Tilkunviilaaja

Kunhan olen leikannut kaitaleita varastoon ja kunhan työskentelen päättäväisesti ja sinnikkäästi, pystyn juuri ja juuri ompelemaan 11 traktorinjälkeä muistuttavaa tilkkublokkia yhden päivän aikana. Kuvasta puuttuu kaksi, koska 11 neliötä ei voi järjestää kivasti yhteen kuvaan. Heittelin tilkkublokkini ulos terassilaudoitukselle täysin satunnaiseen järjestykseen. Vasta valmiista blokista huomasin, että olin yhteen blokkiin ommellut maailman hillityimmän väriyhdistelmän: En olisi osannut moista laatia, jos olisin tietoisesti yrittänyt, mutta nyt tällainen syntyi satunnaisuuden tuloksena. Vaaleammalta harmaalta näyttävä kangas on oikeasti aika sinistä, mutta jostain syystä tilkkublokki näyttää kuin olisi musta-valkoisessa valokuvassa. Laskin valmiit traktorinjälkiblokkini ja niitä on 39 kpl. Lehden malli on tehty 6 x 8 tilkkublokista eli puuttuu vain yhdeksän! Tuskin rupean sen isompaa peittoa minäkään värkkäämään. Tähän ei myöskään tule kehyksiä, kanttaus suoraan reuno

Joskus tulee tunne, että minimaalisen jutun tekemiseen vaaditaan suhteettoman paljon valmistelua. Otetaan vaikka tilkkulaukun vuorikappaleeseen ommeltava sisätasku. Kaivan esiin laatikon, josta toivon löytäväni sopivan kokoisen kangaspalan, silitän palaa kohdasta jos toisesta, sitten mittaan ja leikkuroin kappaleen. Päättelen sopivan kohdan, jolle kiinnittää Tilkunviilaaja-kangasmerkki. Se kannattaa kiinnittää ennen kuin ompelen taskukappaleen pussiin, niin ommel jää näkymättömiin taskukappaleen sisäpuolelle. Kuvan taskukappale tulee koristeompeleilla somistamaani vaaleaan tilkkulaukkuun, joka on siis erittäin keskeneräinen. Ahersin vielä ylimääräistäkin eli leikkasin kivan kupongin ja kiinnitin myös sen taskukappaleeseen. Käytin jopa ompelukoneen erikoisommelta, mistä se oli taas tyytyväinen. No sitten ompelin kappaleen pussiin paitsi jätin kääntöaukon kappaleen alareunaan, kavensin nurkat, käänsin oikein päin ja tyrkin saumat ja nurkat teräviksi. Huoh! Olinpa ahertanut va

Traktorinjälkeä muistuttava tilkkublokki tasoitetaan epämääräisen muotoisesta neliöksi, ja niinpä siinä tuoksinassa jää paljon hukkapaloja. Osa paloista on aika isojakin. Kirjoitin tuossa postauksessa, etten harmittelisi asiaa, vaan keskittyisin muuhun, mutta enpä voinut olla ajattelematta. Ennen kuin huomasin, olin ommellut pari jäännöspykäriviä yhteen siinä toivossa, että saisin näin syntyneestä pinnasta leikatuksi vaikka neliöitä. Näistähän voi leikata vaikka ja mitä! Tai siis yhden 9cm korkean ja vaihtelevan mittaisen palan sekä kaksi 4cm leveää pätkäpalaa. Mutta nämä kun ompelee sopivasti yhteen, syntyy niin monimutkainen tilkkupinta, että ensikertalainen ihmettelee, miten sellainen on oikein syntynyt! Ja että miten ollenkaan sellaisen osaa ommella! (Ja edistynyt harrastaja miettii, eikö tekijä osaa sovittaa saumoja kohdalleen tuon paremmin.) Jäännöspalaa jää nyt huomattavasti vähemmän, ja kaikki niin pientä, että minäkin pystyn surutta heittämään tuollaiset ros

Sinnikkään tikkaamisen jälkeen pussukkakappaleet olivat siinä kunnossa, että pääsin tasoittamaan ne muotoonsa. Tilkkupussukka-aihio näyttää heti paljon valmiimmalta. Ompelin tahallani vetoketjun päihin aika reilun mittaiset jatkolipareet, jotta muistaisin varmasti tehdä tarpeeksi leveän tilkkupinnan. Minulle on aika monta kertaa käynyt niin, että lipareet ovat valmiissa pussukassa olleet vain hädin tuskin näkyvissä. Tikkauksia vähän lähempää: Kiva pinta tuli tästäkin! Vaikeinta näissä tikkauksissa oli pitää suora linja: vaikka pysyin mielestäni aina samalla etäisyydellä edellisestä tikkausviivasta, niin vain  ne tuppasivat valahtamaan vinoon. Tein tikkausten aikana pari välitarkistusta ja piirtelin uusia tavoitelinjoja. Pitkästä aikaa maltoin ommella pussukkaan myös sisätaskun, kun löysin taskua varten melko sopivan tilkun. Vähän jouduin jatkamaan tilkkua vasemmasta alakulmasta. Vinkki: Ompelin taskukappaleen toisesta reunasta ylhäältä leveämmän. Kun ompelen tas

Kapean kapea tilkkulasagne riitti vaivalloisuudessaan minulle – tai ei se nyt määrättömän vaivalloinen ollut, mutten halunnut leikata enempää tosi kapeaa kaitaletta – ja lasagnekappaleet saivat viereensä vähän leveämpiä kaitaleita. Pidin tilkkupinnan enimmäkseen pystysuuntaisena, jotta suunnittelemani vaakasuorat tikkausviivat poikkeaisivat pinnan linjoista mahdollisimman paljon. Kas, varastoista löytyi kiva pinkki vetoketjukin! Leikkasin pinkille vetoketjulle vihreän värikkäät jatkopalat kumpaankin päähän. Ihan selvästi tässä on vetoketjupussukka jo melkein valmiina! Oikeasti – ehei, vielä on edessä monta työvaihetta. Täytyy etsiä tilkkupintojen taakse ensin jäpäköittävä collegejersey ja sen jälkeen tikkausvanu ja sitten panen koneen laulamaan tikkausviivoja. Vuorikangas täytyy valita, mahdollisesti ompelen tähän pussukkaan sisätaskunkin, ja sitten pääsen suoristamaan kappaleet ja ompelemaan ne. Ei ehkä ihan valmistu tänään vielä!

Varmaan teitä välillä kyllästyttää, kun kerron erikseen joka ainoan ompeluvaiheen projekteistani! No, voitte aina äänestää hiirellänne ja klikata muualle. Kerron siis seuraavasta vaiheesta miehekkään kantokonseptin (kantokonsepti-sanaa käytän, koska pussukan on vaikea kuulostaa miehekkäältä) ompelemisessa. Tikkasin tilkkupinnat suorin ompelein – vaaleanruskean kellertävällä ja toisaalta harmahtavan vaalealla langalla – ja tasoitin ne pussukan muotoisiksi: Tällä kertaa olin malttanut tehdä kappaleista kunnolla leveät, ja sain viistetyksi sivut ilman, että vetoketjun kangaspäät lyhenevät liikaa. Hyvin on mittaa vetoketjun kangaspäällä suhteessa pussukkakappaleen yläreunaan. Kuvassa näkyy ehkä vähän tikkauslankojen väriäkin. Olette varmaan kanssani yhtä mieltä siitä, että vaalea lanka tummemmalla pohjalla näyttää erittäin hyvältä. Jätän kappaleet toistaiseksi odottamaan ja teen seuraavan pussukan tilkkupinnan valmiiksi. Tekee taas mieli käsitellä jäännöspaloja: tällä kerta

Ompelen pussukat aina tämän Skip to my Lou –blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Miellyin ohjeeseen heti, koska siinä leikataan pussukkapalat vetoketjun pituuden mukaan. Eikä edes niin, että ”lisää vetoketjun pituuteen xx senttiä ja leikkaa sen levyinen,” vaan palat todellakin leikataan vetoketjun pituuden mukaan – se on mitta. Sittemmin tajusin, että vetoketjua voi pidentää kumpaankin päähän ommeltavilla kangaslipareilla ja tämä pussukkatekniikka toimii silti. Ompelen usein vetoketjuun aika pitkätkin jatkopalat ja lyhennän ne vasta viimeksi, kun vertaan sitä ompelemaani tilkkupintaan. Minun mielestäni näin on kätevä toimia, mutta joku muu voi tykätä jostain toisesta tekniikasta! Tässä olen ommellut vetoketjun pussukka- ja vuorikappaleen väliin ja sen jälkeen päällitikannut sauman: Jäännöspaloja käytetty urakalla hyväksi. Vaaleanpunainen kangas on jäännöspala Sisäinen villapaita –tilkkupeiton taustakappaleesta. Punainen tilkkupinta jäi yli, kun madalsin tämän pussuka

Sininen liimaharsotekniikalla toteuttamani hanhiapplikaatiotyö on kantattu ja odottaa ripustuskujaa (yäk) sekä nimeä ja nimilappua. Niitä myöhemmin! Sen sijaan tasoitin myös vastaavan punaisen hanhityöni, etsin jäännöspalakaitalelaatikosta sopivan väriset kanttikaitalepätkät ja ompelin kantin paikalleen. Liimaharsotekniikassa työskennellään peilikuvien kanssa. Ensimmäinen toteuttamani kuva oli juuri tämä punainen hanhi ja kun se oli valmis, halusin tehdä sille samannäköisen kaverin, joka kävelisi sitä vastaan. Minä oikein mietin tätä asiaa – ja leikkasin kuitenkin hanhen samaan suuntaan kulkevaksi. No nämä ovat siis kaksi hanhea, jotka kulkevat samaan suuntaan. En julista töitä vielä valmiiksi enkä niin ollen julkista valmistujaiskuviakaan, koska näistä puuttuvat ah, niin tärkeät ripustuskuja ja nimilappu. Ripustuskujan ompelemisesta sen verran, että en ole lähtenyt kiinnittämään kujaa samalla kuin reunakantin, vaikka sellainenkin on mielessä käynyt. Näin optimoitu toimin

Aloitan kuitenkin nolon vastakohdalla, mikä se sitten onkaan. Ei nolota, että sain brittiläis-suomalaisen kangasvaihtotyöni valmiiksi! Tai no, vielä ompelen noin 45cm pistoja, joilla kiinnitän nimilapun työn taakse. Muuten on kaikki valmista, ripustuskujaa myöten! Jeee! Tästä pääsenkin noloon tunnustukseeni. Ompelin Miehelle kitara-aiheisen tilkkutyön 50-vuotislahjaksi (marraskuussa 2012!!) mutta se ei vieläkään ole missään esillä, koska en tuolloin ihan ehtinyt saada sitä ajoissa valmiiksi ja kanttauksen valmistuttuakin ripustuskujan ompeleminen jäi uupumaan. Tämä on aivan yybernoloa! Viimeksi tänään Mies sanoi, että oli kuin olisi saanut lahjaksi polkupyörän, josta puuttuu ketjut, tai satula. Minä siis inhoan ripustuskujien ompelemista! Jouduin kuitenkin väkisin ompelemaan ripustuskujan kangasvaihtotyöhöni, joten samalla inhotuksella päätin vihdoinkin ommella kujan myös kitaratyöhön. Tässä se odottaa kiinnittämistä (kujakappaleet näkyvät kuvan oikeassa ylänurkassa). Ti

Blogini viettää valitettavaa hiljaiseloa, koska ahkeroin ainoastaan suomalais-brittiläisen kangasvaihtotyön parissa, eikä sitä saa esitellä julkisesti. Hitsiläinen! Näyttäisin mielelläni, miltä tekemäni blokit näyttävät ja millainen pino minulla niitä on valmiina (no ei kovin kummoinenkaan pino ole). Kangasvaihtotyön lomassa en ehdi keskittyä vaativiin juttuihin, mutta lahjoitussolmioita pystyn käsittelemään. En ole laskenut, mutta valtava määrä niitä on! Tässä otantana vain muutama: Näiden joukossa muuten pilkistää punainen, joka on varmasti onnen omiaan hirsimökkiblokkien keskipalana! Olen purkanut kymmeniä solmiota alkutekijöihinsä ja huomannut, että niiden rakenteessa on mielenkiintoisia piirteitä. Miltei poikkeuksetta solmio on kolmesta kappaleesta yhdistetty. Leveä osa, kapea osa ja kaulan ympärille tuleva osa. Solmion sisällä on jäykiste, muistaakseni nimeltään vatiini. Kalliissa solmioissa se on yhdestä kappaleesta mutta useimmiten siinä on kaksi osaa, joita ei ole

Alkaja kysyi punaisiin tikkauksiin liittyvässä kommentissaan, olisiko tasaisiin tikkauksiin oikotietä vai onko ainoa keino vain harjoitella kovasti. Olipa mielenkiintoinen kysymys! Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan tätä ja pystyn nyt paljastamaan tasaisen tikkauksen salaisuudet. Ompelukone on avainasemassa. Jos kone kaikista ompeleentasapainottamispyrkimyksistäsi huolimatta kiskoo alalangan yläompeleen puolelle tai päinvastoin, tikistä ei tule tasaisen näköistä. Samoin käy, jos kone syöttää kangasta epätasaisesti tai jos se ei oikein osaa pitää suoraa reittiä. Ompelija on ohjaksissa. Jos kone tuottaa moitteettoman tikin ja osaa helposti kulkea suoraan, mahdolliset mutkat ovat kyllä ompelijan syytä. Yleisin ohjausvirhe syntyy, kun ompelija yrittää ohjata neulaan katsomalla. Kannattaa katsoa paininjalkaan ja mieluiten vielä paininjalan etureunaan. Neula ei siirtyile suhteessa paininjalkaan, joten sitä ei tarvitse vahtia. Kannattaa vahtia ompelulinjaa. Kiire kostautuu. Ompelija voi k

Heidi kyseli kommentissaan kokemuksiani uudesta Husqvarna Viking Sapphire 960q –ompelukoneestani. Hänen linkittämänsä käyttäjäarvion kommenteissa yksi käyttäjä valittaa koneen tekevän yhden vinon tikin ompeleen päähän, jos on valinnut automaattisen langanpäättely- (tai langankatkaisu-)toiminnon. En ole juuri käytellyt automaattista langanpäättelyä enkä -katkaisua, koska tilkkutöissä en niitä kaipaa. Suurimman osan ajasta ommelta ei tarvitse päätellä ja silloin kun teen tikkauksia, päättelen langanpäät mieluiten käsin. Jos ompelisin vaatteita, saattaisin käyttää automatiikkaa. Kokeilin kuitenkin ompeleiden päättelyä koneellani, ja vähän ihmettelen kommentoijan hyperherkkyyttä. Millaistakohan millimetrin sadasosan tarkkuutta hän haluaa ompeluksiinsa? Ylempänä olevassa kuvassa näkyvät ompeleiden automaattiset päättelyjäljet. Piston pituus oli ylipitkä, 3.5mm (koska olin juuri tikkaamassa pussukkapintaa). Kokeilin päättelyä siis kerran, ja minusta näyttää, ettei se aiheuta o

Värikkään, jäännöspalatilkkuneliöistä ompelemani tilkkupinnan taustakappale on nyt valmis. Sen valmistaminen olikin työlästä! Vaikka löysin isoja, teemaan sopivia jäännöspalablokkeja, niiden käyttäminen taustakappaleessa vaati monenlaista pohdintaa ja monta työvaihetta. Tässä olin ommellut punaisiin, pitkulaisiin palasiin tummat väli- ja reunakaitaleet. Lisäksi olin ommellut palan reunoihin vaaleanpunaiset palat. Tein samanlaiset kehystykset ja laajennukset myös kahdelle muulle blokkipalalle ja sen jälkeen ompelin palat allekkain yhteen ja niiden ylä- ja alapuolelle vielä isot palat, jotta taustakappale olisi tarpeeksi pitkä. Ompelukoneellani oli koko viikonlopun suunnilleen tämän näköistä: Eli kivojen, pienehköjen tilkkupalojen sijaan minulla oli valtava röykkiö kangasta koneen äärellä. Hiki tuli moneen kertaan! Ei uskoisi, että tilkkutöiden tekeminen on välillä näin fyysistä. Loppu hyvin, kaikki hyvin: Tilkkupinta ja taustakappale taiteltuina, valmiit vietävik

Mustanpuhuvalla ja harmaalla kankaalla reunustamani tilkkupinnat saivat täydennystä vaaleanpunaisesta ja keskisinisestä kankaasta, näin: Tulossa on siis taustakappale tilkkutyöhön, jonka kokosin jäännöspaloista ompelemistani blokeista. Viisi saumaa –otsikko viittaa siihen, että ompelin eilen viisi saumaa ja tässä on niiden saumojen ompelun jälkeinen tilanne. Soile kirjoitti Töölön Tilkkupaja –blogissaan varoittavaan sävyyn taustakappaleiden kokoamisesta enkä voi välttyä ajatukselta, että hän osoitti sanansa lähinnä minulle… Uskon kyllä, että pinta olisi tasainen ja yhdenmukaisesti venyvä/joustava, jos malttaisin leikata taustakappaleet yhdestä kankaasta! En vain malta! Tähänkin oli pakko saada mukaan aiempia tilkkupintoja, vaikka minulla olisi kaapissa ollut melko hyvin sopiva yhtenäinen kankaanpala, josta olisin voinut suoraan leikata taustakappaleen.

En ole tarttunut mysteeritöihin tai –blokkeihin, mutta nyt käsissäni on todellinen mysteerityö! Ompelen välikaitaleita jäännöspalatilkuista ompelemiini neliöihin, ja nyt on vuorossa pitkän kaitaleenpätkän ompeleminen tilkkupötkön kummallekin puolelle. Tietenkin minulle kävi niin, että hätäilin ja ompelin harmaan kaitaleen kahteen peräkkäiseen riviin kiinni, vaikka rivien väliin tulee vain yksi kaitale. Jouduin purkamaan koko pitkän sauman, jonka juuri olin huolellisesti ommellut. Törmäsin mysteeriin ommellessani välikaitaletta oikein kiinni. Vaikka ensimmäisen tilkun saumat osuivat samaan kohtaan välikaitaletta: Niin heti seuraavan pystysauman kohdalla olikin klappia: Ensin ajattelin leikanneeni vahingossa väärän levyisiä pystykaitaleita, mutta vaikka kuinka monen mittauksen jälkeen totesin, että kaitaleet ja myös tilkkuneliöt olivat hyvin suurella tarkkuudella samanlaisia. Mittasin sieltä ja täältä ja joka puolella ja kappaleet olivat oikean kokoisia – palat eivät vain o

Aiemmassa postauksessani esittelin mystisen ruskean laatikon ja herätin joidenkin teistä uteliaisuuden. Miehen ystävällisellä avustuksella tein laatikon avaamisesta unboxing-videon. Todellinen tilanne. Katso video, niin näet, mitä laatikossa oli. Videoon tuo kivan lisän se, että kissamme tarkkailee toimenpidettä. Avaan laatikkoa polvillani ompeluhuoneen makkarin lattialla, missä suunnilleen kaikki tilkkuiluun liittyvä muutenkin tapahtuu.

Voih sentään, miten vähälukuisiksi minun ompelutuokioni ovat taas kutistuneet! Siltä varalta, että blogini lukijat kuitenkin kaipaavat lukemista, tarjoan taas kierrätysaiheita. Marraskuussa 2009  Tilkunviilaaja-blogin ensimmäinen postaus näki päivänvalon neljä vuotta sitten 3.11.2009, ja tuon vuoden marraskuun loppupuolella tunnun puuhanneen PC-laukkuja. Teetin niihin sopivat pohjavaneripalatkin. Suurista PC-laukkuvalmistamohaaveistani huolimatta tuon tuotteen tekeminen tyssäsi, sillä hukkasin käyttämäni kaavan. En ole löytänyt sitä, vaikka olen monta kertaa etsinyt, enkä toisaalta ole viitsinyt mittailla, laskeskella ja piirrellä uutta kaavaa. Siksi minulla on pohjavaneripaloja jäljellä vielä noin seitsemään laukkuun. Tai yhteentoista. Huokaus. Marraskuussa 2010  Ohhoh, marraskuun loppupuolella 2010 olin jo saanut valmiiksi neljä joulukuusiaiheista tyynynpäällistä ja jouluisia lasinalusia oli myös tekeillä. Postauksen nimikin on ”valmiina valmiina”. Kylläpä näytän tehneen

Näytän tässä, miten liitän vetoketjujen päihin kangasjatkeet. Pintse kysyi tätä kommentissaan. Tai no, ei tämä kaksinen ohje ole, kun en pysty näyttämään ompelun vaiheita, mutta ompelutaitoinen voi kuvista päätellä, miten se onnistuu. Tässä siis vetoketjun alapuoli: Otan kaksi kangaspalaa ja neulaan ne vetoketjun päähän, yhden oikea oikeaa vasten ja toisen oikea alapuolta vasten. Vetoketju tulee siis kahden kangaspalan väliin ja vetoketjun pää tasan kankaanpalojen reunojen kanssa. Sitten ompelen kerrosten läpi. Kun kankaat kääntää sauman yli, jatkopalasta tulee kummaltakin puolelta siisti, siis vetoketjun ala- ja yläpuolelta. Tällä kertaa ompelin kääntämisen jälkeen palat vielä reunoistaan yhteen ihan vain, että palat eivät huiskisi avoimina. Olen tässä kiinnittämässä vetoketjua pussukkaan. Vuorikangas on päällä – olen vain kääntänyt sen syrjään vetoketjun päältä. Vetoketjun päitä ei ole pakko tällä tavalla siistiä tai peittää, sillä minun käyttämälläni menetelmäl

Ompelin elokuun 2012 lopulla kokeeksi juoponpolkublokin tekniikalla, jonka opettelin tästä She Can Quilt -blogin videosta. Riemastuin, miten nopeasti ompeleminen sujui ja innostuin kokoamaan blokeista modernimman näköisen kuvion, joka tunsi nimen Mod Pop (tai kutsuin sitä alkuun myös Op Art -vaikutteiseksi blokiksi). Tilkkupeitto on jo nyt, vaatimattoman reilun vuoden aherruksen jälkeen vihdoin valmis ja se sai nimekseen ”Arvoitus”. Minulla on nimelle oikein hyvät selitykset, ainakin omasta mielestäni. Olen toisinaan ottanut tilkkutyölle nimen ajankohtaisesta kirjasta tai elokuvasta, esimerkiksi Oliver Twist –pussukka oli tällainen ja myös Keisarinna Ramandu –tilkkupeiton nimi juontui hiljattain näkemästäni elokuvasta. Tällä kertaa olin juuri saanut luetuksi Robert Harrisin kirjan ”Enigma” (kolmatta kertaa), joten Arvoitus-nimi on ajankohtainen. Peiton väritys tuo lisäksi mieleeni 1960-luvun Batman-sarjakuvalehdissä seikkailleen Arvuuttajan. Hänellä oli vihreä puku, j