seinävaate tilkuista – näin se eteni.

Osallistuin aiemmin syksyllä Finn Quiltin valtakunnalliseen tilkkutyökilpailuun työllä ”Vähän karrella”. Työni ei sijoittunut kilpailussa ja kilpaili itse asiassa väärän nimisenä. Kilpailun tuomaristolle työ esiteltiin ”Vähän kerralla” –nimisenä.

Kuten jo aikaisemmassa postauksessani mainitsin, lähdin kokoamaan työtä mosaiikkipaloista, koska halusin kokeilla tuottaa sen näköistä pintaa. Aloitus epäonnistui - en ollut tajunnut, että mosaiikki kootaan applikoimalla.

Uusi aloitus, applikoimalla pieniä paloja kangas-vanu-taustakangas-kerrosten päälle. Piirsin ensin haihtuvavärisellä tussilla sopivan kokoisen sydämen ja lähdin täyttämään sitä punaisilla mosaiikkitilkuilla.


Kerrokset olivat hakaneuloilla kiinni toisissaan, ja mosaiikkipalat kiinnitin nuppineuloilla. Taisin joihinkin niistä sipaista liimapuikosta myös liimaa. Ompelin kaikki sydänpalat tiheällä siksakilla kiinni ennen kuin aloin koota taustaa sinisistä paloista.


Kokeilin vain muutamia paloja kerrallaan, että varmistuin värien vaihtuvan liukumalla. Tai no, mahdollisimman liukumalla. Tässäkin on liian tönkköjä värinvaihdoksia, jotka korjasin ennen ompelua, näin:



Sydämen vaaleammalle puolelle tuli tummempia sinisiä paloja. Kokeilemani piiitkä suikale ei toiminut, ja korvasin sen lyhyemmillä pätkillä:


Työllä oli määrämitta, taisi olla 60cm x 60cm ja halusin, etteivät työn sivuilla olevat mosaiikit jäisi reunakantin alle. Niin minun piti lopettaa mosaiikkipalojen lisääminen tässä vaiheessa.

Valmiin työn kuva on tässä postauksessa.

Lootuskukka

Puna-valkoinen taiteltu tähti odottaa edelleen tikkaamista jne, mutta olen aloittanut lootuskukan värisen tähden taittelemisen.


Yksi sakara oli taiteltuna eilen ja tänään taittelin toisen sakaran. Olisin jatkanut, mutta pistin, pannahinen, neulalla sormeeni aika syvälle ja jouduin keskeyttämään kankaiden parissa työskentelemisen siksi kunnes verenvuoto tyrehtyisi.

Hyvä minä

Tarkistin joululahjatilanteen, ja kaikki ommeltavat lahjat ovat valmiina. Nyt tuntuu ihan siltä kuin voisin lähteä kehittämään uutta mallia. Esimerkiksi yön yli –laukku olisi mahtava tehdä! Ja blogiarvonnan kommenttien perusteella minun pitää kehittää lompakkomalli.

Huvittavaa

Tilkkuystäväni Milja eli Kvilttaaja oli saanut tukikangasostoksensa mukana hoito- ja kiinnitysohjeet. Nepä olivatkin hassunhauskat! Tukikangas piti ohjeen mukaan kiinnittää silittämällä, noin 121-asteisella ( ! ) raudalla noin kymmenen sekuntia.


Tähän tarvitaankin aika silittäjäguru! Ensiksi pitää varmistua, että raudan saa ”noin” 121-asteiseksi. Aika tarkkaa, vaikka ohje vaikuttaa suurpiirteiseltä noin-sanoineen. Sitten täytyy muuntaa raudoissa yleisesti käytetyt pistemerkinnät asteiksi.

Kommentit

seinävaatteesi on mielestäni onnistunut. Teimme ystävättäreni kanssa Kölnin seurakunnalle/kielikoululle vuodenajat- ikkunaverhot, jotka nyt uudessa tilassa ovat tauluina.Laitan kuvat jossain vaiheessa sivulleni. Teimme ne paloja yhdistelemällä, mutta emme mosaiikkitekniikallasi.Löysin loistavan kukkaron-lompakon mallin ja olen nyt repimässä sitä auki tehdäkseni samanlaisen.En halunnut ostaa 4,80 eurolla ohjeita.Katsotaan kuinka käy.
Eija sanoi…
Kaunis seinävaate. Värit sointuvat hyvin yhteen. Kiitos blogipalkinnosta, pussukka tuli tänään postilaatikkoon. On se niin kaunis. ;D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.