sininen taustakappale.

Vaikka yksi tilkkupeitto odotti reunan kanttaamista, ryhdyin ihan muuhun tilkkutyöhön. Minulla oli kaikenlaista tekosyytä – oli niin kuuma; ompelupöytä olisi ensin pitänyt raivata; kyllä sen vielä ehtisi. Niinpä hanhiblokeista ompelemani tilkkupeitto vietti tuolin reunalla kolmisen viikkoa kanttausta vailla valmiina.

Mitä tein sen sijaan? Tietenkin - koska tilkkupeittojen viimeistely on minulle tällaista - tein kaikkeni, että taas uusi tilkkupeitto olisi nimilappua, tasoittelua ja kanttausta vailla valmiina. Tällä kertaa tartuin siniseen tilkkutyöhön. Ompelin sille sinisen taustakappaleen.

Olin kaukonäköisesti ostanut killan toivioretkeltä Tallinnan Karnaluksista sinistä taustakappalekangasta, mutta tapani mukaan lyhytnäköisesti juuri vähän liian vähän. Grrr. Niinpä jouduin ompelemaan kankaaseen lisäpaloja.

Minulla on vapaata lattia-alaa tosi vähän, joten isojen kangaspalojen mittaaminen on vähän sitä sun tätä. Sininen kangas sattui vielä olemaan jotenkin vinoa, ja ehkä tein pari mitta- tai arviointivirhettä. Jouduin jatkamaan pariakin palaa kummallisen pienellä pätkällä, joten taustakappaleesta tuli todellinen tilkkutäkki. (Ai mutta sehän onkin hyvä asia!)


Kun taustakappale oli jotenkin ommeltu kokoon, jouduin suoristamaan sen nurmikolla. Se oli ainoa paikka, mihin sain kappaleen levitetyksi suorana. Onneksi ei ollut talvi.

Sitten olivat sekä tilkkupinta että sen taustakappale valmiina vietäviksi Töölön Tilkkupajaan mestaritikkaaja Soile Kivisen hoteisiin.



Löysin tähän uuden tikkauskuvionkin, Forget-me-not-nimisen. Lemmikki on Tyttären lempikukka, joten tikkauskuvio sopii tähän nimeä myöten!


Tuskin maltan odottaa, että saan tikatun työn takaisin ja pääsen taas tasoittelemaan sen ja kanttaamaan. (Hahaha!) Työllä on kyllä nimi jo valmiina, niin että nimilapun voisin kirjoittaa vaikka saman tien!

Ei, taidan sentään tehdä jotain hyödyttömämpää ensin.

Kommentit

Irma sanoi…
Taustat ovat mielestäni kiinnostavampia kun ne on tehty myös "tilkkutyötyyliin" eikä kokonaan samasta kankaasta kuten minulla on ollut tapana mutta josta olen yrittänyt päästä eroon:)
Töitä on hyvä tehdä valmiiksi sitä mukaa kun on inspiraatio, uskon että niin saa parempaa aikaiseksi eikä väkisin vääntämällä:)
Tilkkureppu sanoi…
Kiva tausta taas tulee:) Inspiraation mukaan on mukavampi tehdä aina sitä mikä kulloinkin huvittaa, silloin tulee enemmän valmista ja työn tekeminen tuntuu mielekkäältä.
Tilkku & Tilkku sanoi…
Hyvältä näyttää tausta, unikot kukkivat kivasti lemmikkipellossa. Mitähän hyödyttömämpää siellä valmistuukaan.
Helena sanoi…
Oletpa löytänytkin yhteensopivia sinisiä kankaita. Niistä tulee todellakin mieleen lemmikki eli nimi on enemmän kuin sopiva.
Lappeklipp sanoi…
Upea työ ja tikkauskuvio täydellinen valinta :o)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

vetoketju pussukkaan! 6 vinkkiä vetoketjun ompelemiseen.

kolme tapaa tikata tilkkupinta.

ompele vetoketjulaukku.