heinäkuun kukkia. välitilinpäätös.

Ensin vähän ruusukuviointia eli Tilkunviilaajan heinäkuun kalenterikuva: ”Mä sulle luvannut en ruusutarhaa” –vetoketjupussukka.
 
Mä sulle luvannut en ruusutarhaa -vetoketjupussukka tilkuista

Sitten pioneja ja lootuskukka:

Taiteltu tilkkutähti Lootuskukka-pannulappuna ja pioni

Kuvassa siis vastikään valmistunut Lootuskukka-pannulappu. Tämä on tarkkaan ottaen siis heinäkuun valmis Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksen tiimoilta. (Kesäkuussa ei valmistunut yksikään kauan kesken ollut työ, mutta sain sentään valmiiksi Iik! Hiiriä! –vetoketjupussukan.)

Lootuskukka on jo kolmas tähtitaittelutekniikalla valmistamani pannulappu. Tähtitaitteluun on englanninkielinen tutoriaali täällä. Valmistaminen näyttää perin monimutkaiselta, mutta todellisuudessa se on aika yksinkertaista, joskin tarkkana täytyy olla.

Taiteltu tilkkutähti Lootuskukka-pannulappuna

Etsin huolittelukaitaleeksi sopivaa kangasta pitkään ja lopulta tyydyin leikkaamaan kaitaleet triojäätelön näköisen tilkkupeiton takakappalekankaasta eli entisestä pussilakanasta.

Ompelin 3,5-senttisen kaitaleen ensin pannulapun kääntöpuolelle, käänsin reunan nätisti oikealle puolelle ja kiinnitin käsin ompelemalla. Tykkään, että huolittelukaitale riittää juuri ja juuri eli on tiiviisti työn reunan ympärillä. Käsinompeleen päälle ompelin lopuksi aika leveän siksak-ompeleen:

Taiteltu tilkkutähti Lootuskukka-pannulappuna. Siksak-tikkaus.

Taitellun tähden sisimpien palojen keskeltä pilkistivät pohjakankaaseen piirtämäni mustat viivat, vaikka tähti oli valmis. Ompelin viivat piiloon muutamalla muliinilangan pistolla:

Taiteltu tilkkutähti Lootuskukka-pannulappuna. Keskiosa.

Välitilinpäätös 

Vuodesta on kuusi kuukautta eletty, joten luon katsauksen tähänastisiin tilkkusaavutuksiini. Maikin tilkkujen ”Jotain valmiiksi joka kuukausi” –hössötyksessä olen saanut valmiiksi seuraavat työt, kaikki sellaisia, jotka olin jo aloittanut (aika/tosi kauan sitten):
  • Saippuakuplakissat-vetoketjulaukku. Aloitin tämänkin työn näköjään elokuussa 2011. Onneksi sain sen valmiiksi, mutta uutta omistajaa sille ei ole vielä löytynyt. Laukkuparka on tammikuusta asti ollut tyhjillään ja käyttämättömänä.   
  • Keisarinna Ramandu –tilkkupeitto. Aloitin työn huhtikuussa 2011 ja kehuin sitä ”nopeasti valmistuvaksi”. Hah hah! Työ valmistui helmikuussa 2012. Huomaan, että minua askarrutti heti alussa, tulisiko peitosta ruma, koska osa blokeista oli lievästi sanottuna ankeita. 

Keskeneräisyydestä valmiiksi saattamiani töitä on siis neljä, ei kuutta, mutta yleisesti ottaen olen saanut jotain valmiiksi joka kuukausi, eli hengessä olen ollut hyvin mukana.

Seuraavan puolivuotiskauden aikana haluan saada valmiiksi kolme keskeneräistä tilkkupeitettäni eli triojäätelön innoittaman, jo tikatun; modernin, tilkkupinnan joka perustuu helppoon tilkkublokkiin; sekä sini-vihreän, aitausmaisen peitteen, joka kaipaa isontamista ennen kuin sen voi tikkauttaa.    

Ääh, haluaisin saada aikaiseksi uuden vuoden lupaukseni mukaisesti kaksi ohjetta. Haaveilen oikeista tulostettavista ohjeista! Huokaus! Tämä saattaa hyvin jäädä haaveeksi, koska muutakin tekemistä on. Suurin osa ei ole yhtä kivaa, mutta paljon tarpeellisempaa.

Hyvää heinäkuuta! Nettiyhteys voi tässä kuussa olla välillä olemassa ja välillä ei, joten toivottavasti jaksatte odottaa postauksiani, jos ne viipyvät.

Kommentit

Irma sanoi…
Muuta nyt ei voi sanoa kuin että molemmat ovt kovin kauniita:) Pussukka ja pannulappu, kauniine väreineen:)
Marle sanoi…
Tuo lootuksen kukka on todella ihana! Itse en ikimaailmassa jaksaisi tehdä ja taitella tuollaista. Myös ruusupussukka on suloinen. Hyvää kesää!
Tilkkureppu sanoi…
Kauniit värit lootuksen kukassa! Pussukka on aivan ihana=)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.