sain tilkkupeitonkin valmiiksi!

Kuusten kuiske –nimen saanut tilkkupeitto on valmis! Naapurin jasmiini (tai jasmike) on peitolleni komea tausta.


Ompelin tilkkupeiton ”geometrisistä tilkkublokeista” ja ompelin niiden ympärille mielestäni kekseliään, katkoviivamaisen kehyksen. Vähän kuin olisi silkkinauhaa pujotettu tuohon, tai vedetty megahyperpaksulla langalla etupistoja. Voin kehua tätä kekseliääksi, sillä ei ollut minun ideani. Löysin tämän tilkkuystävältäni Soilelta lainaamastani kirjasta, joka oli täynnä kehysideoita.


Peiton värejä on mahdoton säätää kuntoon, mutta kyllä kai näistä kuvista saa jonkunlaisen käsityksen myös värityksestä.


Lähikuvassa jokunen kangas näyttää suunnilleen sen väriseltä kuin oikeassa elämässäkin.

Leikkasin kehystä varten paloja, joista muutamia jäi käyttämättä. Hyödynsin ne taustakappaleen elävöittämiseen.


Tausta on aika eleetön, sillä löysin kaksi isoa, yksiväristä kangaspalaa varastoistani. (Ihme!) Toinen paloista on ollut minulla varmaan 20 vuotta aika kauan, enkä muista lainkaan, mistä sen edes sain. En ole itse ostanut yksivärisiä kankaita melkein koskaan.


Blokkien teossakin taisi tulla joku erhe, koska minulla näyttää olleen blokkikankaisiakin jäännöspaloja.

Ripustin Kuusten kuiske –tilkkupeittoni pyykkinarulle siinä toivossa, että saisin siitä suoremman näköisen ja aidomman värisen kuvan. Katsokaa itse, onnistuinko.


Ai miten päädyin geometrisistä tilkkublokeista kuusten kuiskeeseen? No, kun tilkkupeittoni alkoi olla valmis, uhrasin muutaman tuokion sen nimen keksimiseen. Ensin ei tullut yhtään ajatusta mieleen. Siis ei yhtään. Sitten ajattelin, että peitossa on vihreää ja violettia. Vihreää ja violettia. Siitä tuli sentään mieleeni Jukka Kuoppamäen ikivihreä biisi ”Sininen ja valkoinen”. Muistan sen sanat ulkoa ja mietin, löytyisikö sanoituksesta lausahdus tai edes yksi sana, jota voisi käyttää tälle nimenä. Löytyi.

Jotain muutakin on löytynyt, nimittäin sijoituspaikka Kuusten kuiske –tilkkupeitolle. Mies tarvitsee sohvan yläpuolelle akustisen elementin, jollaisena tilkkutyö toimii hyvin. Huone on alle vuosi sitten remontoitu ja tapetoitu ja sohvan takana oleva seinä on tapetista huolimatta kaljun näköinen. Akustinen tai ei, seinävaate puolustaa joka tapauksessa paikkaansa.


Peiton värit sointuvat oikein hyvin sohvan takana olevaan tapettiin, mutta yllättäen myös ihanaan kukkatapettiin, jota on yhdellä seinällä. Kuvasta ei ehkä huomaa sitä, mutta kyllä, hyvin sointuvat suorakaiteet kukkakuvioihin. Kuusten kuiske sai siis kodin meiltä!

Hmm.. vieläkö olisi joku huone, mihin voisi sijoittaa tilkkupeiton tai seinävaatteen..?

Töölön Tilkkupajan Soile oli näpsinyt oman peittonsa valmistujaiskuvia Eduskuntatalon portailla. Itse tyydyin omiin kulahtaneisiin betonirappusiimme.


Reunakanttiin valikoitui musta, harmaapilkullinen kangas. Halusin reunojen erottuvan vähän, mutta en liikaa.


Kuusten kuiske -tilkkupeitto on kooltaan noin 174 cm x 199 cm - neliömäisempi siis kuin tilkkupeittoni yleensä. Tästä nyt sattui tulemaan juuri tämän kokoinen! En kovin tarkasti suunnittele mittoja.

Ompelin ja yhdistin blokit koneella, ja Töölön Tilkkupaja toteutti tilkkupeittoon ihanan longarm-tikkauksen.

Kommentit

Irma sanoi…
Voi kun en tiedä mitä sanoisin mutta arkisesti sanottuna työ on taas kovin hieno:) Reunakaitale on piste iin päälle!
Nysläilen täällä pussukoiden kanssa ja mitään en tahdo saada aikaiseksi tai en sitä vauhtia kun haluaisin ja jotain suurempaakin:) tekisi mieli aloitella:)
Tilkkureppu sanoi…
"Sanat eivät riitä kertomaan" sanon yksinkertaisesti niin hieno!
Lea P sanoi…
Jännän peiton olet tehnyt ja on sopiva kontrasti tuohon kukkatapettiin, kumpikin tappelee omalla seinällään olemassaolostaan ;)
Tikkausmalli on kiva, ihanan kiepurteleva.
Päivityksiä sanoi…
Tosi kekseliäs tuo reunus, aivan kruunaa työn!
Unknown sanoi…
Mielettömän upea valmis peitto, kiva kun löysi jo paikkansa. Reunus on tosiaankin kuin isoja etupistoja! Makee ;)
*VEKKI* sanoi…
Tosi kaunis peitto. Tuo kuvio on varmaan hirmu työläs. Katsoin ohjettasi ja kyllä näytti niin vaikealta. Upea on myös tuo väritys. Onneksi olkoon hienosta työstä!
Mari sanoi…
Komea peitto kauniilla väreillä. Hienoa, että saat sen heti käyttöön

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.