Vinksin vonksin –pussukka.
Tytär sai tänään heittää nimen uusimmalle pussukalleni ja tästä tuli sitten Vinksin vonksin. Mielleyhtymän ymmärtää katsellessaan tätä puolta pussukasta:
Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta:
Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat:
Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen:
Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä.
Kovasti koetin pitäytyä hillityissä ja hallituissa sävyissä, mutta toinen puoli Vinksin vonksin -pussukasta on kyllä aivan mahdoton. Siellä on pinkkiä palaa ja vaaleanpunaista ja kukkakuvioitakin vielä! Ei tainnut tästäkään tulla pussukkaa miehiseen ja/tai karuun makuun.
Vetoketjun päättölipare on asiallinen.
Tällä puolen pussukkaa palat voivat hyppelehtiä lievästi heikun keikun, mutta väritys on sentään sopivan hillitty ja pinkitön.
Mitähän seuraavaksi? Pienet tilkut eivät hupene nopeasti, kun ompelen niitä yhteen vain muutaman ja julistan tilkkupinnan valmiiksi! Pitäisikö aloittaa jättiläismäinen tilkkujenhävitysurakka ja ruveta ompelemaan pienenpieniä four-patch-blokkeja, joista sitten vuoden, parin jälkeen kokoan ison peiton?
Vetoketjupussukoita on toisaalta mukava ommella! Innostun joka kerralla kaksi eri kertaa. Ensimmäisen kerran innostun, kun olen tikannut tilkkupinnan ja tasoittanut sen siistiksi pussukkakappaleeksi. Joskus pidän tuollaisia paloja muutaman päivän tai viikon lattialla ja ihastelen välillä. (Koska vuorikappaleen löytäminen ja leikkaaminen on minusta niin paljon tylsempää.)
Toisen kerran innostun, kun olen ommellut pussukan pussiin ja rupean kääntämään sitä oikein päin. Ensin se on ihan myttynä – varsinkin jos kääntöaukko on vähän pieni. Sitten rupean aukomaan saumoja ja suoristamaan sitä ja yhtäkkiä minulla on käsissä kolmiulotteinen juttu! Koska en tee pussukoistani tietoisesti minkään erityisen mittaisia, niin vasta kääntövaiheen jälkeen pääsen toteamaan, onnistuivatko mittasuhteet.
Toisella puolella sen sijaan palat ovat siististi järjestyksessä, ainakin minusta:
Vinksin vonksin –tilkkupussukka on edellisiä valmistuneita pienempi, joten olin itse sovitellut sille nimeä ”Mini”. Mitat ovat nimittäin seuraavat:
- Leveys ylhäältä noin 20 cm
- Korkeus noin 13 cm
- Pohjan leveys noin 6 cm.
Tällä kertaa ompelin pussukkaan kaksi pitkähköä kiinnipito- tai roikotuslenksua, joista kumpikaan ei kuitenkaan yletä käden ympäri. Niinpä kyseessä on Avoin-malliston edustaja, koska Vinksin vonksin avautuu tällä lailla ammolleen:
Ompelin vuorin aluslakanan jäännöspaloista. Se oli keskeltä hipunut melkein puhki, mutta reunoissa oli vielä topakkaa kangasta hyvin jäljellä. Ehkä erotatte kuvasta, että vuorikappaleen poikki kulkee sauma. Topakka reunaa ei nimittäin ollut kovin leveältä.
Kovasti koetin pitäytyä hillityissä ja hallituissa sävyissä, mutta toinen puoli Vinksin vonksin -pussukasta on kyllä aivan mahdoton. Siellä on pinkkiä palaa ja vaaleanpunaista ja kukkakuvioitakin vielä! Ei tainnut tästäkään tulla pussukkaa miehiseen ja/tai karuun makuun.
Vetoketjun päättölipare on asiallinen.
Tällä puolen pussukkaa palat voivat hyppelehtiä lievästi heikun keikun, mutta väritys on sentään sopivan hillitty ja pinkitön.
Mitähän seuraavaksi? Pienet tilkut eivät hupene nopeasti, kun ompelen niitä yhteen vain muutaman ja julistan tilkkupinnan valmiiksi! Pitäisikö aloittaa jättiläismäinen tilkkujenhävitysurakka ja ruveta ompelemaan pienenpieniä four-patch-blokkeja, joista sitten vuoden, parin jälkeen kokoan ison peiton?
Vetoketjupussukoita on toisaalta mukava ommella! Innostun joka kerralla kaksi eri kertaa. Ensimmäisen kerran innostun, kun olen tikannut tilkkupinnan ja tasoittanut sen siistiksi pussukkakappaleeksi. Joskus pidän tuollaisia paloja muutaman päivän tai viikon lattialla ja ihastelen välillä. (Koska vuorikappaleen löytäminen ja leikkaaminen on minusta niin paljon tylsempää.)
Toisen kerran innostun, kun olen ommellut pussukan pussiin ja rupean kääntämään sitä oikein päin. Ensin se on ihan myttynä – varsinkin jos kääntöaukko on vähän pieni. Sitten rupean aukomaan saumoja ja suoristamaan sitä ja yhtäkkiä minulla on käsissä kolmiulotteinen juttu! Koska en tee pussukoistani tietoisesti minkään erityisen mittaisia, niin vasta kääntövaiheen jälkeen pääsen toteamaan, onnistuivatko mittasuhteet.
Kommentit