ihana sininen tilkkupeitto.

Ompelin tänään valmiiksi ihanan sinisen tilkkupeiton, jonka ihana tyttäreni pyysi minua tekemään. Voin sanoa tätä ihanaksi enkä silti kehu itseäni, sillä Tytär määritteli malliksi Saijan suunnattoman ihanan Väre-luomuksen ja halusi peitostaan myös sinisen. Tällainen tuli minun versiostani:

Tilkkupeitto sai nimekseen ”Ethän minua unhoita”. Löysin nimittäin Tytärtä miellyttäneen tikkausmallin, jonka nimi oli sopivasti Forget-me-not eli Lemmikki. Lemmikki on Tyttären lempikukka. Peitossa on myös lemmikinsinistä, ja vähän muunnellen nimi olikin sitten helppo keksiä.

Tässä mestaritikkaaja Soile Kivisen (Töölön Tilkkupaja) toteuttamat lemmikkitikkaukset näkyvät hieman lähempää.

Pohdin tovin, millaisen reunakanttikankaan tähän valitsisin. Olin jo päätymässä oikein tummaan siniseen, mutta sitten avasin peittoaihiokäärön kunnolla ja huomasin vaaleat osuudet. Jotenkin tuntui mukavammalta reunustaa tummaa peittoa vaalealla kuin kuristaa vaaleaa tumman ääriviivan sisään. Tytär oli samaa mieltä.

Ommellessa tuntui tummia osuuksia sittenkin olevan enemmän:

Ethän minua unhoita –tilkkupeitto on ollut valmiiksi tikattuna luvattoman kauan. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, ja Tytärkin on ehtinyt pariin otteeseen tiedustella peittonsa perään. Onneksi sain reunakantin kiinnitetyksi tänään vielä, kun oli riittävän valoisaa kuvaamista varten.

Sininen varta vasten taustakankaaksi ostamani kangas ei aivan riittänyt yksinään tähän, joten jatkoin sitä muutamalla yli jääneellä tiimalasiblokilla ja Marimekon Unikko-kankaalla. Onneksi unikkoni sattuivat olemaan sopivan värisiä!

Haeskelin taiteellista asettelua tilkkupeitolle, mutta kotipihalla on haasteellista toteuttaa mitään kovin ihmeellistä.

Taittelinkin sitten Ethän minua unhoita –tilkkupeiton nyytiksi, josta reunakantti hyvin erottuisi. Kyllä on haastavaa taitella tilkkupeittoa nätisti. Varsinkin pihalla, kun pitää varoa astumasta peiton päälle ja muutenkin.

Minun nyyttini näyttävät aina siltä kuin olisin tehnyt kaikkea muuta kuin suoran ja tasaisen työn. Kissakin katsoo kriittisesti:

Todellisuudessa Kissa ihmettelee, mitä sen tähystyskasan päälle on ilmestynyt. Uskaltaisiko hypähtää katsomaan pelottavaa nyyttiä lähemmin? (Ei uskaltanut.)

Sittenkin lähimpänä taiteellista tilkkupeitto-otosta olikin ensimmäinen räiskäisyni. Silloin oli eniten valoa ja "sommitteluni" sattui olemaan sekin melko siisti.

Ethän minua unhoita –tilkkupeitto on kooltaan noin 165 cm x 230 cm ja se on kohta siis Tyttären oma. Toivottavasti siitä on hänelle paljon iloa! Minulla oli ainakin monta kivaa hetkeä tätä ommellessani!