huh, kahden viikon tikkaustauko loppui vihdoin

No äsken, vihdoinkin, istuin ompelukoneen ääreen työskentelemään. Villat olivat vähäisiä: kiinnitin 40x40-työn kukat suoralla ompeleella taustakankaaseen. Se oli todella h i d a s t a, ja minua alkoi lopulta laiskottaa niin, että viimeisiä kukkia varten viritin koneeseen tikkauspaininjalan vapaata konetikkausta varten.

Seuraava askel on siksakata kukat. Kokeilin siksakkausta vapaalla konetikkauksella, mutten ole tyytyväinen tikkauksen tasaisuuteen. En selvästikään ole kone.

Kiltailtakin oli eilen

Tilkkuharrastus on sentään ollut viime päivinä mielessä, kun ensin valmistauduin Syyringin kiltailtaa varten ja eilen vietin kaksi mukavaa tuntia kiltalaisten parissa.

"Talvisia tarinoita" -tilkkutyönäyttely oli purettu, ja luimme vieraskirjaan kertyneitä kommentteja. Kustaankartanon henkilökuntakin oli pitänyt näyttelystämme ja ehdotti, että järjestäisimme tilassa uuden vielä tänä vuonna. Eiköhän se järjesty... Näyttelyyn voi edelleen tutustua virtuaalisesti, Syyringin sivuilla.

Meillä taitaa myös olla mahdollisuus panna killan "Japani mielessäni" -työt esille Käpylän kirjastoon. Tämä varmistuu ensi viikon alussa, mutta näyttelyaika olisi jo 19.3.-10.4. Olisi sopivaa pitää näyttely juuri kiltakokoustilan naapurissa!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.