neliöitä ja muita muotoja.

Muista puuhistani huolimatta olen ehtinyt ommellakin, ihan vähän. Minulla on taas koossa melkein kaksikymmentä uutta neliö-neliössä-tilkkublokkia. Ensiksi valmistin kahdentoista blokin erän.


Sitten ompelin vielä 15 tilkkublokkia lisää. Tässä lähtee ensimmäinen kierros kulmaneliöitä:


Sitten kun joka kulmassa on neliö, blokit näyttävät tällaisilta:


Olen kannustanut itseäni käyttämään myös juuri ostamiani uusia kankaita ja huomasin noudattaneeni omaa ohjettani! Yleensä hilloan uudet kankaat kaappiin, mistä vain välillä nostan ne esiin, ihailen ja palautan sitten takaisin.

En tiedä, montako blokkia minulla on yhteensä ommeltuna, mutta aikamoinen pino. Pitäisi ehkä ruveta kokoamaan niistä neljän blokin kokonaisuuksia, joista iso pinta olisi puolestaan helpompi sommitella.

Tilkkutyönäyttelystämme vielä -

Eli Helsingin tilkkukilta Syyringin näyttelystä "Kesän jatkot".

Kun määräaika eli viime sunnuntain 5.9.2016 näyttelyn ripustaminen lähestyi, tekemistä tuntui olevan koko ajan enemmän. Ja silti esimerkiksi vieraskirjan hankkiminen oli unohtua. Onneksi Marja teki sen – hän sai sen valmiiksi tuntia ennen näyttelyn avajaisia maanantaina 6.9.2016!

Sunnuntain tuokiokuva: tilkkupeittoni ”On laaksoa, on kukkulaa” nousee seinälle. Ooh!


Suosittelen käyntiä tutustumassa Kesän jatkot –tilkkutyönäyttelyymme, joka on avoinna Helsingin Laakson sairaalan kahvilatilassa 30.9.2016 asti! Parikymmentä isoa tilkkutyötä on ripustettu seinille ja vitriineissä on metrikaupalla hyllyjä täynnä mielenkiintoisia pieniä tilkkujuttuja.

Nimensä puolesta tilkkutyöni sopi hyvin Taide-Laaksoon ja käytin sitä näyttelyn mainoksessakin kuvituksena. Se pääsi esille sisääntulon tuntumaan ja sen lähellä on useampi värikäs tilkkutyö.


Näyttelytila on avoinna joka päivä periaatteessa klo 7-22 eli silloin kun rakennuksen ovet ovat auki. (Kahvila menee kyllä iltaisin kuudelta kiinni ja seitsemältä illalla sairaaloissa yleensä hiljenee eli alkaa olla aika myöhäistä vierailla rakennuksessa.)

Kommentit

Julierose sanoi…
I really like your "square in square"--They look fabulous together--hugs, Julierose
Tiinatei sanoi…
Näyttelytyöt ovat ihania! Harmi, etten pääse niitä livenä katsomaan. Blokkikokoelmasi alkaa olla jo aika hyvällä mallilla.
Schulz Family sanoi…
Your square in the square quilt is looking great. The quilt show looks amazing

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.