tänään nähtyä.

Vannomatta paras – vaikka sadattelin vinosaumoja ja kolmiomaisia paloja, aloitin heti uusilla kolmioilla:


Ruskeaa ja pinkkiä väriteemana siis. Malli on siitä vaativa, että tässä on kaksi erilaista blokkia ja ne täytyy ensin ommella täsmälleen oikein ja sen jälkeen asemoida keskenään juuri oikein. Muuten palojen nurkkiin ei muodostu oikeanlaista tähtikuviota.

Ajattelin tehdä tällaisia neljän blokkeja eri kankaista, mutta aina melko samaa tummuusastetta. Järjestelen sitten joskus pitkän ajan kuluttua blokkini tummuus- ja vaaleusjärjestykseen.

Aijai, tänään oli pakko kävellä kangaskaupan ohi. Tai en suoraan kävellyt ohi, vaan pysähdyin ottamaan kuvan todistaakseni, että olin kaupan ulkopuolella enkä sisäpuolella. (Näyn kuvan vasemman reunan ikkunaheijastuksessa.)


Minulla on ollut tapana aina poiketa kangaskauppaan, missä vain sellaisen näen, mutta koska tammikuu on ”en osta mitään kangasta” –kuukauteni, kuljin tästä haikeana pois, käymättä kangaskaupan kautta.

Olisiko tällainen nojatuoli sopiva tilkkutyöharrastajalle?


Tuolissa olisi hyvä tehdä jotain tilkkutyötä käsin, esimerkiksi tikata. Sinne maastoutuisi täysin, eikä kukaan huomaisi patistaa vaikka kotitöihin, vaan voisi vain tilkkuilla ja tilkkuilla.

Kuten kuvastakin saattaa arvata, kävin huonekaluliikkeessä, enkä vain yhdessä vaan monessa. Olohuone on vailla kulmapöytää, pöydälle asetettavaa lamppua sekä kirjahyllyä. Pöytälamppuja löytyi viimeisestä liikkeestä useita mahdollisia, mutta kulma- tai edes seinäneduspöytiä ei ole olemassa eikä oikein kirjahyllyjäkään. Näitä huonekaluja olimme etsimässä, mutta sen sijaan ostimme villaisen viltin.

Kommentit

Unknown sanoi…
Mainio nojatuoli maastoutumiseen :D
Soile Kivinen sanoi…
En onnittele sua siitä että et käynyt Eurokankaassa. Ties mitä ihanuuksia jäi ostamatta. Muutenkin hyvät kankaat ovat niin ' hakusessa' että jokainen tilaisuus pitää käyttää hyväksi. Varsinkin jos valmiiksi seisoo liikkeen vieressä, niin ainakin pitää tarkistaa tilanne.

Hieno nojatuoli, kerrassaan.
Marle sanoi…
Minä katselin tuota samaa peittomallia, mutta jätin sen yhdeksi vaihtoehdoksi. Olisit menny sinne kangaskauppaan! Saahan niissä käydä katsomassa ja näin loppukuusta vaikka varaamassa kankaan. Kyllä ne myyjät ymmärtää, jos olisit kertonut tilanteen ja jättänyt vaikka ajokortin pantiksi siitä, että tulet 1.2 ostamaan ne varaamasi kankaat.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.