen pussukan pitkään vetoketjuun (Avoin-malliston tyyliin), päällitikkaus tehdään vasta kun pussukka on muuten valmis. Helpottaakseni ompelemista puristan sauman sormilla suoraksi ja kunnolla auki ja kiinnitän nuppineuloin. Sitten vasta päällitikkaan.

Päättelin vetoketjun hillityn värisellä tilkulla. Vetimeen en kiinnitäkään lenksua, koska se on tällaista umpinaista mallia.


Kaikki käy –tilkkupussukan kokoa voi kuvitella mielessään, kun annan sen strategiset mitat:

  • Leveys ylhäältä noin 25 cm
  • Korkeus noin 15 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm
  • Kantolenksu ommeltu noin 40 cm pitkästä, 6 cm leveästä kaitaleesta.

Käytin vuorikappaleisiin monta sekalaista tilkkua ja tilkkupintaa. Kylläpä vuorista tulikin kirjava! Jestas sentään!


Vielä yksi lähikuva Kaikki käy –pussukan tikkauksista.


Kaikki käy –pussukka on sekä Street- että Avoin-mallistoa. Siinä on siis pitkä kantolenksu ja se avautuu hyvin auki.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.