pieniä kaupanpäällisiä.

Ompelen kaitaleprojektissani kaksi kaitaletta yhteen vinon sauman avulla. Mainitsin, että yhdellä lisäsaumalla saan kaupan päälle pienen kolmio-neliön ja nyt näytän, miten se tapahtuu.

Ompelen varsinaisen sauman. Sitten ompelen kolmiomaiselle saumanvarapuolelle toisen sauman vähän reilun paininjalan etäisyydelle edellisestä. Lankaa ei tarvitse katkaista.

Kuvassani kynä osoittaa varsinaista saumaa:


Siinä on kynä merkkinä, koska piirrän saumaviivan kynällä näkyviin. Tuota toista saumaa en piirrä, sillä ei ole niin väliä.

Leikkaan ompelemieni saumojen välistä, sopivan saumanvaran päästä varsinaista saumaa.


Anteeksi silittämätön lopputulos:


Eli saan ensinnäkin sen kappaleen, jota varsinaisesti olin ompelemassa, ja myös tuon hiukan epämääräisen muotoisen kaupantekijäiskappaleen.

Samalla periaatteella voi ommella kaupanpäällisblokin aina kun on yhdistämässä suorakulmaisia paloja vinolla saumalla. (Täytyy tietysti olla tarpeeksi iso pala jäämässä yli.)

Nämä kannattaa siistiä silittämällä saman tien ja tasoitan myös nuo pienet kolmio-neliöt heti tasaisiksi neliöiksi.

Näytinkin jo aiemmassa postauksessani, miten olen ommellut kolmio-neliöistä edelleen neliöitä. Käytin kaksi niistä hyödyksi – täytin niillä pienet kuvakehykset.


Vielä kun saisin ripustetuksi nämä johonkin seinälle!

Kommentit

Irma sanoi…
Kiva kun kerroit vinkin, enpä tullut tuota ajatelleeksi kun juuri ompelen Funny Forest-blokkeja joissa jää myös kolmioita. Olen kyllä leikannut ne talteen mutta samallahan ne ompelisi ohjeesi mukaan kun vaan olisi tajunnut, mutta jatkossa teen niin;)
Lea P sanoi…
Hyvä vinkki, mitähän muuta vois tälla systeemillä hyödyntää kun aina niitä pieniä talteen laitettavia tilkkuja kertyy. Pitäis varmaan vaan surautella keskenään yhteen pitkin projekteja niin ei olis noita silppupurkkeja niin montaa tallessa.
Tiinatei sanoi…
Kiitos vinkistä! Otin heti käyttöön, kun ompelin Hartmanin pöllöjä, niiden vatsakappaleesta kun jää aika isot hukkapalat.
Teje Karjalainen sanoi…
Kiitos ohjeesta, oikein hyva idea! Hyvaa Vappua! x Teje

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.