kaitaleprojekti.

Nostin esiin muutaman ihanan kaitale- ja kangaspaketin, joita olen hillonnut varastoissani vaihtelevan pitkään. Ajattelin, että projekti-idea syntyisi helpommin, kun aina välillä näkisin nämä yhdessä:


Päätin lopulta käyttää batiikkikaitaleet ja yksivärisiä kaitaleita rullasta. Projekti-idea sen sijaan antoi odottaa itseään. Pohdin viikon ajan jokaisen liikenevän hetken sitä, millaisen mallin näistä toteuttaisin. Tein jopa yhden koeblokin (tai oikeastaan tein näitä useita, eri tavoin vielä pahemmin epäonnistuneita vain):


Vaikka neliöosuudet pystyisi hyvin ompelemaan kaitaleista, niin noista sakarakappaleista ei tule kunnolliset. Huomasin myös, että malli olisi haastava minulle, jolla on vajavainen avaruudellinen hahmotuskyky. Sakarakappaleet pitää nimittäin ommella juuri oikein päin.

Aloin jo tuskastua, kun en saanut yhden yhtäkään varteenotettavaa ideaa. Sitten keksin, että ompelen kaitaleista erittäin yksinkertaisia ”blokkeja” eli yhdistän vain kaksi kaitaletta täysvinolla saumalla. Saumakin olisi milloin missäkin kohdassa yhdistelmäkaitaletta.

Kuvassa ”koeblokkini” – tuo musta-punainen – ja varsinaisen projektin ensimmäinen pala.


Tässä vaiheessa en vielä ymmärtänyt, että kaitaleet pitää yhdistää erisuuntaisin saumoin, jos lopputulokseen haluaa tällaista ylös-alas-meininkiä. Ymmärsin asian vasta kun olin ommellut useita yhdistelmäkaitaleita samoin päin. Niistä ei syntynyt hauskaa rytmiä pintaan.

Onneksi en ollut ehtinyt ommella kaikkia paloja, vaan vain muutaman. Siirryin ompelemaan saumat vuorotellen eri suuntiin. Tällaisen oloista tilkkupintaa näistä syntyy (tosin kaitaleet kapenevat aika tavalla, kun yhdistän ne).


Kaitaleiden silitykseen tuli välillä pakollinen tauko, sillä silityslauta oli paremmassa käytössä:


Ompelen kaitaleet yhteen täysvinolla saumalla. Ompelen toisen sauman reilun paininjalan päähän ensimmäisestä ja leikkaan niiden välistä. Saan ylimääräisenä tuotoksena minipieniä kolmio-neliöitä, joita olen yhdistänyt pieniksi kuvioneliöiksi:


Ehkä käytän näitä uuteen tietokonekoteloyritykseen. Olisi kiva, jos minäkin saisin kivan näköisen kotelon, varsinkin kun ei-hehkeästä yrityksestäni tuli susi.

Kommentit

Irma sanoi…
Kauniin värisiä kankaita:) Uskon että lopputuloksesta tulee hieno kuten niin monista muistakin töistäsi.
Hyvä että sinulla on kissa pitämässä huolta lepotauoista;)
Teje sanoi…
Ihanat kankaat ja mielenkiintoinen suunnitelma! Kylla tasta tulee tosi hyva! Jain miettimaan etta miten nuo pienet kolmio-neliot syntyy. x Teje

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.