tähtirivejä.

On hieno tunne aina kun saa blokkeja tai neliöitä valmiiksi niin paljon, että pääsee niitä yhdistelemään isommiksi pinnoiksi!

Nukenpeiton sini-valkoiset tähdet odottivat minua ompeluhuoneen makkarin lattialla. Olin ommellut ensimmäiset kaksi neliöriviä ja heti tilaisuuden tullen ompelin loput kymmenen. Tässä ensimmäiset viisi riviä ommeltuina, ei silitettyinä:


Tähdet näyttävät vielä kummallisen pitkulaisilta, kun neliöitä ei ole silitetty ja vaakarivit ovat ompelematta:


Irma kysyi, minkä kokoisia tähtien keskineliöt ovat.

Leikkasin neliöistä 7cm x 7cm kokoisia. Minulla oli jokusia neliöitä valmiiksi leikattuina, kun olen joskus aikaisemminkin käyttänyt saman kokoisia tilkkuja johonkin. Löysin niitä aikamoisen määrän jäännöspalalaatikostani numero 1. Ja tietysti leikkasin lisää!

Tämähän on niin sanottu ”scrap quilt,” eli olen käyttänyt tähän enimmäkseen pelkkiä jäännöspaloja. Kankaiden menekkiä on tällaisissa töissä vähän vaikea arvioida, mutta keksin aika säntillisen suunnitelman.

Kangaspalamenekki

Luonnostelin peiton ruutupaperille (ihan vain lyijykynällä) ja laskin, montako keskineliötä tarvitsen. Vastaus: 22 kappaletta = näin monta erilaista sinistä kangasta tarvitsen.

Sitten laskin peiton kokonaisneliömäärän ja vähensin siitä 22. Vastaus: 86 kappaletta = valkopohjaisten sakaranleliöiden lukumäärä. Leikkasin näin monta valkoista neliötä, 7cm x 7cm.

Jotta saisin ommelluksi jokaiseen tähteen neljä sakaraa, keräsin jokaisen sinisen neliön yhteyteen joko neljä keskipalan kanssa samanlaista sinikangasneliötä, 7cm x 7cm, (jokaisesta neliöstä sain kaksi sakaraa) tai riittäväksi katsomani määrän muun muotoisia tilkkuja samaa (tai saman sävyistä) kangasta.

Tähtien (sakaraneliöiden) ompeleminen

Ompelin aina yhden tähden osat (neljä sakaraneliötä) valmiiksi. Osa tähdistä ei tullut peittoon kokonaisena, mutta päätin olla välittämättä siitä tässä vaiheessa.

Kappaleet ensin päällekkäin, oikea oikeaa vasten, suora ommelviiva sakaran reunan kohdalle:


Sitten värillinen neliö/kangaspala käännetään neliön kulman yli:


Leikkasin ylimääräiset pois suunnilleen kulman muotoisesti saksilla ja käytin jäljelle jääneen palan toiseen sakaraan tässä samassa neliössä.

Ei ompelemista blokkineliöiksi, vaan tilkkuriveiksi

Kun kaikki kappaleet olivat valmiit, silitetyt, saumanvarat kavennettuina ja tasaisiksi neliöityinä, asettelin ne tilkkupinnaksi, jossa tähdet kulkevat limittäin. Edellisessä postauksessani on kuva tästä tilanteesta. Havaitsin tosiaan, ettei muutamaan peiton kohtaan löydykään sopivan väristä neliötä ja sakaroita, joten tein ne palat erikseen.

Ompelin sitten neliötilkut yhteen rivi kerrallaan. Kun kaikki rivit olivat valmiit, silitin rivin kerrallaan ja niin, että päällekkäisten rivien saumanvarat kääntyivät eri suuntaan. (Saumanvaroja ei aina ole helppo silittää näin suunnitelmallisesti, kun ompelee blokkeja, joista ei tiedä, mihin kohtaan peittoa ne lopulta päätyvät tai miten päin ne siinä lopulta ovat.)

Sitten ompelin aina kaksi päällekkäistä riviä yhteen. Tavoitteenani oli, että saumanvarat osuisivat tarkalleen kohdakkain, mutta eivät ne koko ajan osuneet täydellisesti. Riittävän hyvin kyllä:


Tilkkupinnasta on ommeltuna nyt joka toinen vaakasauma ja loput saumat odottavat ompeluaan.


Nyt vasta näen, millainen peitosta oikeasti on tulossa. Tämä on tilkkutöiden tekemisessä ehkä palkitsevin vaihe!

Lukijat voisivat tässä vaiheessa vinkata minulle tikkauskuvioita, sillä se pohdinta on edessä aivan (liian?) pian. Olisin vinkeistä kiitollinen! Vähän olen ajatellut tikkaavani suorahkoja viivoja tähtien ympärille niin, että tähtien muoto korostuisi. Valkoisille alueille jotain muuta, mutta mitä…

Kommentit

Poppy sanoi…
Tästä tulee kaunis peitto; tikkauskuvion päättäminen on aina vaikeaa, miten olisi tähtien muotoja mukaileva tikkaus?
Soile Kivinen sanoi…
ekaksi ajatelin tähtikuviotikkausta vapaana tikkauksena, jota olen itse jonkun kerran käyttäny, mutta suosittelisin kuitenkin jotain pyöreämpää tikkausta kun tähtisakarat itsessään ovat jo aika piikikkäitä.

... taitaa olla makuasia
Soile Kivinen sanoi…
miten olisi keskisinisellä langalla trapuntoa reunasta reunaan tai sitten vain valkoiselle kankaalle
Satu sanoi…
Näyttää niin houkuttelevalta, että minunkin on varmaan jossain vaiheessa kokeiltava tähtiblokkeja. Tikkaus ehdotelmani olisi mukailla tähtikuviot ja väleihin myös tähtimuotoja...
Peittosi on todella kaunis, viileä kuin talvinen taivas.Erittäin hyvin onnistunut väritys.
Tilkunviilaaja sanoi…
Kiitokset kommenteista ja hyvistä ehdotuksista! Päädyin mukailemaan tähtikuvioita. Käytin sitä sinistä, mitä varastossani sattui olemaan. Valinnanvaraa sinisissä ei ollut kovin paljon, vaikka vihreitä olisi ollut varmaan seitsemää eri sävyä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.