seinävaate tikattavana

Tartuin eilen jälleen 40x40-seinävaatteeseen. Että se kehittyy minipienin askelin! Orvokki piti saada enemmän orvokin näköiseksi, joten tikkausta peliin. Koko ajan aprikoin, tuleeko väärän näköistä kuviota niin, että kukan orvokkius katoaa. Lopulta päätin, että tässä saa "less" olla "more" ja siirryin seuraavaan työvaiheeseen.


Eli pinnan ja vanun tikkaaminen on ohi ja nyt työssä on oikeaoppisesti kolme kerrosta taas. Kuvasta ei juuri erota, mutta työssä on jo aaltoviivatikkausta pari riviä, alhaalta vasemmalta oikealle ylös.

Piirsin/leikkasin vapaalla kädellä tikkausviivamallineen vanhasta muovikansiosta ja sen avulla merkitsin tikkausviivat.


Merkintöjen tekeminen kirjavalle pinnalle on haastavaa.

Työn taustakangas on paremminkin vihertävä, mutta kuviossa on jotain samaa (pyörylät) kuin työn oikealla puolella. Tästä näkyy tikattu aaltoviivakin vähän selkeämmin.



Vaihtelua orvokkiseinävaatteeseen

40x40-seinävaate pitkästyttää jo itseänikin, mutta yritän saada sen valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Pienenä vaihteluna aiheeseen, tässä jotain ihan muuta:


Kuva niiltä ajoilta, jolloin kissa vielä suostui lepäilemään tällä tuolilla (se on nyttemmin ruvennut suosimaan punaista plyysisohvaa, jossa sen vaaleat karvat näkyvät kaikkein parhaiten). Kissan alla tuolinpäälliseksi tekemäni tilkkutyö ajalta kauan sitten. Siinä ei tietenkään ole vuosilukua eikä sillä ole nimeä. Tuolloin en merkinnyt töitä vielä mitenkään. Nyt tiedän paremmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.