seuraava tilkkupussukka.

Muistatteko 1970-80-lukujen vaihteessa pyörineen televisiosarjan ”Safiiri ja Teräs”? Minä muistan ja annoin nyt uusimmalle tilkkupussukalleni nimenkin sarjan mukaan. Saanko siis esitellä: Safiiri ja teräs –vetoketjupussukka!


Totta kai ensimmäinen nimi-ideani oli ”sininen jotain,” mutta onneksi keksin, että safiirit ovat sinisiä. Tajusin lisäksi ajoissa, että pussukkapinnoissa on sopivasti harmaata – jotain harmaata, ellei nyt nimenomaisesti teräksenharmaata – jolloin pussukalle saattoi hyvin antaa vielä paremman nimen!


Kuvauspäivä oli aurinkoinen ja pakkasta oli riittävästi. Olin valmistautunut kuvaamaan Safiiri ja teräs –pussukkani valoisaan aikaan ulkona. Kuinka kävikään? Työpäivän aikana en ennättänyt pistäytyä ulkona sitä kuvaamassa ja kotimatkalla meni niin pitkään, että aurinko oli jo melkein maillaan päästyäni kotipihaan. Tuli kiire saada otetuksi ylipäätään jotkut kuvat.

Unohdin jopa Tilkunviilaaja-kyltin kuvista, vaikka minulla olisi ollut se samassa laukussa, mistä noppasin mukaan pussukan ja kännykän.

Safiiri ja teräs –pussukassa ei ole sisätaskua, mutta toinen vuorikappaleista on peräti taiteellisen näköinen. (Silkkipainajan suttukangasta.)


Safiiri ja teräs –pussukka on mitoiltaan seuraavanlainen:

  • Leveys ylhäältä noin 22 cm
  • Korkeus noin 14,5 cm
  • Pohjan leveys noin 7 cm.


Käsissä on taas pussukka ei-mitään-erityistä-mallistoa – silti uniikkikappale!

Kommentit

Helena sanoi…
Ei päivää ilman pussukkaa! Osuva nimi ja kaunis tuote.
*VEKKI* sanoi…
Tämä on selvästi Sininen Pyörre! Tosi nätti. Voisi sanoa, että pussukka päivässä pitää tilkkuilijan iloisena!



Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.