kuusikulmioita.

Viime kerran neliöt ja kuusikulmiot vaihtuivat pelkkiin kuusikulmioihin, kun siirryin kesäloman viettoon järven rannalle. Olin pakannut mukaan käsinompelupaketin eli ompelutarvikkeet, kuusikulmiopahveja, apumallineen ja sekalaisia tilkkuja.

Ensimmäiseksi otin esiin kangaspinon ja aioin piirtää kankaille kuusikulmioita apumallineen avulla. Huomasin siinä vaiheessa, että juuri tarvitsemani apumalline oli jossain muualla. Onneksi löysin palan tukevaa pahvia, josta askartelin kelvollisen mallineen – siis kuusikulmion, joka oli saumanvarojen verran pahvikuusikulmioita isompi ja jossa oli reikä keskellä. Reikää tarvitsin kuvioiden sovittamiseen. Esimerkiksi seuraavan kuvan linnun sain asettumaan juuri hyvin kuusikulmioni pintaan:
Olin ottanut mukaan kaikenlaisia tilkkuja. Osasta olisin voinut leikata useampia kuusikulmioita, mutta päätin melkein heti, että leikkaisin vain yhden jokaisesta kankaasta. Ennen päätöstäni ehdin leikata kolme vaaleataustaista lintua yhdestä tilkusta:
Leikkasin paloja ja päällystin kuusikulmiopahveja, kunnes olin käynyt läpi koko tilkkupinon. Sen jälkeen suunnittelin, minkä kokoisia kuusikulmiopintoja ompelisin.

Päädyin ompelemaan kaksi riviä, jotka myöhemmin applikoisin tilkkupussukkapintaan. Tein ”ylemmästä” rivistä lyhyemmän ja valitsin ”alemman rivin reunoihin palat, jotka myöhemmin raaskisin leikata puoliksi, jos minun olisi pakko (jotta kuusikulmiopinnan sivut olisivat suorat).
Näiden neljän pinnan lisäksi syntyi pari muutakin pintaa, jotka eivät kuvaushetkellä olleet vielä valmiit. (Ja mitä pidemmälle puuhani eteni, sitä kummallisempia yhdistelmiä jouduin hyväksymään.)

Seuraavassa kuvassa kolme kuusikulmioihin huolellisesti asettelemaani lintua näkyvät paremmin:
Kuusikulmiopintoja kootessani noudatin myös periaatettani käyttää aina niitä blokkeja/paloja, joita minulla on. En siis päällystänyt lisää kuusikulmioita, jotta saisin mieluisimman rivin tai pinnan.
Seuraava vaihe on melko jännittävä: siirryn tarkkailemaan, miten kauan kestää, että ompelen näistä tilkkupussukan?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

ompele vetoketjulaukku.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.